Tervetuloa Lehtosen Kallen kotisivuille

Tarkoitus on kerätä Torvenkylän historiasta aineistoa niin että joku joskus kokoaisi ne yhteen. Jos tulee mieleen joku perimätieto, voi minullekin lähettää sähköpostiin tai puhelimella. kaarlo.lehtonen@gmail.com tai 040729863

SOITIMELLA  KÄYNTI

Mun nuoruuesa oli soitimella käynti yleistä, mina alotin Siemalan Anteron ja Potinojan Väinön kans. Opin hyppäähän mehton lähelle, sillonko hivominen oli kiivaimillahan niin sai ottaa muutaman askelehen. Soli sillon vähä ruastaki kiinni. Sittekö mää rupesin käymähän tansseisa niin monanasti ko mää tulin Alaviirteheltä niin lähin soitimia kahtohon, Kokkosa oli aina suuri teerensoijin. Kahenaikana yöllä ko lähti oli sopivasti huhtikuunlopulla Kokkosa ko soijin alako, nehtikana päkätti soli niinkö olis ration avannu linnut alako laulaa teeret ja mehtot alotti soitimen. Noli kyllä kokemuksia jokka ei unohu.

Sittekö mää muutin Ylivieskahan ja pääsin jäseneksi Mehtäperän mehtästys seurahan, opin tuhtehen maaston, rupesin käymähän teerensoitimella, ei tietenkään ollu pyssy mukana, löysin hyvä soijinpaikan josa oli heinälato johon menin jo pimiäsä ennen soitimen alakua sieloli heiniä sen verran että oli mahollisus vaikka nukahtaa, sen verran suuret hirrenvälit että näki hyvin olin lajosa niin kauvon ko soijin kesti ettei teeret häiniintys. Auton sai jättää muutaman sajanmetri päähän

Lajosta ei päässy pois niin ettei teeret huomannehet. Mehtot oli niin vähisä etten ruvennu hakehen niien soijinta. Se on mehtälinnuille tärkiä tapahtuma ettei kannata häiritä niitä, jos käy kahtomasa soijinta niin pitää mennä semmoseen paikkahan kahtohon ettei häirihte niitä kesken soijin menojen. Teeret eivät hylykää vähällä vanahaa soijinpaikkaansa, esimerkisi Kruunupyyn kiitotajan vieresä oli teeren soijin käynnisä vaikka koneet nousivat lakeutuivat, eivä välitänehet mitään, jos ihiminen olis menny niiin heti olis soijin loppunu.

Lehtosen Kalle

SOITIMELLA

Potinoja on ollu ennen oikia lintu-aitta. Erkki tuora oli joinaki kevähinä soitimella ampunu 40 lintua. Kerran oli Himangon apteekkari Relanderilta menny hakehen tippoja vaivohinsa, niin samalla oli kysyny että ookko saanu hööverklepsua. Erkki oli käyttäny salanimejä linnuille ettei muut pääse jyvälle mistä puhutahan. Relander oli kans innokas mehtästäjä. Kyllä Väinöki ja pojat mehtästi koko ajan, kerranki Hietamäen Matti kysy seuralla Erkiltä ko oli jokku urheilukilipailut, että joko vilija alakaa olla kypsää, tarkotti onko linnunpoikaset kasvanu.

 Kalajoen kunnanlääkäri Fabritius oli himomehtästäjä ja tunnettihin kiivasluontosena miehenä. Pahkalalainen Heikkilän Antti oli vieny mehton  mennesähän aina asioille sen tykö. Kerrattain Antti oli menny käymähän sen tykönä vastahanotolla joka oli Plassilla vanahan Haaralan talon vastapäätä. Antilla oli hammasta kolottanu ja oli pirturesehtiä tarvinnu. Ovella oli kuulunu kauhia sajatus ja möykkä ja samasa akkoja oli tullu ovesta ulos, Antti oli varautunu, ja tullesa ottanu hirven papanoita taskuhun. Samalla oli työntänyt käjen overravosta sisälle papanat kourasa.

 Antti Siermala

TAPANIN HERMANNI

Tapanin Hermanni oli Vilhon ja Uunon veli, vanahapoika joka asu Vilhon vanahanpuolen vinttikamarisa ja myöhemmin teki oman talon, josa myöhemmin Hemppan kuoltua asu Kantolan Vihtori. Hermanni oli oikein hyvä käsistähän, oli veistotyön opettajana Kurikkalan koululla ja taisi olla Torvenki koulusa. Isä muisteli että Hemppalla oli ensimmäisiä ratioita kylällä, sillonko Kurikkalan Jussi voitti mailmanmestaruuen Zakopaanesa, Hemppan kamari oli niin täynnä miehiä kuuntelemasa lähetystä, tuntu että miten välikatto pysyy ylähällä. Me Joukon kans tukittihin sinne kamarihin sekahan, tupakinsauvua oli niin ettei etehensä nähäny.

Hemppalla oli vähä huono näkö, sei aina hämärisä tahtonu nähäjä eikä tuntia varsinkaan ouvompia. Kerran Salamelan Helvi oli teheny jekkua Hemppalle ja se oli meikannu Niilolle mustan parran ja jotaki Enstin vanahoja vaattehia, karvalakkia päähän ja ko Ensti suutaroihti, niin suutarinpikiä hampahisi että näyttäs että uupuu hampahia. Niilo sitte iltahämärärisä Hemppan tupahan kouluttanu ja istunu ovenpielehen. Sanonu vain että iltaa, eikä puhunu muuta. Hemppa oli ollu hilijaa ja vilikassu istujaa välillä syrijäsilimällä ja teheny hommiansa.Sitte oli kysyny mistäpäin sälli on kotosi, Niilo oli vastannu vain jotaki murahtamalla. Hermannilla oli sitte lampahia Vilhon vanahan navetan pääsä olevasa lammasmökisä, niin se oli sanonu että pitääpä lähtiä antahan päkärille kurkunkurlausta.

Se oli juossut naapurihin Mikkolle sanohon että tuu ny kahtohon mikä sälli hänen tupahan tuli istuhun, ei Mikkokaan ollu tuntenu. Hemppa arkana miehenä oli aivan hermona ettei se vain yökortteeria kysy, mutta Niilo lähti sanaakaan sanomatta pois. Kyllä ne jälistä käsin härnäs aina Hemppaa siittä.

 Äitinsä oli kotosi Rautilasta ja Hemppa ruukas olla syksyin aina pariki viikkua kyläreisulla sielä. Soli sitte kerran lähteny pyssy selijäsä ja jääny Potinojalle raataahan välillä. Linnunpyyntiaikaa oli, niin Potinojan pojat jokka oli kurioja tekehen jäynää olivat vaihtanehet Hermannin pyssyn Japanilaisehen sotilaskiväärihin josa ei ollu lukkojakaan ollenkaan. Hemppa oli lähteisä siepannu pyssyn selekähän ja kävelly Kokkua kohti, lintu oli ollu puusa niin oli ruennu ampuhun ja huomannu, raato eihän täsä oo lukkua ollenkaan. Ei muutako takasi Potinojalle vaihtahan pyssyä. Kerran olivat ollehet syksyllä Himankakylästen kans siianpyynnisä Säärellä ja illalla sitte hämäräsä kämpässä syönehet ja korttia pelattu, niin Hemppa oli huononäkösenä siepannu että leikkaampa limpusta siivun ja leikannut Alahimangan Juhanneksen karvalakista palasen.

Elias kertoili poika Antti Siermala pani ylös

HYLYKEHESÄ

Ennen sotia Sofian Jussi ja Kekolahen Eino ruukas kulukia hylykehesä näin keväisin. Mannisen Janne oli niillä sitte venemiehenä ollu, joka ruukas sitte huolehtia kamppehista ja laittaa ruat ja kaffit. Tukikohtana oli alkuhun  Siermalan kalakämppä Kallasa ja sitte ko jäät pakeni kauemmas niin yövyttihin venehesä.Jäät oli menny pohojosta kohti, ja pari viikkua liikkunehet Uluko-Krunnin seutuvilla Iin etustalla. Manninen oli päivitelly ettei oo muuta ruokaa ko verileipää ja suolalihaa. Jussi oli kaukoputkella kiikaroinu Krunnihin päin että sielä näyttäs olevan jäätä perille asti,ja lähteny ajopuulla menehen että hakis perunoita ko sielä oli luotsimökisä asukkahia.

Oli päässy perille niin talonväellä oli ollu perunat jo valamihina oottamasa, olivat tiennehet millä asialla potkii tulehen. Luotsi oli akkansa ja kahen koiran kans asunu sielä saaresa, koirilla oli kuulemma ollu kiiltävät turkit ko söivät vain kalaa.Jussi oli saanu sillä kertaa 38 hyliettä. Kuivaniemellä olivat tulleet maihin ja vienehet leukaluut nimismiehelle, saanehet tapporahat ja seilannehet kotia. Raanit ja lihat keiteltihin sitte kotona auringonpaistehesa jokirannasa.Tapporaha oli siihen aikahan niin hyvä, että Jussi oli ostanu kaks hevosta sillä.

Kertoili Kaarlo Siermala Antti Siemalalle

RAHAN LAINAUSTA

 Parkahanperällä oli ollu semmonen visu mies jota oli sanottu rikkahaks Aleksiksi. Se oli lainaillu rahaa ameriikahan lähtijöille ja ottanu niistä sitte korkua. Sitä oli pietty jonkulaisena koronkiskurina siihen aikahan. Soli kerran sitte ollu Torven Juusolasa ja illalla Juusolan Sakri oli sanonu että jos lainaat hälle kaikki rahas, niin maksan puolet korkua koko summalle. Aleksia oli jääny vaivaahan asia ja se oli jääny Juusolan takkakiven etehen koko yöks ruhumon päähän istuhun, ja ihteksehen puhunu ja laskenu että kyllä mää Taijan perua kaikkien velat ja lainata Sakrille rahat.

 Ei oo tiejosa tuliko lainakauppoja, Juusolan talo loppu siihen ko keuhkotautihin kuoli melekeen kaikki. Kurikkalalainen Karialuojon Manna oli sanonu että Juusolasa on ruhumoki keuhkotauisa. Parkahanperäset on ollu kuulusia visuuesta, Himangon kirkolla ollu semmonen sanontaki että, älä sää hyvä markka vain jouvu Parkahalle, lakaat heti näkemästä mailmaa.

Elias muisteli poka Antti pani ylös

Juusolan talo oli nykysen koulun kohalla toisella puolella tietä, soli aivan uusitalo, ko Juusolan Sakrin väki kuoli keuhtautihin melekeen kaikki, eivät ehtinehet muuttaa siihen, ainuastahan lapsista Rauha ja Taimi jäivät elohon. Selina ja Jaako Jokipelto ottinat ne ottolapsiksehen. Kunta osti sen talon ja siihen perustettihin Torvenkylän ensimmäinen kyläkoulu, minäki kävin kansakoulun ensimmäisen luokan siinä, sitte siirrettihin Juusolan talo uuvenkoulun korkiaksi osaksi ja matalaosa tehtihin uusista hirsitä josa oli kaksi luokka huonetta.

Lehtosen Kalle

SALAKULIETUSTA

 Kaikenlainen taloustavara oli tiukilla kapinan jäläkehen ja tahto sitä tavaran joppausta ja mustaa pörssiä oli joka puolella. Ruohtin puolella oli siihen aikahan Suomalainen pöytäviina kysyttyä niin Hietamäen Aate ja Mannisen Janne olivat jo saanehet josaki vaihettua viinalla silikkisukkia Ruohtista. Tietenki kysyntää oli kovasti, niin olivat päättänehet isommasta erästä tehejä kauppaa. Himankakylästä lähtivät Kurikkalan Paulin ja Kallen kans Kukkulan Topian uuella venehellä, josa oli Olumpia moottori. Pojat olivat ottanehet tuoransa venehen vähä niinkö salasa.

Ruohtin rannikko oli ruennu näkyhyn ja  ko tultihin jonkulaisen sataman etustalle, olivat huomannehet että sielähän on Tulli vastasa. Olivat kääntänehet venehen takasi avomerelle ja aatellehet mennä etelämmäs. Jonkuaikaa ko olivat ajanehet niin pakko oli kääntää rantahan ko rupes petrooli loppuhun. Manninen oli aatellu että hän juo viinat pois ettei vain mee hukkahan, mutta senverran palio oli ollu viemisiä ettei Jannen pää kestäny. Pääsivät rantahan niin Tulli ja poliisit oli vastasa.

Koko sakki joutu putkahan ja ko poliisi oli kysyny nimiä niin Janne oli kimiällä äänellä vastannu, Manninen, poliisia oli hymyilyttäny ja aina ko se oli ohi kävelly se oli pysähtyny ja sanonu: Manninen. Osa porukasta joutu olehen rangastuksen sielä, mehtähommisa syksyhyn asti. Topian Vene tuomittihin Ruohtin valtiolle, mutta muutaman vuojen päästä saivat takasi sen. Silloli oli uusi vene ja moottori meleko arvokkahia.

Pauli joskus muisteli että oli se hupasta hommaa, muttako ei rahaa ollu eikä ostettavaakaan niin piti koittaa keksiä elinkeinoja.

  Elias muisteli poikasa Antti Siermala pani ylös.

PELIHOMMIA

Kortinpeluu oli kovasa huuosa ennen, meillä ei tummu kyllä hyväksyny pelikortteja, mutta kyllä Aatenpojilla ruukas olla kortit jolla sitte pelattihin. Meijärin pannuhuonehen takana kulumauksesa siinä jokirannassa oli vakituinen pelipaikka ja seuranpääsä toinen. Sitte ko kaikki ei oikein hyväksyny pelihommaa, niin ne pelipaikat siirty uusihin paikkohin. Yks hyvä paikka oli meijärin kaivo, ko siinä oli sielä syvemmällä välipohoja jonka päällä oli olokeja ettei jääjy talavella. Muistan kerran ko oltihin yhtenä kesänä pyhäpäivänä meijerin kartanolla, hypittihin ja urheiltihin siinä, korttiporukka oli kaivosa. 

 Isontuvan Antti tuli kartanolle ja aikansa pyöri siinä. Lopulta kysy tiukkana, misä ne pelaa? Ei siinä auttanu ko sanua että ne on tuola kaivosa. Antti meni ja koputti kantehen, Maunon pää tuli näkyvihin, samalla Antti otti niskasta kiinni Maunua ja nosti pojan ulos, Tääläkö sää tuhannen lortti oot pelaamasa, nyt saappahat kohti Torvenpäätä niinkö olis jo. Se potkasi mennesähän persehelle Maunua että pöly nousi housuista. Salamelan Reino, Mannisen Olli ja Kekolahen Oiva jatko pelaamista niinköi mitään ois tapahtunu.

Vanhemmat miehet ruukas pelata Mäkelän tuvan takana isua kiviä vasten, siinoli lämmin paikka. Välistä istuvat koko pyhäpäivänki siinä. Kerran oli ollu niin jännää että ei ollu muistanu lopettaa niin Karhumaan Ahtilta oli menny sontaki housuhin.

 Elias Siermala  muisteli poikansa Antti kiriotti ylös.

 KORTINPELUUSTA

 Muistan ko käytihin poikasena Aaten talon vinttikamarisa pelaamasa korttia, ei rahanpäältä soli eimmäksehen katkua, saatto olla talonväestä mukana Kylikki, Valto ja Jormaki ja meitä krannien porukkaa. Lempi oli harras uskovainen, soli löytäny jostaki Kyllikin piilottamat pelikortit, soli kantanu kahen tikun varasa takkahan kortit, sunnin pesät. Siinoli nuoriväki saanu satinkutia, saatto Lempi moittia meitä krannien porukkaaki, ei ainakaan heti tohittu hommata kortteja.

Keväällä ko ensimäisenä Aaten tuvan päästä lumi sulas ensimmäisenä siinä pelattihin ristirahaa ja venttiä rahanpäältä, en muista olisko Lempi paheksunu näitä pelejä. Saatto olla ko siinä oli puolenkylän varsat ei siivona ihimisenä vihtiny puuttua pelaamisehen. Meijerin takana joenpuolen kulumauksesa oli kokokylän suosima ristirahan ja ventin peluu paikka. Välistä ko mää tulin kotia niin taskut oli pullollaan markkoja ja toisinaan perse auki.

 Meijerin tiepuolella kartanolla oli lentopallo verkko, lntopallo oli kokokylän suosima peli, siinoli pelaajilla ja kahtojilla inostus huipusaan, muistanko Hietamäen Aate oli kahtomasa peliä, ei tohtinu olla lähellä se huito niinkkö se olis ihte pelannu. Lentopallon peluu poiki hyviä pelaajia Torvenkylätä, niitä pelas Kalajoen, Himangon ja Kokkolanki lentopallo joukkueisa.

 Lehtosen Kalle

 Hirvet oli meleko vähänä ennen ja oli harvinaista että näki ylehensä ees Hirven jäläkiä. Pyynti on ollu aina luvanvarasta, mutta taisi näläkä aina verottaa eniten hirvikantaa. Kerran oli yhtenä syksypimiänä yönä Tapanin Sakri tullu Siermalan myllystä  jauhoja käyttämästä. Oli ruennu miesten ääniä kuuluhun ja askelia, Sakri oli varsin menny meijän navetanseinustalle ko se vanaha navetta oli vanahantien varresa siinä kohen misä sitte Aaten navetta oli myöhemmin, Yliparkahan kuusiaitaa vastapäätä. Sakri oli tunnistanu miehet ja seisonu aivan hiljaa seinäävasten. Pahkalaiset ja Pernulaiset oli hirvenlihat olokapäillä kävellehet kotiappäin, niin Heikkilän Antti oli sanonu kohalla että oli se tuuria ettei kukaan ollu herällä koko kylällä.

 Sillonko suojeluskuntakiväärit piti luovuttaa Valpolle, niin mekki saatihin tilalle ruotsalainen Mauser kivääri. Se oli sitte Anteron nimissä ja kerran yhtenä syksynä, pyhäpäivänä tuli Kangas Ilmari joka oli Äitin serkku Kärkisen Iso-Ojalta kylähän. Se Anterolle jotaki supisi ja Antero anto sille mauserin tyhyjiä hylsyjä. Sitte aikain takaa Ilmari puhu ko se oli kaatanu hirven, niin joku oli ilimiantanu ja nimismies ja poliisit oli tullu oven taka.

Se oli kumminki ollu kaukaa viisas ja ottanu aikusemmin kesällä Sievin asemalta vanahan sanomalehen ja kääriny muka evähiä siihen ja jättäny sitte ne paperit sinne mehtähän, levitellyt ne Mauserin hylsyt kans siihen ampumapaikalle. Ilimarilla oli joku eri kaliiperin ase ihtellä. Poliisit oli harhautunu siinä ja sanonehet, että täsä se on syöny evähät ko on  oottanu saalista. Salakaatajaa ei löyetty.

 Ennen sotaa Lehto Kalle oli ollu hakkuulla tuola kareisa jonku toisen jätkän kans ja rospuuton aikana oli eväs menny vähihin, Kalle oli ampunu vasan sitte ja ne oli kaksviikkua keittänehet ja syönehet sitä lihaa. Kaverilla oli menny maha niin kuirulle, ettei ollu pystyny housujakaan pitähän jalasa. Oli käyny kans että joku oli ilimottanu siittä ja virkavalta pääsi jälijille. Kalle oli nahan ja jättehet sitonu nippuhun, kiviä painoks ja upottanu merehen.

Kalle oli sopinu toisen jätkän kans että maksetahan punasen kiven sisälä olosta Kallelle, joka asu Vatungisa pienesä mökisä että se ottaa teon nimihinsä ja pääsee talaveks lämpymähän ja saa valamihin ruan etehen, kaikki taisi voittaa siinä kaupasa.

 Tapanin Reijolla oli Pertaani merkkinen kivääri, joka oli pienikaliiperinen. Sittekö kaikki laajaushommat tehtihin ihte, Reijo oli tuvasa latannu niin Lehto Kalle oli tullu ja kysyny: millonkas sinä potu nallin panet? Reijo oli vastannu, viimesenä. Kalle oli lähteny että tuppi heilahti, sanonu: tänne potu minä en jää.

 Eliahan muisteluja, poikansa Antti Sirmala pani ylös

22.2.23

Ennen sotia oravat oli tärkiöitä riistaeläimiä, meillä oli isällä semmonen oikein punanen pystökorva koira,mutta sei oikeen ruennu haukkuhun oravaa, jänestä se kyllä ajo. Isä sen sitte lopetti ja teki  lämpymät kinttahat siittä. Oravanpyynti oli kielletty ja kerran tulikin sitte meille iso mies ja esitteli ihtensä että on nahanostaja ja haluais ostaa oravannahkoja. Isä oli kuullu että valtion tarkastajia liikku valeostajina ja sakottivat ja määräs valtiolle asehet jos oravannahkoja löyty. Mies kysy että oisko nahkoja myyä, niin Isä sano että eei oo ko ei oo koiraakaan. Kysy että oisko tiejosa mistä sais ostettua, mutta Isä vain toimitti ettei niitä ny misään oo ko ei niitä saa ampua. 

Soli sitte menny Uutehentupahan ja esittäny saman asian että oisko nahkoja ollu ja sanonu ostavansa hyvällä hinnalla niitä. Ireeni oli menny ja uuninpäältä vetäny kuivia nahkoja esille ja sanonu: tässä on ja Jaako on lisää pyytämässä.. taisi siittä jotaki seurauksiaki tulla. Sofiatätillä oli Moppe niminen koira ennen sotaa ja sojan aikana, se ruukas käyä aina puhistamasa meijän poikasten nokanalustat ko tahto aina räkä valua talavisin jokahisen nokasta. Sillonko miehet lähti sotahan niin moppe makas kaks viikkua meijän tuaasa pöyän alla pää tassujen välisä, eikä tullu pois sieltä. Sillä oli huono aavistus. Meille tuli sitte semmonen sekarotunen vaalia Ressu niminen koira vähä niinkö pystökorvan näkönen, jolla oli kaulasa semmonen tummempi kranssi. Kyllä se miesten kans kuluki mehtälläki,mutta taisi se paremmin olla semmonen kartanokoira.

Se sittekö Karhumaan Jussin ja Aarnen siskon Ainon hautajaiset oli Himangolla ja linija-autolla väkiä oli menosa sinne, niin me sitte poikaset otettihin suksien kans kyytiä auton peräsä. Ressu lähti meijän foliyhyn, mutta Pöntiösä se jäi sitte porukasta. Senkoommin sitä ei löytynyt ja jälistäpäin kuultihin että joku ois sen ampunu ko nahka oli sillon niin kaperolla. Ressun jäläkehen oli joku pystökorva sekarotunen ja kerran yhtenä kesänä ko oltihin merijärvellä niitulla niin Inkeri vaihetti lampahan Ylikankahan Mirijalta sillä. Isällä oli pankkalukkonen husvaarna haulikko ja tahto olla että nallipiikki jäi aina jumihin ja sittekö oli messinkihylsyt jokka kans tahto olla turvonnehia että ne jäi pesähän, niin heleposti tuli vahinkoja.

Antero oli ollu jänesmehtällä Potinojalaisten kans ja ko se tuli kotia niin se rupes rassaahan sitä hylsyä pois piipusta koi se ollu lauennu. No se sillon posahti ko nallipiikki löiki justihinsa ja pohti iski Lassea rinnuksille ja poika kaatu lattialle. Onneks silloli paksut sarkavaattehet päällä, ei siinä kummemmin käyny. Mehtälintuja pyyettihin loukuilla, Säilynsaaresa oli hyvä paikka ko sielä oli isoja kusiaispesiä ja kuusikkua, mehtot ja teeret kävi kylypemäsä niisä kusiaispesisä, siittä sai loukulla varmasti saalista.

Kerran sattu ko Anteron kans raivattihin etelänpääläisten mehtiä iäisyyenkankahalla soli justihin eellissä kesänä ko Ouko linijaa aloteltihin tekehen. Yhtenä aamuna ko mentihin, niin huomattihin että siinähän on jonku loukku ja iso mehto jääny siihen. Pantihin Anteron reppuhun se ja viritettihin uuestahan. Päivällä sitte tuli Tömisevän Armas polokua pitkin ja raatattihin siinä  niin tuli puhetta mehtosta, niin armas kysy että saisinko mää sen linnun, me annettihin sitte sille se.

Liha oli arvokasta ja sille oli kysyntää Hietamäen Aate ja Eino osti lintuja ja me Marttin kans sitte aateltihin ruveta tienaahan ja laitettihin ansalankoja konnonmäelle niille pelloille josa Karhumaan Jussin minkkitarha oli sitte. Siinä oli hyvä lintupaikka, ko oli ojisa vähä risuja. Koi vain tahtonu olla rautalankaa, jostaki saatihin semmosia lyhyviä pätkiä joita joutu sitte jatkahan, niinsei tahtonu sitte lenkki kiristyä ko mehtikana meni siihen. Koko talaven saalis jäi sitte yhtehen lintuhun. Mentihin kokehen ansoja, niin sielähän oliki yks lintu. Martti irrotti sen ja soli aivan kova ja kylmä se lintu ja mää laitoin sen povehen. Hihettihin Pajalahan ja Aatelle näyttähän ja myymähän sitä, niin senkö että mää sain sen takin sisältä pois niin se tormas lähtehen eikä perähänsä kahtonu. Se oli lämmenny ja toipunu mun takin sisällä. Siinä oli se linnunpyynti.

Rytiperäsä tehtihin Anteron kans pölökkyjä ko hakattihin toiselle Oukolinijalle reittiä ja soli syksyä myöhästä, muttei ollu lunta muutako kuuraa, maa oli jo jääsä. Antero lähti eeltä jo kotia ja mää jäin vielä joksikiaikaa ja sittekö hämärisä lähin kotia kävelehen varpunevantakaa, huomasin että mehtikana oli lentäny yhtehen tolopan haruksehen ja kuollu. Otin sen föliyhyn ja kotona sievästi ompelin valakosen langan kans siivenalta ko sielä oli repiämä ja aattelin että käyn myymäsä Hietamäen Matille ko Matti oli alakanu ostahan kans lintuja. Matti pyöritteli lintua ja koitti kahtua että mikähän konnuus täsä on,mutta eise löytäny mitään, se koitti kysellä että miten sää oot sen ampunu, mää sanoin että se tuli etehen ja kaatu vain siihen. Niin se osti sen sitte.

Alla olevasa kuvasa,otettu Siermalan kartanolla on Ressu niminen koira makuulla. Muut kuvasaolijat vasemmalta: Äiti Saimi ,Eila, Ellevi, Inkeri takana, Lasse eesä, Elias, Antero takana ja Martti. Kuvan vasemmasa laiasa näkyy meijän navetanpään puuliiterin rästästä, siittä oikialle Tapanin rantariihi, ihimisten taustalla Siermalan alakuperänen mallassauna, josta Isä teki meille aitan, ja oikialla Sofiatätin sauna

 Eliahan muisteluitten mukahan, poikansa Annti pani muistihin

JAAKO FAARI

Pohojankyön tien varresa hautamäentakana on Tapanin talolla peltovainio nimeltä Jaako-vaari. Poikassa jäi aina mielehen mitähän tommonen nimi tarkoittaa ja mistä se on tullu. Isäni rupes puhuhun siittä että hautamäenpääsä on asunut vanahaan aikahan semmonen erakko ko Jaako Faari. Hautamäenpäästä ko ennen haarautu pohojankyön tie loivasti oikialle niin siihen kankahannokalle jäi heti semmonen paikka josa oli vähä kivijalan näköstä ja niinkö olis ollu jonkulaista kellarintapasta siinä rintehesä.

Ei vanahakkaan miehet ollu isän lapsuuesa muistanehet enään minkäänlaisia rakennuksia ollehen siinä, mutta olivat sanonehet sen pyytänehen kevähisin kärmehiä siittä kankahalta ja kuivannehen niitä auringosa ja sitte syönehen. Rupesin sitte varsin kahtohon löytyykö tuommosesta Jaakofaarista mitään tietua ja löytyhän se Siermalan numerolta rippikirijoista. Jaako Mikkonpoika Torvi s.1789 ja vaimo Susanna Matintytär Siironen s.1785.

Salamelan Ilkka selevitti sitte näitten vaiheita ja kävi ilimi, että Jaakon kohalle oli ripelle päästyään pappi kirijottanu ruotsiksi "döv och dumble" elikkä kuuro ja tyhmä. Pariskunnalla oli yksi lapsi Brita niminen tytär joka  syntyny 1818 ja oli sitte kuollu nuorena. Pariskunta on muuttanu sen jäkäkehen Siiroselle, josa Jaako on kuollu 1829 keuhkotautihin ja leski Susanna menny Käläviän Maunumäelle uusihin naimisihin. Asuinpaikan rauniot löytyy vielä hautamäenpäästä, mutta siihen on kaivettu sähköpylyväs ja harus konnonmäelle menevähän linijahan.

 Antti Siermala 

16.1.23

Piti koittaa heti työnsyriähän ko vain pysty, määki olin laivanlastuulla Anteron nimellä ko ei muuten ois alaikäsenä päässy föliyhyn. Kerran sitte oltihin lautalaivasa Rahajasa ja tuli sitte joku tauko ettei saatukkaan tarakkaa ruumahan, niin Roukalan kolomospojat Lauri,Leevi ja Leo jokka oli kans niin vilikkahia ko limaset matehet, huomasivat että mustilais-File nojaa ruuman väliseinähän, väliseinä oli semmonen plootuseinä. Lauri velijeksistä joka aina ylehensä päät kääri kulijehien tevosa meni toiselle puolen seinää ja löi ramamoukarilla Filen kohalle korvanjuurehen. Semmää sanon että siinä pojille kyyti maistu, jos ois puukko ollu niin reikiä ois tullu,oli se niin vihanen. Pojat koitti loppupäivän piilotella laivasa. 

Mustilais-Fileks sanottihin Siiponperällä asuvaa miestä joka oli täysverinen mustilainen ja ruukas olla laivanlastuulla, oli kova tekehen töitä. Monesti satuttihin samahan porukkahan. Puojinniemestä ylehensä mentihin venehellä, Roukalan Eino ruukas kuskata. Yhellä kerralla sattu ko aamuhämärisä oltihin menosa pölökkylaivahan, niin nousi kauhia sumu. Reitti oli aika mutkanen ja matalaa kivikkua.

Eino istu venehen peräsä työmies huulesa ja ruorispinna kainalosa, ajeli hilijollehen menehen. Vanahemmat miehet rupes jo hermostuhun, Alajoen Paavo kilisi että ei ei ei väärähän menee, käännä käännä suuntaa ja Roukalan Reino koitti viittua ja toimittaa että väärä suunta,eksytähän, ei löyvy laivaa. Eino ei ottanu kuulevihin korvihin, paransi holokkia suusa ja lakkinsa asentua.Kauhioita kiviä meni ohi niinkö virtahevosia ja kohta Eino könköili moottorikopalle ja vähensi kaasua ennenkö sammutti konehen. Alako kuulua vinssin kolinaa ko kiristivät laivankylijesä olevia puomeja ja samasa musta laivankylyki tuli näkyvihin. Eino tiesi reitin ko ikänsä oli kulukenu.

 Elias puhu Antti Siermala pani ylös

10.1.23

Myllysä käynti

Sojan jäläkehen Äiti laitto minut ja Marttin yhtenä kevähänä Tomujoelle vehenämyllyhyn. Hevosella lähettihin aikusten aamulla. Se tiesi kokopäivän reisua, saatto vesi olla vähänä niin meni hitahasti jyvät myllystä läpi. Illalla sitte saatihin säkit kyytille ja käännettihin hevonen kotia päin lähtehen.Niinhän siinä kävi poikasille että lämpymien käyttehien päällä rupes ramasehen ja uni tuli.

Hevonen oli hilijollehen menny kotiappäin, niin herättihin yöllä ko se oli menny Pöntiön talojen tallinetehen. Se oli Pöntiön Tuomalta ostettu se hevonen niin aatteli tieten että tuttuhun paikkahan tuli. Laitettihin taas menehen kotiappäin ja tuumattihin että kyllä se tämän lopun jo osaa ja laitettihin takasi nukkuhun.

Aamulla herättihin ko aurinko oikein lämmitti mukavasti, niin kahteltihin misä ollahan. Hevonen oli menny Konnonhakahan ko sielä oli meijän hevoshaka. Kyllähän se Äiti ja Johannatummu oli ihimetelly mihin ne myllysäkävijät oikein jäi, mutta ei sillon osattu  olla niin huolisahan.

 Elias kertoili Poika Antti kiriotti ylös

7.1.23

PYÖRAN KUMI

Heti sojan jäläkehen oli kaikki tavarat niin lopusa ettei pyörihin ollu ees kumeja, saatikka pyöriäkään. Meillä oli Isän vanaha polokupyörä joka oli puuvantehilla ja siinoli karpiitilamppu eesä. Sillä sitte koitettihin ajaa että oli välistä narua tai köyttä kierrettynä vantehelle koi kumeja ollu. Äiti oli sitte saanu tietohon Rahajankyläsä Salovaaran (Siirosen) Esteriltä, jonka mies oli kans menny sojasa että sieltä sais pyöränkumen ko joku vain kävis heille tekemäsä kylyvöntyöt. Salovaaran pokia oli jo pohojosen voimalaitos työmailla ja rantahommisa heti rauhan tultua ja ne olivat tieten mustasta pörssistä saanehet Saksalaisilta jäänehen umpikumirenkahan. 

Me luvattihin sitte Marttin kans mennä. Soli helluntai päivä ko mentihin hevosella kolukärryjen kans, karhi kyytillä. Se maa oli siinä Siirosen alangosa  jokivarresa ja päivä meillä sielä meni. Kumen kans tultihin kotia mutta siittä oli menny venttiini poikki niin sei oikein suoriltahan onnistunu laittaa paikollehen. Me sitte sievästi halakastihin se päälykumi sisäpuolelta ja korijattihin se venttiini. Martti oli oppinu pikilangan tevon ja suutarihommia Lanki-Jannelta ja se teki pikilankaa ja ompeli sitte kiinni sen sisäpuolen. Saatihin paikoillehen se vantehelle ja sillä ajettihin meleko kauvon.

Kerran äiti sano että meestä käymähän Pöntiösä Ahon Einon kaupassa, että oiskohan sielä ompelulankaa ja rupiaiskohan se myymähän sitä. Ahon Eino oli äitin serkku. Mää ajelin Pöntiöhön ja tullesa Lampisenmäellä yhtäkkiä posahti ja takarenkahase tuli niinkö lehemän utare. Pikilanka oli hieroutunu poikki ja päälykumi sitte halakes, mutta kerkesin joutuin puristaa sisukumia ettei se haliennu ja sain ilimat laskettua pois. Joutu sitte lykäähän kotia pyörää.

Antti Siermala  kertoili Isä Elias Siermala

KAUVASTEN TIEN  TEKEMISTÄ

Sotien jäläkehen heti ruettihin tekehen Kauasten tietä, Hautamäenpääsä sitte piti vähä oikasta sitä kankahannokkaa, niin siinoli sitte Kalajoelta ne porarit, Hirven Juhannes ja Karpin Aleksi. Aleksi oli semmonen vääräleuka, vuorotellen toinen oli lyöjänä lekalla ja toinen pyöritti poraa käsin. Aleksi oli lyöny poranpäästä ohi Juhanneksen kalavosille, Juhannes oli tuumannu tulee se munki vuoro tulla lyömähän. Parkahamperällä olivat ollehet sillanarkkuja kivittämäsä ja Aleksi oli lähteny sitte Raumalla (Himmangon kirkolla) käymähän,oli venähtäny reisu sitte pitkäks ja vasta seuraavana iltapäivänä tullu takasi.

Mestari oli kyselly että misäs Aleksi on ollu, oli vastannu että Apteekinmäellä oli Hookmannikurssit, sielä meni aikaa. Aleksi asu Kalajoella pikkusesa mökisä krillenmäellä. Kerran oli Rahajankyläläinen Jaako Hukka käyny käännyttämäsä Aukkua Jehovan uskohon ja jättäny sitte luettavaa pikku vihkosen.Seuraavana aamuna hämärisä oli sitte ollu töihin lähösä ja huomannu että kartanolla ison kiven päällä mehtikana istunu. Joutuin takasi mökkihin ja panostahan haulikkohon laakia. Takanreunalta oli ottanu kiirehesä paperia ja kääriny haulet siihen.

Lintu oli ollu vielä kiven päällä ja oli overravosta saanu ammuttua. Savu häläveni, mutta saalis oli kajonnu. Meni tarkastahan kivelle,niin oli ollu vain paperia palanen josta oli vaivoin saanu luettua: autuaita ovat ne jotka uskovat, sillä he eivät koskaan kuole. Kerran joku naapuri oli tullu kyselehen kevättalavella että lähtisikkö latvoja karsihin, Aukku oli tuumannu että, ei mää lähe kyllä ko mää oon niin huono kiipiähän.

 Kalajokinen edesmennyt Jouko Nuorala kertoili,

Osan Elias Siermala kerto Antti Siermala kirotti ylös

KAUVASTEN TIEN HOITUA

Neliä kymmen luvulla Torvenkylällä asuvilla Kalajokisilla oli talokohtaset kauvasentiellä omat hoito pätkät, meilläki oli josaki Juntiniemen kohalla pätkä. Muista ko oltihin Äitin kans jotaki tekemäsä tien pätkälle. Puhuttihin tien rakentamisesta että tiemestari oli ollu joku ihte oppinu joka oli valehellu olevansa tiemestari, tiestä tuli sen näkönen ei leikattu yhtään kumparihia pois, taitaa olla vieläki samasa mallisa. Lehtosen Kalle

HAMPUN JALOSTUSTA

Ennen sotia vielä meilläki oli hamppua kylyvösä,se oli hyvä maanmuokkauskasvi. Sehän kasos korkeuttaki pian 2,5-3metriä. Ko se kerättihin niin siittä tehtihin semmosia niinkö kourallisia ja niitä sanottihin pareiks sitte ne vietihin talaven yli likuahan seuraavahan kesähän asti. Meillä oli hamppulautta aina Suokuraisesa siinä kohti mistä kääntyy vasemmalle torttikankahase ja varpunevantaka oikialle tie.Siinä oli semmonen märkä ja alava kohta josa oli vesi läpi vuojen.

Siihen sitte lajottihin ne parit ja päälle riuvuista kehikko joittenka päälle sitte kiviä painoks. Sittekö noli talaven livonnu ne otettihin ja loukutettihin,että saatihin ne kuiut erillehen. Sen jäläkehen ne häklättihin. Semmonen puisia piikkejä oleva häklä,niinkois harava nurinniskon,niin siihen aina lyötihin sitä paria ja kiskastihin niin kuiut selevis sitte suoraks.

Sitte paria roikutettihin päästä ja se vielä selevitettihin tarkoin kalapaveihtellä. Soli semmonen puusta tehty hienoteränen veihten mallinen. Sitte siittä vasta saatto rueta keheräähän lankaa.   Kerto Siermalan Elias Poika Antti pani ylös

PELLAVALOUKU     Määki muistan ko Suvannon Jaakon (Haapalan) elosuoja takana oli lauvoista tehty lato josa oli yhtehinen pellavaloukku, sillon kasuatettuhin enempi pellavaa ko hamppua, siinoli lähellä saviroopi josa livotettihih pellava lyhtehiä talaven yli,  sitte ne kuivattihin, pellava loukulla säriettihih kova kuori ja sitte veettihin häklin piikkien läpi että lähti kovat kuoret, keheräämällä siittä tuli hyvää lankaa josta kangapuisa kujottihin kankahia josta ommeltihin vaattehia, pöytätuukeja ja muuta tarpehellista.

MANKELIT    Kurusa oli yhtehinen okein suuri mankeli Jokipellon Selinan ja Jaakon liiterisä, ko oli lapsia mukana mankeloimasa niin ne laitettihin painoksi mankelin päälle tuli paremmin siliaa. Siermapuhosa oli kans yhtehinen mankeli soli Sofiatätin- ja Saimin navettain välisä olevan mallas-saunan postuasa, muistan ko siinoli suuria kiviä painona.   Lehtosen Kalle

SORSANPYYNNISÄ

Kuvaa kahtottuani palautu mielehen nuin 65 vuotta sitte tapahtuma, oltihin sorsanpyynnisä, tulomatkalla Korkiahan oli tarkotus yöpyä Siermalan kämpällä. Kahalattihin pitkin ranta kaislikoita eikä ammuttu muuta ko heinäsorsia, minäki ammuin monta kertaa hyvältä hollilta sorsaa ei vain pujonnu. Tultihin korkiahan ammuin lajonseinähän, kuulu kamala paukahus lajon seinästä kävin kahtomasa, ei yhtään haulin seikää, ammuin toisen kerran menin kahtohon oli sormen mentävä reikä lajon seinäsä, ensimmäin laaki oli osunu saranahan siittä löyty semmonen jäläki.

Olin taitamattomuuttani latatesani messinki hylsyhyn kääriny haulit niin sanottuhun voimapaperihin, haulit pysyvät nipussa, ei mikään ihime ettei sorsat pujonnukkaan, koriasin asian, seuraavana päivänä tuli jo saalista. Yövyttihin Korkiasa. Karhumaan Ahtin kämpällä oli porukkaa, sieloli föliysä Pienetuvan Aukkoki, oli tariolla oikiaa sahtia, Aukko sano heti ei mää ota jos mää otan niin kohta mää rupian käymähän teijän päälle, Aukko oli periaattehen mies jos silloli nuoruuesa tapahtunu näin, se tiesi kokemuksesta ettei sille passannu sahti. Muistan että oltihin serkujen Lasse ja Siermalan Anteron kans, sittekö lähettihin pois niin sorsia oli usiammasa jäkälälaatikosa venehen pohojalla. Lehtosen Kalle

TAPANIN HERMANNI

Mannisen Liinun ja Jannen pojista

Toivo oli vanahin ja niillä oli Lainan kans kolome lasta. Toivo kaatu sojasa ja Laina jäi sitte leskeksi kelevottomien lasten kans. Ne rupes sitte touhuahan omaa mökkiä ja kylältä kerättihin sitte puita sahuuta varten. Tapanin Jussi oli vähäniinkö pomona siinä sitte.

No Tapanilla oli sitte talakuukaffit, Lahja ruokki ja kaffitti väkiä. Jussi sitte meille poikasille, mulle, Reijolle ja Joukolle että menkäästä hakehen Hermannia syömähän. Jussi koitti Hemppaa saaja Lainan kans yhtehen, se ajo niinkö kärmettä pyssyhyn, koko ajan että mee Hemppa Lainan tykö.

Hermanni ei ollu oikeen innokas ja ko me mentihin Hermanninpuolelle,niin se höyläs jotaki akkunanpokaa sielä,kysy mitäs poikaset? Me sanottihin että Laina kaipaa sua tuola toistella. Hemppa sano että määhän en kyllä sinne lähe.

Me palattihin tyhyjin käsin niin Laina kysy että mihinkäs se Hemppa jäi.Me sanottihin ettei se lähteny, siinä samasa Laina pyörähti kannoillahan ja meni naapurihin. Kohta sieltä tultihin Hermanni käsipuolesa ja niin kovaa vauhtia ettei Hemppan jalat meinannu maahan ottaa. Laina meni sen veto-ojan yli niinkö hirvi ja kaveri käsipuolesa, siinei auttanu Hemppan panna vastahan.

Sitte seuraavana talavena Esteri pisti minut ja Joukon viemähän vanahemmillehen  Lanki-Jannelle ja Miinalle Lämmintä leipää ko ne asu Siirosella. Me hihtämällä mentihin ja tullesa sitte Joukolla tuli jano ja aateltihin että mennähän Mannisen Lainalle juomahan ko niitten se uus mökki oli siinä maitomäesä. Laina anto vettä ja me kiitettihin ja kurisillahan sanottihin että: puusepältä terveisiä.

Laina vastas vähä naurellen että, jaa se taisi ihastua reippahase jalannousuhun.Meitä huvitti ko hihettihin kotia päin. 

Lainan pojat oli vähä vilikkahia, sillonko jatkosojan aikana kulki niitä Saksalaisia tuosa rantatiellä, niin oli yks komentajien auto pysähtyny maitomäesä, kulijettaja ja kyytiläinen oli menny tarpehilleen. Pojat heti kekkas koiruuen tevon paikan ja olivat käynehet kuiruntamasa nahkapenkille. Oli siinä Sakemannilla ollu varmasti ihimettelemistä 

Kertoili Elias Siermala poikansa Antti kiriotti ylös

 Toivo Manninen oli syntysin mun lähimmästä krannista, Laina remsakka nainen, ei oo ihime että arka vanahapoika säikähti. Laina ajanu kolomen poikansa kans polokupyörällä, yks rungonpäällä ja kaksi tarakalla, joku oli huutanu, herranjumala, Laina oli vastannu, ei mikään herranjumala ko leskiakka kolomen poikansa kans.

Lehtosen Kalle

TALON OSTO

 Mun tummu Saimi oli syntyny Lampisenmäellä lähellä Pöntiötä. Tummun äiti oli omaasukua Pirttinen ja ne oli muuttanu Kortesjärveltä Pöntiöhön Hukan talohon siinä 1890 luvun puolenvälin tietämillä.

 Siihen aikahan ruukattihin kirkosa kuuluttaa myytävänä olevat talot johonka piti saaja asukkahia.

Ella oli vähä sitte suurpiirtehinen, ko sillä ei tietenkään rahaa ollu ollu niin ison tilan ostohon, niin se oli ensimmäisenä menny ihtensä sahapatruuna Juseliuksen tykö joka omisti Kalajoella Holoman sahan ja pyytäny saaja kottia talonostohon. 

 Ella oli luvannu toimittaa puuta seuraavina vuosina rahaa vastahan ja niin Juselius oli myöntyny, rahat tuli ja talo ostettihin.

Pojista Erkki niminen jäi asuhun Hukkaa ja muutti sukunimensä Ahoksi ja Elias osti Lassin talon Pöntiöstä,ja siittä tuli Lassin Ella.

Veliekset toimi Pöntiön mylläreinä ja oli kuulusia suurpiirteisyyestä, maksu otettihin säkkikaupalla, oli kuulemma samanhintasta jauhattaa säkillinen tai koko hehto jyviä ko Ella oli tuumannu usiasti että, kyllä sinne on ruukannu hehto aina säkkihin mahtua, vaikka kuulemma oli jyviä varissu alakertahan asti rappusia pitkin.

Elias Siermala muisteli, poika Antti pani ylös.

VÄKEVÄ TUOMAS

Siermalan viijestä veljeksestä Mikkolla oli poikia Johannes eli Jussi, Kaarlo eli Kalle ja Tuomas.

Johannes oli ollu sukkela ja taitava puusepäntöisä, se oli sillon kiivahimpina rukintekovuosina ollu niin nopia sorvaahanki,ko sorvattihin kahta kapulaa kerralla, niin se oli aina ensinnä nakannu valamihin pijun korihin. Kahestahan sorvattihin vain sillonko saatihin myllystä vesivoimaa siihen asti ko joki jääty.Muuten sorvia pyöritettihin miesvoimin.

Antti Siermala

Sotien jäläkehen olin Sofian Jussin ja Pienentuvan Aukkun kans korkiasa silahanpyynnisä, soli juhannuksenalusviikko ko kutusilahka rupes liikkuhun. Laskettihin hevoskarin laitehese kolome juonta. Aukku oli soutajana,se ruukas seisualtahan soutaa. Sittekö mentihin kokehen verkkoja noli niin täynnä että mää jouvuin soutahan pahasena poikasena ja Jussi ja Aukku veti verkkoja venehesehen. Niitä kaloja oli niinkö yhtä köyttä. Vene oli niin täynnä että Jussin isosa venehesä oli vain yks lauta veen yläpuolella. Jussi komensi Aukkua, rupia päästelehen rippakiviä irti ja nakkelehen merehen.Aukku hymähteli ja hilijollehen rupes päästelehen kivejä irti. Jussi karijasi että joutuin ny merehen niitä kiviä ettei jouvuta uimasille. Tuli Aukkuhunki vauhtia. Päästihin Korkiahan ja laitettihin silahat,niin niitä tuli kaikki tynnyrit ja kaks isua sammiota täytehen

 Yhellä kertaa olin Jaakosejän ja Haapalan Jannen kans korkiasa ja Lasse ja Koskelan Heikki oli kans mukana. Heikki ja Lasse oli vähä vilikkahia,niin ne oli ruennu kokeilehen ko me olimma kämpässä että laitetahan Jannen moottori käyntihin.

Janne piti usiasti takarannalla venettä,siittä oli nopiampi lähtiä verkoille. Toinen oli pyörittäny huimasta ja toinen oli äyskärillä kaatanu vettä ryyppykuppihin.Eihän se oikein käynnistyny. Janne oli lähössä,niin se huomas mitä oli tehty.

Mutta ko se oli niin siivo luontehinen niin se vain että, voi voi voi poikaset koittanu käyntihin voi voi voi.

Jaakosetä ei ollu niin siivoluontehinen,se oli sajatti heti että, kyllä nuita kakaroita ei pitäs ottaa föliyhyn ko kaikki ne pistää palasiks.

Se kyllä leppy sitte heti jäläkehempäin.

Aina ko oltihin venehelläki soutamalla menosa ja jos vain päivitti että janottaa,niin Jaako sano,juo mustanlehemän maitua ja sieppas äyskärillä merestä vettä. Ei sitä ruukannu olla millonkaan makiaa vettä mukana.

 Sojan loputtua ei tahtonu olla ölijyä eikä petroolia millä ois saanu ajaa.Kerran oltihin verkoilla niin Janne ajo Laurinkarihin merivartioasemalle,ko se tiesi että merivartioilla oli kutjusa petroolia.Sieltähän sitä saatihin sitte kallonallinen,en muista vaihetettihinko sitä sitte kalohin. Tullesa oli Ryöppähän laijasa laiva niin siihen Janne ajo kylykehen ja kiipes ylös. Sielä oli tahtonu ölijyä ja olivat senverran ymmärtänehet suomia että antovat paksua ölijyä sitte kannullisen.

Monesti oli kesäsin aikusin aamulla mukava herätä kämpästä ko saatto Santaholoman hinaajia olla Korkianperukkahan tullu yöks,siinoli latojen kohallaki vettä niin palio että pystyvät siihen ajahan,oli vain lankut täkiltä rannalle ja hienonen sauvu nousi piipuista. Ne oli äänettömiä kulukijoita ko höyryllä ajovat.

Elias kertoili.

25.11.22

MINKIN OSTO REISU

50-60 luvun vaihtehesa piti uusia vähä minkkiemiä ja saatihin tietua että Turun seuvulla olis hyviä minkkejä myynnisä. Lähettihin sitte kahtohon Pahkalan Väinön kuplavolkkarilla.Meitä oli minä,Kaattarin Voitto,Vatungin Martti,Joensuun Leo ja Pahkalan Väinö. Ajettihin Turun Ruissalohon huvila-aluehelle semmosen komian vanahan huvilan pihalle, elukoita oli häkeisä aivan meren rannassa joka puolella. Mentihin sisälle,nahotus oli käynnisä ruokasalin puolella,talia ja sahajauhoja oli pitkin lattioita. Tojettihin, että eläimet näyttää hyviltä ja palataan kevähällä asiahan.

Keväppuolella sitte tehtihin uus reisu Pentinmikkon Einon taksilla mentihin, mutta Väinö ei ollu silläkertaa mukana.Myyjä oli Dahlberg niminen liikemies,jolla oli kenkäkauppa Turun keskustasa ja harijotti puutavarakauppaa.Sovittihin kaupat minkeistä ja laitettihin ne puulaatikkohin ja mentihin Turun asemalleMää tulin minkkien kans junalla sitte Kannuksehen,josta Väinö haki kuorma-autolla meijät pois.Yks reisu jäi mielehen ko Uuentuan Lassin ja Tapion kans lähettihin hakehen emiä Moonääsistä,ruohtinkieliseltä aluehelta

Haapalan Raakelin mies,Nilssi oli meillä sitte tulukkina. Soli joku Lauantai päivä ja illalla olis ollu sitte Lyylin Kaisan häät.Kaupat tehtihin,niin myyjä rupes että nostetahan maliat kaupan kunniaks. Se otti pitkäkaulasen koniakkipullon kaapista ja kaato pikku näkäräiset. Lassilla rupes posket punottahan ja ukko kaato lisää lasehin juotavaa. Tapio koitti hätyyttää että lähetähän,niin jouvutahan häihin,mutta Lassi hiero ihtiähän selekänojahan ja sano,kyllä tuonne joutaa vielä. Ei päästy lähtehen ennenkö pullo oli tyhyjä. Taisivat kerijetä häihinki vielä illasta.

Antti Siermala

23.10.2022

POTINOJAN AUKUSTIA MUISTELLEN

Aukusti oli lähtösin Torvenkylän Potinojalta mun Tummu Selema oli jo Aukustin Äitillä Lisalla (omaasukua Herrala) ko se avioitu Aukustin Isän Erik Karhumaan kans, niille synty 10 lasta, pojat otti sukunimeksehen  Potinoja ko asuinpaikkaa sanottihin Potinojaksi ja Karhumaita oli jo niin palio. Aukusi muutti Parkahalle  avioitu Jennin (omaasukua Parkas) kans. Aukko (Aukusti) asu maata ja suutaroi siinä sivusa, suutarointi oli lähinnä harrastus velotti vähä niinkö asiakkahan varallisuuen mukahan. Sota-ajan jäläkehen Aukko teki  vanahoista pompista (paksuista päälytakeista) kenkiä (töppöset) ompeli monin kerroin kankahan ja pohojihin nahkaa, mullaki oli Aukkon tekemät töppöset, ei riittäny nahkaa muutako pohojihin. Aukko oli semmonen kansan mies kovasti tykätty kylällä, silloli semmonen käsitys että niin sanottu kuseminen oli luonnollinen tarve se saatto ruveta kuselle ko puhutteli tuttuja, ei menny hukkahan puhuttelu aika, eikä työt kärsiny.

Mulla on muistoja siitäkö Aukko sakkinehen meni niitulle Potinojalle silloli perintömaata Potinojalla ja meijän kotomökin kartanon poikki meni poloku Potinojalle ei sillon menny ajokuntosta tietä. Aukkolla oli aina kiiru siinä polun pääsä oli suuri kivi johon kävi Aukkon käjesä ollu pussi sieloli maitopullo ja leipä, pullo meni rikki Aukko kuori leivän toisesa käjesä ollehella kirvehellä ettei lasin sirut haitannehet leivän syöntiä. Aukkolla oli semmonen lasten korvuslakki pääsä, silloli tapana panna päähän ensimmäinen lakki mikä hyllyltä sattui kätehen ja sepalus oli ristihin napitettu tai auki, Jenni yritti vaikuttaa sepaluksen kinnipanohon ompelemalla housuihin hurahukset (vetokeju) ei kuulemma vaikuttanu asiahan.

Kerrattain Aukko oli ollu kattamasa latua lähellä tietä, siittoli menny Himangon pappi polokupyörällä sivu jotaki tehtävää hoitahan, Aukko oli huutanu katolta, mihin helevettihin sää meet, ei oo tietua mitä pappi vastas. Aukko ei aina käyttäytyny etikettien mukahan ja oli kirkkovaltuuston jäsen. Kirkkovaltuuston jäsenenä Aukko oli ollu mukana menosa Himangon papin kans seurain pitohon Tomujoelle, pappi oli pohtinu mitä seuraväelle puhuisi, Aukko oli tuumannu aivan sama mitä Tomujokisille puhuu, senverran ehin Aukkua tuntia ettei Aukko sanonu nuin sentakia että olis väheksyny Tomujokisia, okiasti Aukko ei välittäny mitä pappi puhu ei takuulla joutanu kuunnella, oli joku muu tähellisempi homma mielesä, eikä se ollu kovin uskonnolinen rupes kirkkovaltuusto ehokkaaksi ko naapurit kysyvät oli hyväntahtonen ja muutenki sosiaalinen. Parkahalla oli tapana äänestää yhteistä ehokasta kirkkon- ja kunanvaltuustohon riippumata siittä mikä oli poliittinen kanta.

  Aukko tuli Johanna Tummun hautajaisihin Siermalahan, meitä varsoja oli kuistin penkeillä hetikö Aukko tuli kuistin ovesta se nakkas päälytakkinsa meijän jalakohin kuistin nurkkahan, ei ollu vailla henkaria. Jenni oli saanu pestyä tuvan laattian, Aukko oli tullu tupahan ojan kaivuusta soli ottanu toolin ja menny keskelle laattiaa, ottanu saappahan jalasta ja kaatanu saappahasta kuravelliä laattialle, oli tieten ollu saappahasa reikä, Jenni oli lyöny märiällä luutulla Aukkua naamahan, soli pyhkässy käjellähän naamaansa, jatkanu praataamista niinkö mitään ei olis tapahtunu.

Aukko oli ollu kylyvämäsä yhtäkkiä soli pannu kylyvövakan maahan, ottanu puukkon tupesta ja kiertäny haalari lahkehista pätkän pois, soli ostanu uuet haalarit ja lahkehet oli liika pitkät. Oli lauantai ilta meitä nuoria oli Potinojan tuvasa, taijettihin olla tansseihin menosa, Aukko tuli saunasta pyhki ihtiään ei perustanu peitellä paikkojahan, oli niin palio praatamista että pikkuasiat unohtu.  Aukko tapas istua toolin kaarmi pöytää vasten istu siinä kahareisin pöytähän päin, ko oli vierahia tuvasa silloli kiiru praataahjan, se ei joutanu panna voita leivän päälle se leikkas puukkolla aina leivästä palan ja pani aina sillon tällön voipalan suuhunsa. Aukko oli musikaalinen soittivat  kaksrivistä haitaria veliensä Antin kans usiasti saunan eteisesä ko kävivät saunasa. Poika Heikki on periny musikaalisuuen Isältään, kerran nuruuesa mentihin venehellä Parkahan rannasta Ohtakarihin kalajuhulille, lähetytihin rantaa niin Heikki veti haitarilla muutaman piisin niinkö nykyähän sanotahan, rantahan kerty väkiä kuuntelehen. Aukusti Potinoja oli rehti, suorasanainen, työteliäs, vähään tyytyväinen eikä takertunut pikkuasioihin, toisin sanoen ihiminen jollasia meijän kaikkien pitäis olla ei syntys vähästä riitoja, sosiaalinen kanssakäyminen olisi heleppua eikä oltais paskan tärkeitä.    Lehtosen Kalle

20.10.2022

MARKKINA KAPINA

 Soli syksyä -53 ja mää olin lähteny sotaväkehen, niin Matti ja Reijo olivat ollehet markkinoilla. Siihen aikahan tapas olla Kalajoella nuorisoseuran ja osuuskaupan takana Tivoli yhtäaikaa markkinoitten kans, ja sitte illalla vielä markkinatanssit. Tanssit oli ollu menosa ja kaverukset oli suunnannu sinne, niin sielä oli käynnisä markkinakapina lentävien poliisien ja markkinaväen kesken. Poliisit syytti Alhon poikia että ovat nauttinehet liikaa ja lähtivät viemähän niitä autohon. Järijestysmiehet oli erimieltä ja tanssiväki nosti autonperää ilimahan etteivät päässehet lähtehen. Soli ollu kova kahakka ja Tivolinpitäjäki oli siinä samasa syyttäny Reijua ja Mattia että olivat kompuroinehet teltannaruhin.

Samantien vietihin pojat putkahan ja kuulusteluihin. Olisivat päässehet Reijon mukahan lähtehen jos Matti ois muistanu syntymäaikansa,muttako poliisi oli kysyny, miten Hietamäki on syntynyt, vastaus oli ollu:luonnollisesti. Noli jankannu monehen ottehese sitä mutta aina Matti vain että luonnollisesti. Reijo oli sanonu jaa joset vain ny muista syntymäaikaas niin saat selekähäs, eihän Matti välittäny ko sai lämpymän kortteerin ja talosta ruan. Lähtö meni sitte seuraavahan päivähän.

Kapinasta käytihin käräjiä kauon aikaa jäläkehenpäin ja mm.Rahkolan Aaro joka oli järiestysmiehenä meni istuhun sitte kuritushuonetta ettei syyttömien nuortenmiesten maine menny. Aaron emäntä oli Siermalasta,Tuomahan Eila niminen tyttö. Kapina oli Suomen viimeinen kansalaiskapina.   Antti Siermala 

18.10.2022

MARKKINAMUISTOJA

 50 luvun alakupuolella Kalajoen markkinat oli suuri tapahtuma ja ruukattihin aina Tapanin Reijon ja Hietamäen Matin kans porukasa käyä.  Oisko se ollu -52 syksyllä ko mentihin, en muista oliko pyörillä vaikko jonku kyytillä. Isuasiltaa kuitenki käveltihin yli niin osuuskaupan pääsä oli hevoset puomisa kiinni niin Reijo heti että, ompa komioita hevosia, mennähän kahtohon. Matilla oli kiiru markkinapaikalle niin se karijasi Reijolle: joo mee ottahan kaulasta kiinni. Päästihin Plassinperälle niin sielähän oli sitä väkiä niin kauhiasti ja yhestä kohtaa kuulu laulua, sieloli monellaista ihtensä elättäjää. Semmonen laulaja esiinty ko Teuvo Valo ja Mattihan heti huomas että sen liivintaskusta näkyy leppäkorkillinen pullo. Matti joka oli oikeen hyvä sitte laulahan niin meni heti esittelehen ihtiähän ja ei menny kauvuakaan ko ne jo yhesä laulovat. Rupes jo hämärtähän niin Reijo meni hätyyttähän Mattia että lähetähän kotia jo, Matti ei välittäny se vain sano Reijolle, mee äitis kainalohon. Matti koteuntu vasta seuraavana päivänä Torvelle.  Antti Siermala muisteli

18.5.2022

PUHEEKSI KALAJOKISET PERSOONAT joiden palveluksia myös Torvenkyläläiset käyttivät

Oma persoonansa oli lähes kaikkien rakastama seurakunnan paimen V H Kivioja hän oli minun rippipappini, rippikoulussa hän piti meitä kurissa ja herran nuhteessa, en muista mitä Pekka teki mutta sai tukka pöllyä, ei Pekka siitä pahastunut nauraa hiivisteli vain, nykyään siitä olisi tullut oikeus juttu, Kivioja kielsi ankarasti piirtämästä naisten vaakunoita. Kiviojalla oli tapana julistaa saarnastuolista miten asiat olivat hänen mielestään ja ratkaista riidat omalla tavallaan, kolehdin sisältö ---- markkaa ja nappi, kunnan ja kansanopiston välillä oli riita suuresta kuusesta jonka kunta halusi kaataa tien rakentamisen esteenä, Kivioja kävi yöllä kaatamassa kuusen ja riita päättyi siihen. Tekivät remontin pappilaan ulko-oveen oli jäänyt kissan luukku tekemättä, Kivioja sahasi uuteen oveen kissan luukun, siitä oli kuulemma tullut sanomista semontin kustantajin taholta.

Kirkkoherran viraston kalustus oli hänen oma tekeleensä, raakalaudasta tehty sänky nurkassa ja kirkonkirjojen pyörivä teline samasta laudasta, siinä vinkki nykyiselle seurakunnan paimenelle niin seurakunnan menot pysyvät kurissa. Vaimoni täti oli pappilassa sisäkkönä nuoruudessaan hän kertoi, oli piispantarkastus ja pappilassa päivällinen jossa piispan seurue oli mukana, tuli puheeksi kuinka paljon ollaan kuultu kenenkin syöneen, Kivioja kertoi miten kävi kun hän oli tulossa veneellä Kallasta jossa piti kirkon menot, en tiedä kuinka paljon joku veneessä olija oli syönyt mutta viisi äyskärillistä hän paskansi, kuulemma ruustinna oli punastellut.

Oma persoonansa oli kuulemma kunnanlääkäri V Fabritius aikanaan, muutin Ylivieskaan silloin naapurini Antti oli PPO:lla puhelinasentajana, hän oli saanut Kalajoelta Fabritiukselta äkäisen puhelun kirosanoin höystettynä, täällä on sairaalan puhelimet mykkänä. Antti meni Kalajoelle, ei oikein meinannut löytyä selitystä vikaan, lopen löytyi syy, sairaala rakennusten välillä oli ilma johto jossa oli useampi lanka ja päälystetty, löytyi hauleja lankojen välissä jolloin saivat kosketuksen. Oli tunnettua että Fabritius vihasi varpusia (rottisia), hänen mielestään ne levittivät tauteja, hän tapasi ampua niitä lankojen päältä, kun vika selvisi niin hän oli suominut itseään kirosanoin ja kirjoitti kilon pirtu reseptin Antille.

Myös viimeisen päälle taitavasta muurarista Siipolan Toivosta on paljon juttuja, omakohtaisia kokemuksia kyllä on, hän kävi meillä Torvenkylällä nuohoamassa takan, ilmeisesti torni ei hänen mielestään ollut oikein hyvä, puratta entisen pois ja hommaatta värkit niin mää tuun aamulla ja saatta illalla panna tulet takkahan, hän kommentoi, Toivo oli niitä muurareita joista voi sanoa, takan teossa ei mene yhtään. Toivo nuohosi Siermapuhdon talot, Saimin ja Aaten talot olivat nurkittain, hevosella kärryineen sopi hyvin välistä, Toivo otti vauhtia harjalta ja hyppäsi katolta toiselle. Olin poikasena häläppärinä kun Hautalan Urhon asuin ja navettarakennusta Toivo muurasi, Laura laitto ruuan Toivo laittoi lautaselle samalla päälyruuat mukaan ja sanoi, sevonhan ne kuitenkin menee, viimeisen lusikallisen pani suuhunsa seisaaltaan ei pitänyt ruoka-aikaa. Eräs Toivon häläppäri kertoi, Toivo aloitti päivän niin että jokaisesta tiilestä jonka hän ojensi Toivo sanoi kiitos, kiitos tuntui jo iltapäivällä kirosanalta.  Lehtosen Kalle

20.12.21

TORVENKYLÄN JUTTUJA

 Ennen sotia Isä Nikolai ja Hermanni Siermala teki puusepänhommia Keskikurun kanalasa, ko siellä ei enään ollu kanoja. Menin sitte kerran Aaten Sulevin kans sinne ja Juusolan Aatos oli sielä. Aatos oli Jokipellon Rauhan veli.  Aatos oli kujeilija ja heti härnäähän meitä pikkupoikasia.  Sielä kanakoppien päällä oli kantele, niin se otti sen kätehen ja kiusas meitä että hän soittaa sillä poliisille. Joo ja se otti sen ja muka puhu sinne, haloo haloo onko poliisi Jokela, täälä Aatos Juusola Keskikurun kanalasta täältä pitäs hakia pari poikasta. Mehän oltihin vähä jännityksisä, mutta kyllä se oikasi meille että hän jymyytti. Sillon oli tapana härnätä poikasia.   Elias Siermala muisteli

 Oisko ollu siinä 1956 kevähällä ko oli Tapanin Hermannin huutokauppa, Hermanni kuoli 1955. Olin Joukon ja Reijon kans siinä kuistin eesä ja väkiä oli palijo. Meklari huusi että vielä ei aloiteta ko Henna ja Antti ei oo vielä tullu. Nevanperän Antti ja Henna Kaalikoskelta oli vakituiset huutokauppavierahat. Tilasuus pääsi alakuhun ja meklari nosti karvalakin esille, soli semmonen musta törmärimallinen. Taisto, elikkä Sakuksi sanottihin Vilhon ja Esterin poika huusi että tuo lakki on mun, mää niin kauvon huuan. Taistolla oli vähä ohoranjyvä silmässä, niin Kaino löi kyynärpäällä kylykehen ja sano piä ny suus kiinni. Taisto huusi lakin, oikein karkialla äänellä, eikä siinä Kainon toppuuttelut auttanu.  Elias Siermala muisteli

 Olin samasa huutokaupasa muistan Sakun ostaneen muutaki tavaraa oli vähä rempsakalla päällä. Kalle Lehtonen muisteli

 Johanna tummu oli Pienestä kotosi, tyttönimeltähän Kuru.Vanahemmat oli Jaako Heikinpoika Kuru, jota sanottihin Pienen partatuoraksi ja Anna Johan Gabrielintytär Kuorikoski/Ahlholm. Kuorikosket oli ostanu Pahkalan Ahlholman talon ja muuttanehet sinne Kaustisen Vintturilta. Johan Kuorikoski oli kirkonrakentaja Matti Kuorikoski nuoremman poika. Tummulla oli yks täysi sisar Eeva niminen joka oli Keskikurun Mikkon Äiti, ja kaksospojat Jaako ja Kustu.

Partatuora meni uusihin naimisihin ensimmäisen vaimon kuoltua, Eeva Maria Matintytär Puution kans, joka oli Puution lautamiehen tyttö.  Tästä avioliitosta synty kolme tyttyä :Hilma joka oli Aate Siermalan Äiti, Sofia joka oli naimisissa Kalle Siermalan kans, eli Sofiatäti ja Hilta, joka oli Antti Mäkelän vaimo Kalajoella. Johanna oli menny naimisiin Antti Juhonpoika Siermalan kans 1896. Johannatummun äitin Annan yks sisko oli nimeltähän Maija-Liisa joka oli ollu Hilliläsä palavelijana jotakin talosa. Soli kuullu että Siermalasa olis palavelijan paikka vapahana, mutta ko oli vielä alaikänen niin piti olla kotua lupa. Kuorikosket oli muuttanut jo takasi Vintturille, niin Maija-Liisa oli yönaikana kävelten käyny kysymäsä saako hän mennä Siermalahan.  Lupa oli tullu ja ajanmyötä pääsi miniäksi talohon, velijessarijasta  Mikkon vaimoksi.

Oli joskus sanonu: niin se vain määki pääsin talon emännäks, vaikka tiskiämpärisä virutin naaman. Oli tapana tiskiveet säästää lampahille niin oli tullu punaset ja kiiltävät posket. Maija-Liisa oli semmonen vankka ja punakka ihiminen ja kova kävelehen, sanonta ”pistelee kapanmaan kerrallahan piti paikkansa” Mikkon kuoltua meni uusihin naimisihin Kurikkalahan Karijaluojon Mannan kans, Sofian Jussi sano että ko tummu lähti Kurikkalahan niin se vei kaffikupikki mennesähän. Johanna tummu jäi leskeksi 1928 ko Anttituora kuoli, Tummu kuoli 1957. Elias Siermala muisteli

 Muistan Johanna tummun hyvästi, tummu laulo ko mää maksin kätkyesä ”kehrää kehrää tyttönen huomenna saat sinä sulhaisen” ja keherätesä aina välihin anto vauhtia jalalla kätkyelle. Siermalasa oli palio lapsia, oli Saimin ja Lenpin ja Aaten, minäki olin mukana, tummu istu ovenpilesä koivun risu käjesä piti mukamaste järiestystä, eihän sitä tarvinnu peliätä, oisko tuo raahtinu ketään rapsauttaa, mieluummin otti syliinsä. Johanna tummu nukku porstukkamarisa, sillonko Anttin Isä Juho oli isäntänä se keitti miehille aamukaffit ja piti päivän työnjaon miehille. Silloli kaffit, sokerit ja rahat klaffi piirongin laatikosa, sieltä se anto niitä tarpehenmukahan.

Äiti oli Johannan ja Antin tyttö, se puhu että parassa aikana ruokakuntahan kuulu ”kolomekymmentä miehenpuolta ja naiset ja tytöt päälle” Siinoli neliä talua kulumittain niin että keskelle jäi neliskanttinen kartano, kaikki samaa taloutta. Miehet tekivät talavisin rukkeja, Juho kävi myymäsä niitä Iisalamia myöten. Juho oli vähä remsakka mies soli sanonu ”ennen loppuu koirilta kusi ennenkö Siermasta rahat” Johanna tummu sano usiasti saat sää tuon klaffipiirongin ko mää kuolen, soli tosi komia, piironki mätäni meille menevän tanahuan varresa olevan elosuojan taka, ei kellään ollu tilaa sille. Kalle Lehtonen

!8.12.21

KAUHIA MYRSKY 1957

Myrsky kaasi Rahajan saaristosa kaikki isot puut melekeen kaikki kuusia, soli kamalan näköstä suuret juurakot pystösä ristiin rastiin, Rajalan Oiva Rahajasta oli  vation mehtän hoitajana. määki pääsin sahaahan metrisiä pöllejä, pokasahat ja kirvehet oli vielä käytösä, pöllit sahattihin metrin mittaseksi, muutamilla oli jo moottorisahat. Olin 16-17 ikänen ettei sitä vielä ollu voimaa, syyskuusa mentihin Siermalan Lassen Pajalan Toivon kans pölli savottahan, oltihin Toivon kämpällä kortteeria Möysäsä,  joluhun asti sahattihin. olihan se mukava kokemus ko näki talaven tulon merellä, piettihin verkkoja  että saatihin kalaa, viimesillä  sulavesillä oli merivesi niin kylymää ettei verkot pysyny veen alla, ne nousi ylös ko verkon silimiin tuli jää nousivat veen päälle.

Me Lassen kas käytihin kotona pyhän aikoina sillonko päästihin venehellä tai jäätäpitkin, piti päästä  tanssehin, Toivo jäi kämpälle tuotihin sille evästä, silloli pyssy föliysä aiko mehtästää, en muista saiko se saalista. Muistan ko me Lassen kans oltihin kotona joskus vähä enempi aikaa niin Toivo sano ko tultihin, ei osaa enää puhuakkaan ko ei oo ollu puhekaveria. Siermalan kämpällä Korkiasa oli Torvenkyläläisiä ja Louekarilla Jokeln Eetin kämpällä oli kans hakkuu porukkaa, Rajalan Oiva koteeras Eetin kämpällä, piti kuulemma kirijaa sökö porukalle, hakkuupalakaa laskiesa huolehti kunki voitoista tai tappioista korttipelistä.

Ihte sahaaminen oli tosi hankalaa , puut oli kaatunehet vähä ristikkäin, suuret juuri paakut losahtelivat takasi, rungot olivat monasti  jännityksisä ja arvaamattomasti pingahtelivat, oli ihime ettei sattunu suurempia vahinkoja. Oiva jako saaret hakkuu pastoihin, Jokelan Eetikin sai oman palstansa, Eeti teki suuren saavin sahtia sitä riitti pitkään, Eeti otti aamulla sahti hinkin mukahan ei hakkuusta tullu mitään Eetin aika kulu muita hakkuu miehiä puhutellesa, kuulemma porukalla sahasivat Eetin palstan. En muista palakkaa mitä siittä saatihin, olin 16 vuotias ei varmasi monta mottia päväsä, Päiväkki oli lyhyviä Joulun alla.

PÖLLIEN PARKKUU PRIIMAKSI

Oltihin Siermalan Heikin ja Siermalan Urhon kans keväällä 1958, kortteerattihin Urhon ja MIrian kämpällä Heikinkarisa, mentihin huhtikuun alusa jäitä pitkin  Heikinkarihin ja jäätä pitkin parkkuulle Alajoenkarihin. Urholla oli vene sittekö jäät sulas kuletihin sillä, Urho teki iltatyönä Haapalan Lassille ja Kainolle kämppää Heikinkarihin, Heikin kans oltihin häläppärinä.  Pöllit piti parkata Priimaksi ei saanu jääjä nila kerrosta yhtään, ne käytettihin paperin tekohon, en muista määriä mitä parkattihin enkä mitä niistä maksettihin. Oli mukava nähä kevään tulo merelle, muuttolinnut asettuvat pesihin saarihin.

Miria tuli käymähän sittekö venehellä pääsi, kyllä se ripitti meitä ”kämppä on niinkö mennytten maja” kanto melekeen kaikki kämpästä ulos siivos kämpän viimesenpäälle. Ei tainnu siivo säilyä montakaan viikkua. Urholla oli verkkoja pietihin niitä pyynnisä,  muisan ko saatihin verkkot laskettua niin kaksi hirviä ui kohti verkko juonta, Urho ajo venehen niien kylkehen ja ruorispinnalla lykäs niitä ettei ne osunu verkkoihin, en muista kalansaalihin määrää enkä laatua.

Parkattihin juhannuksehen asti, Rajalan Oiva tuli mittaahan pöllit, tehtihin sahtia vähä voimakahampaa ko niittu sahti, Oivalla säily mittaus kyky vaikka janohon otti vähä sahtia, sitä oli kyllä paha janottahan.  Olitihin Oivan kaverina ko se mittas Etelä- Kalliokarisa pöli, Saarenkarisa ja muisa saarisa pölli pinoja, sieloli Rahajan kyläläiset hakannehet parkannehet. Minä tähystin jos eesä on kivikkua, Oiva ohojas venettä, huomassin rysän ja huusin Oivalle, menee rysänkopan päälle, oiva vastas, ei siinä voi olla rysää ei siihen oo kukaan rysän paikkaa lunastanu, vene meni rysän kopan yli. Oiva myi valtion vesille kalastus lupia eikä tälle alueelle ollu kukaan ostanu rysä lupaa, joten sen mielestä rysääkään ei ollu, paikkakuntalaiset olivat rehtiä porukkaa.

Oiva kääri sikarin lehtiin sätkäpaperi rullahan pitkinpäin, pitkän ja paksun, sauvuhun jos joutu niin meinas tupehtua, mittauksesa meni päivä syjän. Me lähettihin Hekinkarille Oiva ajo venehellä Puotiniemehen, annetihin oivalle hinkkihin sahtia jos sattuu janottahan. Jäläkehen päin Oiva sano yöpynehensä venehesä, oli lämmin kesäyö, oli kuulemma mukava herätä ko oli muutki juomista  ko merivettä. Pöllit ilimeisesti ajettihin seuraavana talavena hevosilla jäätä pitkin manterehelle. Oltihin Vuokon kans Heikinkarisa 1963 heinäkuusa, ko mentihin kihilohin Laurin ja Kainon kämpällä viikon verran, makoiltihin Eevan ja Aatamin asusa kalliolla, kuulu venemoottorin ääni Vuokko säikähti, näin jo kaukaa että Niemitalon Eelishän  sieltä tulee, sanoin ei syytä huoleen Eeliksellä oli niin huono näkö että kierteli rantoja pitkin ko se meni Korkiahan ei varmasti nähäny saarehen ihimisiä. Eelis oli innokas hariulauvan vetäjä lempi paikka oli Korkian nokalla oleva Äijänkallio, samaa Äijää kierrettihin hariulauvan kans poikasena ko oltihin silahan pyynnisä  Jussin ja Aaaten kans. Hariulauvan veto kiellettihin hyöhemmin.    Lehtosen Kalle

JUTTU OIVASTA

Oiva Humalamaa oli meillä aina päivätöisä, siittäeestä ko Ottulla ei ollu hevosta, niin ne sai meiltä aina lainata. Olin konnonhaasa Oivan kans ojaamasa ja oli oikeen kuuma päivä, Oiva loi vähänaikaa niinkö kone ja sitte se löi kinttahat pyörtänölle ja sano:lauletahan välihin. Se säkeistön se aina veisas ja taas rupes luomahan niinkö tuskasa.  Isä Elias puhu poika Antti pani muistihin.

 Muistan Oivan, olin alle kouluiän Oiva tuli vastahan karhumaan kaupan ja Siermapuhon väillä maatielä eikä muita ollu näkyvisä, Oiva näytti linkuveistä ja irvisti rumasti, minä pelekäsin, Oivan tarkotus oli säikäyttää ei se muuten paha ollu.  Kalle Lehtonen

PUUSAAREN MIEHIÄ

Vanahahan aikahan isännät piti tarkasti omasuuesta huolen. Sillon ko Uuventuaan Mikkon hautajaiset oli ollu, niin Hillilän Puusaaren vanahaisäntä Matti oli ollu sielä, noli vissihin vähä sukulaisia. Matilla oli ollu aitanavain pompantaskusa, ja ko se oli riisunu takkinsa soli pannu avaimen liivintaskuhun.Sitte muutamaa sukupolovia jäkäkehenpäin ruukas Vilijo Puusaari olla Uuesatuaasa aina kortteeria, usiasti viikkotolokulla. Soli vanahapoika ja isäntämies, ja kävi aina tiejustelemasa olisko Torvenkylällä kiinnostunehia tyttöihimisiä. 

 Kerran sitte yhtenä kesänä kuultihin ko Vilijo raatas Uuentuaan Jaskan kans, Jaskaki oli vielä poikamies ja asu kotona, kysy Jaakolta oliskohan kylällä vierailupaikkoja. Mehän heti Joukon ja Reijon kans kurisillahan sanohon sitte että meeppä Kirijurille, Elli on kuulemma kyselly rikasta kosijaa.

 Vilijo näytti meille komiaa taskukellua ja nousi välillä varpahillehen ja välillä kantapäillehen ja lähti pomppihin Kurua kohti. Me akkunan takana luurattihin ja ootettihin.Ilta tuli ja nähtihin että Vilijo teki kaffipöyästä lähtyä, niin kauhialla kyytillä juostihin alaspäin ja Parkahan Enstin riihen tykö kyttäähän.Meitä oli jo Potinojan Erkki, Aatenpojista Sulevi, Tapanin Reijo, Jouko ja Minä..

 Nähtihin Vilijon pistelevän tulehen rinta pystösä, takki auki ja peukalot henkselien alla, sillon Erkki huusi että Tuolta tulee se rikasmies, ryöstetähänpä sen kultakello.Sillon Vilijo otti kalat allehen ja meni niinkö miuli Uuttatupaa kohti. Kovaa se juoksi, vaikka sillä oli mahaa eesä ja hyvisä lihoisa. Peräsä juostihin, Reijo eellä ko silloli kaikista pitemmät jalat. Uuventuan akkunasta kurkittihin sisälle ja nauraa hihitettihin ko Vilijo selosti kiikkutoolisa Lassille ja Jaskalle käjet viuhtoen. 

Seuraavana päivänä Tapanin Hermanni piti meille puhuttelun: ois poilla ollu pitkän leivän ääresä olo jos Vilijo ois syänhalavauksen saanu. Mutta jännää ja mukavaa oli.  Isä Elias kertoili poika Antti kiriotti ylös.

 Muistan ko Vilijo kävi meilläki, Isä meni sojasa Äiti jäi leskeksi niin Vilijo kävi kultakellonehen kehumasa ihtiähän ja tarios emännän paikkaa Äitillekki. Kylän naiset eivät ottanehet Vilijua oikein tosisahan, muistan kyllä, tanakka mies liivipuku aina päällä, paksut kellonvitjat mahan yli.  Kalle Lehtonen

7.12.21 KUUTAMO

Hietamäen Aate ja Alangon Vilho oli mennehet Parkahanperälle savottatöihin yhtenä talavena.  Olivat saanehet kortteeripaikan Eerun Juhanneksen talosta. Tupa oli suuri josa kiersi lavihtat reunoilla. Talosa ei ollu ko kaks kamaria, tupakamarisa asu isäntäväki ja loukkokamarisa isännän vanahapiikasisko Hilta. Oli ollu oikeen kirkas täyskuu ja sisälläki näki selevästi keskellä yötä. Talon keskellä oli ollu iso uuni, joka eesä oli ruhumo syttöjen pienimistä varten. Uunin oikiallapuolen oli loukkokamarin ovi ja sen vieresä takka. Takkakiven eesä oli ollu sitte kusinelikko yöllisiä tarpehia varten.

 Vilholla oli heti leikannu, että koiruutta pääsis tekehen, Hiltahan tulee yöllä käymähän nelikonpäällä istumasa. Vilho oli vaihtanu ruhumon nelikon paikalla ja oikassehet lavihtalle pitkällehen. Ei ollu kauvon tarvinnu oottaa ko oli loukkokamarin ovi hilijaa auennu Hilta oli kierrelly tuaasa ja kahtellu akkunoista ulos, viimen oli menny nurkkahan ja nostanu yöpaijanhelemaa. Kuulemma oli konnan näköstä ko hopionväriset säkenehet vain lensi laattialle. Aamulla oli kaverukset vain tuumannu mitenkähän onnettomasa se nuin että oli ruhumo vääräsä paikasa Tarina on tosi. Kertoili Elias Siermala poika Antti kiriotti muistihin 

5.12.2021 MUUTAMIA TARINOITA  sepästä Rönnin Tommesta.

 Tomme oli syntyny Kärkisesä 1850, ja tummuni Saimi (os. Koskenkorva) muisti hyvin sepän. Tummu oli kasonnu Kärrkisen Korvan talosa isovanahempiensa kasuattamana äitinsä kuoltua. Se sano veivannehensa Tommen isua tahkua, josa oli veivi kahenpuolen monet kerrat. Raskas soli ollu veivata, mutta Tomme oli tieten tykänny työn laajusta ko se oli kerran sanonu että, kyllä mää puhun sinusta hyvän emännän sun miehelles.

 Juholan Valtteri oli nuorenamiehenä ollu veivaamasa jonku kaverinsa kans Tommen tahkua ja seppä oli oikeen ryngällähän painanu puukkonterää kiviä vasten. Pojat oli päättäny tehä kuliehen ja pyörähyttäny äkkiä tahkua toisin päin, niin seppä oli menny kiven yli päätähämmyöjen laattialle. Oli kuulemma pyörittäjille maantie maistunu. Tomme oli ollu kiivasluonne ja kova sajattahan.

 Kerran soli ollu Pahkalasa Alatalosa vikattehia kallihtemasa, ja sieloli ollu yhtäaikaa Ylätorven Eeframi tekemäsä suutarihommia. Eeframin emäntä oli Alatalosta kotosi. Seppää oli pistelly vihaks ammattien eriarvosuus, ko soli tuumannu että: pikinytkylle vietihin rusinasoppaa perikamarihin ja passattihin niinkö piispaa pappilasa ja hälle takkakivellä annettihin turpaspaistia ja lampahantalia. Turpaspaistiksi sanottihin verileipäpaistia joka livotettihin lampahantalisa. Kostona sano jättänehensä vikattehet karkasematta ja laittanehensa ne vain kivelle jähtyhyn. 

Niitunaikana oli tullu esille kostotyö ko ei vikattehet pysyny yhtään teräsä. Siermalasa se kävi sepäntöisä Juhotuoralla ja vielä jonkuaikaa Juhon kuolemanki jäläkehen. Kerran soli talavella ollu meillä kortteeria, niin Mannisen pojat oli ottanu Tommen reen misä oli sen sepänvehkehet ja laskenehet jokitörmältä alas. Siinä oli menny sitte se tahkonkivi halaki. Mannisen Liinu oli tullu seuraavanapäivänä hakehen vettä meijän kaivolta, niin Tomme oli kirota messunnu että ookko sää nuitten pahankuristen sikiöitten emä, net sais tappaa kaikki. Liinu oli nauraa hymähtäny ja virnistelly että, tätä mää oon oottanukki että tulis joku joka ne tohtis tappaa. Keskustelu loppu siihen ja Tomme oli ollu hilijaa. Juhotuoran kuoleman 1929 jäläkehen soli vielä käyny jonkukerran ja sanonu että: ko Juho kuoli niin Siermala on niinkö aijattoman niittu, mikään sielä ei pysy kasasa.   Elias Siermala kertoili poika Antti kiriotti muistihin.

HYLYKEHEN PYYNTIÄ

Torvenkylältäki on käyty hylykehesä läpi mailman sivun. Raani ja liha on ollu tärkiää ravintua ja on pelastanu monet rannikon ihimisistä näläkäkuolemalta pula-aikoina. Sota-ajan jäläkehen siinä -48 Antero ja SofianJussi lähti hylykeesehen, menivät enste Hevoskarihin josa kortteerasivat yön ja oli tarkotus jatkaa aamulla Kallahan. Yöllä oli alakanu hirviä tormi ja lumisae,ettei kämpän ovia saanu auki. Kolome vuorokautta myrskys ja jäät meni ulukua tohojoks.Ne joutu palaahan tyhyjin käsin takasi. Mannisen Janne ja Pajalan Toivo oli kovia hylykehenpyytäjiä. Mää kerran olin mannisella ko Janne leipo verileipää evähäks. Se sano että yhelle reisulle pitää olla 40 leipää. Kerran olivat lähösä ja menivät jo Mäkelänkankahalla niin Toivolta oli jääny jotaki föliystä ja Lyyli oli tuonu peräsä sitä, Toivo siihen,kyllä ny meni reisu pilalle ko akat lähti saattelehen.

Jokelan Eeti Himankakylästä oli ollu Roukalan Veernen kans hylykehesä, niin sano että on mahoton tuo Veerne ko tuli lajonseinän kokonen jäälautta vastahan niin siihen piti hakata reikä, Veerne ei hyväksyny että kurssista poikettihin.  Haavereitaki sattu, Aron Veikko oli ollu kerran porukan kans pyynnisä ja olivat Nahkiaisen suunnalta lähtenehet ajelehtihin pohojostuulen saattelemana ja tullehet Närpiöhön. Veikko sano ihimetellehensä, ko oli aivan sekaste suunnasta, että oltas tultu ens Suomehen! Kertoili Elias Siermala taltehen pani Eliahan poika Antti Siermala

 Siermalan suvun rakennusmiehiä

Sillonko Ryssät rakennutti Ouluhun kasarmeja niin sinne koottihin maakunnasta parahat nikkarimiehet tekehen niitä. Torveltaki oli kaks miestä Salamelan Sakri (Sakris Juhonpoika Salmela) Efraim Ylitorvi ja Kalajoelta Efraim Kilpinen joka oli hyvä tekehen kanteleitaki. Salamelan Sakrin tuora oli Johan Salmela/Nikula Ylivieskan Kankahalta ja se oli Siermalan kanta-Mikkon veli. Se asu sakkinsa kans mäkitupalaisena Siermalasa. Sakri oli ollu hyvä veistäjä ja son teheny Torvellekki monta talua niinkö tuon Tapaninki talon sonveistäny. Noli sielä Oulusa sitte teheny niitä kasarmeja niin soli tilipäivänä miehien pitäny olla rivisä ja jokahiselle oli annettu savikupit kätehen johonka se sitte ryssän komentaja pisti palakkarahat, mutta ainuastahan Sakrille soli pistäny suoraa kourahan rahat. Tänä päivänäki voi käyä ihailemasa nuita kasarmirakennuksia Intiösä. Ei rakennusliikkehet saa tänäpäivänä  semmosia aikaseks. Vanahojen miesten kertomuksia muisteli.  Antti Eliahan poika  Siermala.

RAVIT

Siinä 1920 luvun puolenvälin tienoilla oli kylällä innokasta ravitoimintaa nuorisoseuran Hevosystävien toimesta. Lähtö oli Siermalan pajanmutkasta Torven päähän päin maantietä pitkin. Eihän niitä ojia palio tienvierisä ollu ja talaviaikana kilipailut piettihin niin ojat oli lunta ja jäätä täynnä. Muistan poikasena ko Uuno ja Vilho Siermala puhuvat ko siinä Tapanin kartanolla oli suuri haapa tien vieressä, että Käläviäläinen kuuluisa hevosmies Jungan Janne ajo hevosella sen haavan yli ko se oli ollu aivan semmonen ruoska vain. Ei se poikki ollu menny ja iso haapa siittä tuli, ei syltä riittäny ympäri. 90 luvun alussa Jorin (Siermala) kaajettihin se pois ko oli se kumminkin aivan laho sisältä. Myöhemmin kilipa-ajoja järiestettihin Säilysä ja Kotonevalla ja Lautakurusa, ko ennen ojituksia ne oli aivan paliahalla jäällä pellot sielä. Tämä tapahtu1930 luvulla ja vähä jäläkehen. Muisteli Antti Siermala

TUULIMYLLY

Kylän ensimmäinen tuulimylly on mahtanu sijaita Uuventuvan navetanpääsä jokirannassa. Myllyn oli rakentanut Mikko Siermala, jota oli sanottu poika Mikkoksi tai meri-Mikkoksi, siittä syystä että oli menny merille jo nuorena. Laivasa se oli ollu timpuri. Jokku oli sanonu sitä meritimmermanniksi. Mikko oli tieten nähäny miten purijelaivoisa tuulimyllyt käytti pilssiveen poistohon käytettyjä pumppuja. Koteuvuttuahan oli Mikko teheny kotia samallaisen pumpun ja tuulimyllyn, jolla sitte nostettihin vettä joesta ja käytettihin silippumyllyä. Siivet lukittihin aina köyellä ko myllyä ei käytetty, ettei tuuli pääse särkehen. Kerran sitte myrskyllä oli Santapakan Mikko kurisillahan käyny löysäämäsä siivet, niin myrsky särki myllyn tuhannen palasiks. Meri-Mikko lähti takasi kyntähän meriä ja Tapanin Jussi sano että viimenen kortti oli tullu Uudesta Seelannista, eikä sen jäläkehen miehestä kuulunu mitään. Elias Siermala

TORVENKYLÄN VANHOJA RAKENTAJIA 

Sillonko Ryssät rakennutti Ouluhun kasarmeja niin sinne koottihin maakunnasta parahat nikkarimiehet tekehen niitä. Torveltaki oli kaks miestä ja Kalajoelta yks, Salamelan Sakri (Sakris Juhonpoika Salmela) Efraim Ylitorvi ja Kalajoelta Efraim Kilpinen joka oli hyvä tekehen kanteleitaki. Salamelan Sakrin tuora oli Johan Salmela/Nikula Ylivieskan Kankahalta ja se oli Siermalan kanta Mikkon veli. Se asu sakkinsa kans mäkitupalaisena Siermalasa. Sakri oli ollu hyvä veistäjä ja son teheny Torvellekki monta talua niinkö tuon Tapaninki talon sovveistäny. Noli sielä Oulusa sitte teheny niitä kasarmeja niin soli tilipäivänä miehien pitäny olla rivisä ja jokahiselle oli annettu savikupit kätehen johonka se sitte ryssän komentaja pisti palakkarahat, mutta ainuastahan Sakrille soli pistäny suoraa kourahan rahat. Tänä päivänäki voi käyä ihailemasa nuita kasarmirakennuksia Intiösä, ei rakennusliikkehet saa semmosia aikaseks. Vanahojen miesten kertomuksia muisteli:   Antti Eliahan poika Siermala.

Vanahoja juttuja.

 Osa on Isän kertomaa ja osa omaa muistelua vanhojen raatingeista.      Santapakan Mikko ja Potinojan Väinö. Kerran ko meijän saunan pataa ja kiuasta uusittihin, niin soli sillon ko kairettihin niitä vesijohtoputkia tuola Jokipellontykönä. Niistä putkista jäi aina ko ne katkastihin niin semmonen mynni, tuommosen15 sentiä pitkä puunpalanen, josa oli reikä keskellä. Sattu sitte Potinojan Väinö olehen meillä ja silloli reppu selijäsä ja kirvesvarsi pilikoti ulos sieltä, niin Santapakan Mikko, joka oli oikein konnustelija lato niitä puumynnejä ja tiilikivejä Väinön repun aivan täytehen. Väinö otti repun ja nakkas selekähän niinkö ei mitään ois tapahtunukkaan ja lähti Potinojaa kohti.

Seuraavana päivänä Erkki tuli Potinojalta ja rupes selostahan niinkö totena että, oli se kumma ko isä tuli kotia illalla niin silloli reppu täynnä tiiliä ja puumynnejä eikä sollu ihte tienny mitään. Sillonko Mikkolta repes nauru, ja se nauro aivan kippurasa että räkä lensi pitkin lattioita. Kyllähän se Väinö oli ne huomannu, mutta se tiesi Mikkon kuliehet ja nakkeli heti Iitan mökin tykönä mehtähän kaikki ylimääräset romut. Mikko ruukas Karhumaan kaupallaki istua ja vaivihkaa akkojen hamehenhelemohin situa rautalankoja ja kaikenlaista hilipetööriä. Sitteko ne lähti, niin sieltä tuli peräsä vaikka mitä.   Elias Siermalan kertomaa     

Sillonko se Aaten äiti Hilima kuoli ja oli sittene hautajaiset,niin ne naisväki sitte paistovat niitä puuroja tuola Sofiatätillä ko siinä oli se uuni niin iso. Soli vähä erilainen se uuni mitä meillä ko siinä oli se tuhkapesä sielä takana ja sielä vasemmankäen takanurkasa vain reikä mistä tuhkat tiputettihin alas.Meillä oli että nettuhkat vejettihin siihen etehen semmosehen kaukalohon ko ne suuluukut oli semmosesa syvennyksesä ja häkä meni sitte siittä yläosasta tornihin.Sitte siinä meillä oli vielä se puuhella siinä eesä ja soli semmonen nettä puut pistettihin siittä päältä,se piti nostaa aina levy poies.Äiti sitte laitatti siihen luukut sitte sotien jäläkehen.

Noli sitte niitä puurokuppeja sieltä uunista ottanehet poies niin yks oli tipahtanu sinne tuhkapesän reikähän,ko ne oli semmosia savikuppeja. Net yritti miehet sorua sitä poies sieltä vai ei se lähteny ja nessiinä tuumas että son kohta purettava koko uuni. Mää sitte sanoin että saanko määki yrittää ja net sano että koita vain. Leipälapiolla rupesin sillä laijalla nitkuttahan ja painoin samalla sivulle,niin sieltä se rupes nousehen ko soli semmonen ylähältä leviämpi ko alahalta se kuppi ja niimmää sain sen poies.Siinoli sitte se Laine Mikko niminen kulukukauppias,joka ruukas olla Tapanilla aina kortteeria niin se sano että jaahän kyllä antaa tuolle pojalle heti muurarin paperit                                                                 

Hieta Pekka

Pahkalasa oli ollu hieta pekaks sanottu mies ja soli asunu josaki siinä hietalankahalla. Silloli ollu sitte tapana hakkailla toisten mehtiä koi sillä omaa ollu ja sitte tieten myi niitä puita. Soli joutunu käräjillekki ja tuomittu sakkohin niistä laittomista puunhakkuista Kurulaisten mehtisä.Seiollu Pekkaa hiastanu yhtään vai soli hakannu sitte Rytiperästäki Siermalaisten mehtiä.Juhotuora (Juho Mikonpoika Siermala)oli kuullu että se hakkaa sielä niin se oli käyny tukistamasa Pekkaa,mutta Pekka oli vain tuumannu että ei auta yhtään,hän hakkaa nettä meri näkyy ja tunturit paistaa. Antti Siemala.                             

Lahturi: Tuli tässä syksyllä mielehen,ko soli aina lahtauksen aikaa niin juttu lahturista. Soli semmonen seittemisenkymmentä senttiä leviä ja puolisen metriä toisimpäin,haavasta veistetty ruuhi, joka oli sitte kymmenisen senttiä syvä siittä keskeltä. Siinä suolattihin lihat sitte aittahan. Toinen tärkiä astia oli viilihulikka, jokoli meilläki kans haavasta veistetty. Soli vain leinimpi ko lahturi. Siihen sitte pantihin fiili tulehen ja nostettihin se sitte katorrajahan, sielä oli laipionniskojen välisä semmonen lauta josase sai sitte valamistua se fiili. Niin siittä lahturista jäi kesken ko Kurun nuoriamiehiä oli ollu Mutkalampilla iltamisa ja noli sitte jäänehet yökortteerihin johonki talohon. Olivat tieten ollehet mieluhisia yövierahia ko aamulla emäntä oli tuonnu kukkurallisen lahturillisen suolasilahia, niin Humalamaan Ottu joka oli oiken hyvä suustahan oli sanonu että monasti on Hullusta tultu pienemmällä silahkalastilla. Hullu ja Siikahullu on Himangon etustalla matalat johon ruukatahan  laskia verkot. Antti Siermala.

UIMA REISU

Ruukattihin ennen uimasa kesäsin joesa, meiltä ylöspäin koskelahan käsin oli uimavonka. Aaten saunankohalta mentihin joen toisellepuolelle lankkua pitkin ko Ylivainion puolella oli parempi ranta. Kerran Tapanin Jouko(s1932) oli ottanu foliyhyn kultakellon, jonka Vilho oli ostanu Esterille kihilajaislahajaks. Soli semmonen kaulakello ja Jouko aatteli että voi kahtua siittä millon pitää lähtiä kotia. No sitte ko se kotialähtö tuli niin sitei löytyny kellua mistään. Ei muutako juostihin Esterille sanohon että kello on menny hukkahan. Vilho haki ja haravoihti monta päivää, muttei sitä löytyny. En tiejä saiko Jouko nuhtehia, mutta varmasti uitihin vastaki. Kertoili Elias Siermala. Ps. Viime kesänä käytihin metallinpaliastimen kans haravoimasa, muttei löytyny. Antti Siermala             

Uima vonka oli vähä Koskelahanpäin Yliparkahan saunasta, määki oon käyny uimasa samasa paikasa. En muista minä vuonna joesa kosket perkattihin, kello hukku ennen kaivamista niin kello on niin niin syvällä murasa joen pohojasa ettei sitä löyvy, syvimpiä kohtia ei kaivettu. Lehtosen Kalle 

TEUTEROONA

Sotain eellä ja jäläkehen kuluki taloisa kuppareita, joista Siermalasaki vakiovieras oli iso oikein pahasuinen (rääväsuinen) nainen, Teuteroona. Oli lämmitetty kuppaussauna, joka oli ylehensä Sofiatätin sauna ja joku oli kupattavana. No Aatenpojat heti kulijehet mielesä kivittähän seinää ja ovia. Kohta ovi lentää seliällehen ja Teuteroona tulee, huutaen kiruaa ja sylykee että hän tappaa jokahisen sikiön jonka saa kiinni, nostaa vielä hamehet korvihin ja näyttää takapuolta. Poikia lähtee niinkö varpusparvesta ei suuntihin. Määki menin meijän ylisille räystähän akkunasta luuraahan, millonka passaa taas tulla ulos. Elias Siermala puhu Antti Siermala kiriotti ylös.

MYRSKY 1957

Soli hirviä myrsky syksyllä, tuuli luotehesta, Lylyn Veikko puhu ko se oli ollu Louvekarvolla koko sen ajan, oli roiskunu kämpän seinähän merivesi vaikka siittä karvon yli siitton lähes sata metriä. Se kaato vanahat kuusikot koko Rahajan saaristosta, Rajalan Oiva oli sillon valtion mehtänhoitajana. Oiva kokos hakkuuporukan, määki olin Pappilankaria raivaamasa, olin vasta kuuentoista, oltihin mun isonserkun Siermalan Lassen ja Pajalan Toivon kans korteeria Toivon kämpällä Möysäsä Jouluhun asti. 

Kirvehellä karsittihin ja pokasahalla sahattihin puut metrisiksi paperipolleiksi, oli jo sahasa rautaset kaaret. Toivo osti soolo merkkisen moottori sahan hakkuuaikana, saha piti käyttää joku aika ennekö rupes oikein sahaahan, se piti käynnisä sahaa kuusen oksalla. Piettihin verkkoja niin kauvonko oli vesi sula, sittekö vesi meni pakasen puolelle ei verkot pysyny veesä, verkon silimihin tuli jäätä ja nousivat pintahan. Toivolla oli kivääri mukana, en muista syötihinkö linnun lihaa, piti valonen aika hakata.

Me Lasen kans käytihin pyhänaikana kotona, piti päästä tanssehin ja hakia evästä, Toivo jäi usiasti kämpälle. Seuraava keväänä mentihin huhtikuun alusa Koskelan Heikin ja Siermalan Urhon kans Urhon kämpälle Heikinkarihin, käytihin sieltä parkkaanasa Alajoenkarisa, piti parkata priimaksi, ei saanu jääjä yhtään tummaa pollin pintahan. Parkattihin niin kauvonko parkkaamisa riitti, johonki Juhannukseen asti. Siinä näki talaven tulon ja kevään tulon karihin. Sieloli palioki Torvenkyläläisiä Siermalan kämpällä Korkiasa Verrosen Einon ja Jokelan Eetin kämpällä Pikkulouvekarvolla.   Lehtosen Kalle.

RUHALAMPI

Pöntiön ja Pahkalan väliltä, Lampisenmäeltä menee nykyähän mehtäautotie lähelle ruhalampia, joka on jo kasonnu tieten melekeen umpehen. Isä puhu ko oltihin kerran karpalosa sielä, Kurulaisilla on ollu öykki ruhalammesa ja sieltä on pyyetty kesäsin ruutanoita. Johannatummu (Johanna Jaakontytär Kuru) oli tyttössä ollu monesti mukana marijasa sielä ko olivat hilluja poiminehet, niin miehisä oli pitäny paareilla kantaa marijat kotia. Antti Siermala

TORVENKYLÄN TAPATUMIA

Ruukattihin ennen uija kesäsin joesa, meiltä ylöspäin koskelahan käsin oli uimavonka. Aaten saunankohalta mentihin joen toisellepuolelle lankkua pitkin ko Ylivainion puolella oli parempi ranta. Kerran Tapanin Jouko(s1932) oli ottanu foliyhyn kultakellon, jonka Vilho oli ostanu Esterille kihilajaislahajaks. Soli semmonen kaulakello ja Jouko aatteli että voi kahtua siittä millon pitää lähtiä kotia. No sitte ko se kotialähtö tuli niin sitei löytyny kellua mistään. Ei muutako juostihin Esterille sanohon että kello on menny hukkahan. Vilho haki ja haravoihti monta päivää, muttei sitä löytyny. En tiejä saiko Jouko nuhtehia,mutta varmasti uitihin vastaki. Kertoili Elias Siermala. Ps. Viime kesänä kävimmä metallinpaliastimen kans haravoimassa, muttei löytyny. 

Ko vesijohto saatihin viimein meiänki kartanolle niin otettihin linijasta ns.yliheittäjällä vesi. Soli rautaputkesta tehty systeemi joka nousi maanpinnalle, käänty vaakahan ja palas maan alle puuputkehen ja siinoli sitte hana. Mää kävin teettämässä putken Kalajoella Bäckmannin Nikulla, ko sillä oli se paja ja romuliike siinä Pohojankylällä. Soli oikeen musta pajankömmänä josa se koitti hitsata sitä putkia. Silloli pitkä piippukänä huulesa ja jonkulaiset lasit pääsä. Sei vain tahtonut pitää ne hitsaukset, ko noli niinkö pääskysenpesät. Elias Siermala. 

Sähköt saatihin Torvelle 40 ja50 luvun vaihtehesa. Mää muistan ko olin Mynämäen kotiteollisuuskoulusta joululomalla talvella -50, niin meille oli tullu sähköt tupahan. Haettihin Anteron kans mehtästä pylyväs ja laitettihin se navetan etehen. Mää vejin rautalankaa johoksi ko ei ollu mitään kaapelia ko soli niin kaperolla kaikki metalli. Siinähän ei sitte ollu nollajohtua ollenkaan. Navettahan touhuttiin jostakin lamppu ja siihen sitte naulattihin paimenpojannuppehin semmosta oikein hienua tapsia ja vejettihin siihen ulos toloppahan katkasijalle. Katkasijasta lanka nollajohoksi rautakankehen ja maahan. Sofian Jussi tuli kahtohon ja sano että kyllä sää oot aivan hullu, että panee maahan sähköjohon. Mää sanoin että kahtotahampa ko väännän katkasijaa. Valot sytty ja Jussi lähti kävelehen kovaa kotia.

Oli semmonen sähköstysporukka joka teki Korpelan Voimalle asennuksia. Siinä oli sähköteknikko Hakki ja asentaja Ojala. Hakki oli semmonen että se komfoijas vanahaa kaapelia ja tarvikkehia maakunnasta ja myi niitä sitte tarvihtijoille. Minä ja Jouko (Siermala) ja Aaten pojista Alpo ja Kalervo (Siermala) ja Hautalan Eemeli asennettihin sitte niitä sähköjä ko ne Korpelan miehet ei kerenny kaikkia tehejä. Jouko lähti sitte talaveks asentahan Ullavahan sähköjä Korpelan miesten kans. Hautalan Empsa meni sitte Ouluhun Hammarin Sähköhön asentajaks. Ei tarvinnu käyä enemmälti kouluja siihen aikahan sähköhommihin.               Kertoili Elias Siermala.  Muistihin pani  Antti Eliahan poika Siermala

TSAARIN SOTAVÄKI

Torvenkylällä on ollu Tsaarin sotaväestä Tapanin Aapo (Siermala) ja Kuoharin (Kuru) Antti. Asepalvelus kesti kolme vuotta ja miehet valittiin arvanheitolla. Palveluspaikka oli Oulainen. Kuoharin Antin mukahan aika oli sielä menny niin hitahasti , että pitkäperijantain ja pääsiäisaaton väliäki oli ollu viikko. Antti Siermala

LEHTO  KALLEN  JA  POTINOJAN  EERUN  TYONHAKU  REISU

Soli varmaan siinä 20-30 lukua ko työmiehiä meni pohojos Noriahan kalastushommihin ja Torvenkylällekki oli tullu tietua että Huippvuorille pääsis kalastahan turskaa. Niin oli Lehto Kalle ja Potinojan (Karhumaa) Eeru eli Erkki lähtenehet yhesä tuumin reisuhun. Kävelten mentihin pohojosta kohti ja Eeru oli ottanu evähäks kokonaisen lehemänpään konttihin. Sehän oli sitte ruennu haisehen, niin Kalle oli ottanu ja pistäny josaki Pyhäjoella sen heinäseipähän nokkahan. Liminkahan tultaisa Eerulla oli silmät auennut ko näki silimänkantamattomihin ulottuvan  lakeuen. Eeru oli innokas maanvilijelijä ja taitava niittäjä.Limingasa oliki ollu justihin pestuupäivät elikkä narikka siinä Sunilan sillankorvasa, josa talolliset huusi huutokaupalla niittuväkiä töihin,tuhansien hehtaarien niittohon. Kaverukset jäivät sillä reisulla Liminkahan.  Antti Siermala Lehtokalle oli mun Tuora. Lehtosen Kalle

ISON-SIERMALAN HISTORIAA

 Siton ollu ennen palio väkiä taloisa, Siermalasaki 1900 luvun vaihtehesa on ollu 9 aikusta miestä ja 30 henkiä muuta väkiä.  Siermalan Hilia sano että vanahat oli kuullu kerran aamuaikusin ko olivat navettatöitä alottelemasa ko myllyhyn oli ollu menosa miehiä niin olivat puhunu että tuosa on se iso-Siermala joson niin palio väkiä että sielä menee säkillinen puurojauhoja päiväsä. Se on se kantatalo tuo Sofiatätinpuoli ja neonmuut sitte siirretty tai tehty jälistäkäsin siihen. Se oli meiänki talon Juhotuora siirtäny sitte ko veliekset jako keskenähän maat niin tuosta Uuentuammmäeltä siittä kohti misä onny tuo Annan ja Matin uus talo.

 Sehän oli meiän talo niinkö selekä jokehen ja etu-kartanolta kahtottuna vasemmalla puolella oli Mikkon ja Aapon talo ja oikialla puolella Tuomahan talo, joka oli niinkö selekä jokirantahan menevää tietä vasten elikkä jota pitkin mennähän Lasselle ja Pekalle. Siinä kohtaa oli net isot koivut jokka me siihen Martin kans istutettihin sojan jäläkehen. Tuomahan talo oli siirretty suunnillehen Lassen verstasrakennuksen paikalta. Matintalo oli sitte neliäntenä sulukemasa kartanon umpinaiseksi eli takaseinä oli tänne maantielleppäin.

 Meijän ja Sofiatätin välisä oli kuusi joka oli ennen sotia vielä niin pienonen, että ko kaksoset Mikko ja Jaako painivat oikein siinä kenturalla niin täti huusi, että äläkää menkö sen kuusen päälle nettei se mee poikki. Hilija muisteli aina että Matintalo on siirretty Kurikkalahan siinä 1910 jäläkehen ko tuo Keskitalon Aukko (Augusti Siermala) tuli sieltä Kanaatasta niin se osti sitte sen, siinä sitte Kurikkalasa asu Arvo ja Siiri Siermala viimemmäks.

 Tuomas siirsi sitte talonsa tuohon misä on ny Yliparkahan kartanot. Se Yliparkahan Enstin isä osti sitte Tuomahan sakilta tuon paikan ja ne kuluki Parkahalta jonkuaikaa tekemässä maantöitä ennenköne sitte muutti kokonahan tänne. Tuomahan porukka lähti Kekolahtehen, mutta Tuomas ihte oli jääny meijän porstukamarihin syytingille kuolemahansa asti. Se torppa on ollu sitte siinä risteyksesä kö mennähän joen yli ja menee Iitalle se tie ja toinen haara kääntyy siittä sinne Manniselle päin, josa oli sitte meijän riihet ja elosuojat.

Taloisa nurkat oli niillähekkäin että hevoskärryillä justihin mahtu välistä. Sitte Mikkon ja Aapon talosta tänne maantielleppäin oli yhteiset kärryliiterit jonka lakana oli se rukkisorvi, sitte oli meiän tunkio joka oli hirsistä hakattu ja siittä sitte vanahantien suuntasesti Kurua kohti oli meiän talli ensinnä ja navetta sitte sen jäläkehen. Aate teki javon jäläkehen navetan siihen paikalle sitte. Mikkon navetta oli tuolla kohtaa misä ny oli meiän navetta joka sojan jäläkehen tehtihin valamihiks ja minkä Lasse sitte purki tuosa 90-luvulla.

 Sofiatätin porukka teki sitte tuon uuen navetan tuohon nykyselle paikalle ennen sotia. Siinä paikalla oli alakuhun yhteiset puuliiterit ja niitten maantienpuolipääsä oli Mikkon aitta joka on nyt tuosa Päiviön kartanolla.Aapon navetta oli tuosa jokirannasa tuolla kohtaa misä on tuo Lassen ja Anteron autotalli nyt ja sen tunkio oli aivan tuon nykysen sillan korvasa.

Sillasta kappalehenmatkaa yläjuoksulle oli kolomen talon luhtiaitta ja sen joenpuolipääsä oli yhteihinen suola-aitta, jonka laattia oli aivan suolasa. Pikkuaitta meni sitte Aatelle javosa. Se luhti oli alakuperäsiä Siermalan rakennuksia neliän tuuman hirrestä veistetty ja sisältä piiluttu oikein suoraksi ja sieväksi. Se purettihin aivan sojan eellä pois ja siinoli Kurun Villeki purkamasa sitä. Meijän oli ensimmäinen luhti, Sofiatätin oli keskimmäinen ja Aaten oli sitte jokipuolipääsä. Luhtin jokipuolipäästä meni poloku aivan jokirannasa.

 Nykysen Sofiatätin navetan jokipuolipääsä oli iso sauna jonka eteisesä oli yhteinen iso mankeli. Meiän sauna oli siinä vieresä ja siittä tehtihin sitte aitta. Se oli ollu alunperin Siermalan mallassauna. Ja sen saunan takana oli sitte semmoset korkiat pukit, jonka päällä sitte sahattihin lankut ja lauat. Muistanko Isä ja Kuoharin Antti sahas sotain eellä puutavaraa niitten päällä. Antti oli ollu hyvä alasahuri ko sillä polovet notku takappäin, ko siinä alasahurin piti vetää sahaa alaspäin ja yläsahurin nostaa ja huolehtia suunnasta.

 Siermalan ja Kurun myllyt on ollu joen kahta puolta myllyvainiosa siinä Jokipellon elosuojasta vähä alajuoksulle. Ne myllyt sitte osti Pahkalan Ensti ja niistä on rakennettu Lapinojan Friitin talo Pahkalahan. Tapanin kohalla sillan alapuolella oli ennen semmonen pieni saareke, johon pääsi hyppäämällä, niin siinä sanovat ollehen oikeen vanhaan aikaan jonkulaisen myllyn.

Meiän navettaa ruettihin tekehen justihin sojan alla ja se Isä kerkes sen tallin kehikon veistää vanahoista hirsistä ennen sotahan lähtyä. Sen sitte Haapalan Janne Ja Jaakosetä (Jaakko Kuru/Koskenranta) laitto katon siihen ja seuraavana kesänä sitte Haapalan Atte sahas ne hirret navettaosahan ja se Janne hakkas sen. Siinoli alaosasa kahet porakivet päälitysten ja siittä alako se hirsiosa. Sotaa ennen kuluki joku maalari taloisa ja se sitte maalas Sofiatätinki ovempäälle vuosiluvun?,ja ko me poikaset sitte kahtottihin siinä niin se sano nettä näitten numeroitten nokasta ei sitte räkä tipu, tarkotti ettei valu maali ko se maalaa...

 Meijän sauna siirrettihin sitte joen toiselle puolelle siihen sillankorvahan. Äiti teetti sen uuvesta tavarasta. Santapakan Mikko oli tekemäsä sitä ja Kustu-setä ( Augusti Kuru/ Koskenranta) teki sitte muuraushommat. Se mua sitte vähä opetti muuraahan. Siermalan yhteinen paja oli tuosa meijän tontin nurkassa aivan tiesä kiinni ja pajanmutkaks tätä sanotahanki ko tuo vanahatie kiemurteli mutkille ja se tuo kasken tie meni aivan siittä eestä. Soli semmonen pimiä ja matala rakennus josa oli kaikki sepänvehkehet. Se tehtihin sitte uusiksi ja siirrettihin kasken mäelle Mikko lammashakahan ko Lanki Janne ja Kotkan Jussi rakensi Jaakolle ja Ellille tämän talon. Pajasta Torvenpäähän päin oli 4 tiiliuunia. 

 Anteron kans poltettihin meijän elosuojan tykönä tiiliuuni sotien jäläkehen. Kekolahen Kivisen kylymästäperästä hevosella ajettihin savi talavella. Ens piti survua jää pois sitte luoja reipas puolimetriä mustaa pahanhajusta velliä ennenkö pääsi savehen. Sitte kesällä lyötihin ne tiiliks ja poltettihin. Tapanin Vilho kävi opettamasa lajonnan ja opetti polttamisen, ko se oli polttanu monet tiiliuunit 

 Himankakyläsä oli yhteinen suolalato siinä pohojapuolen sillan korvasa.Tummu aina muisteli että tyttösenä oli joutunu suolakalijaasia tuhyjentähän siihen latohon. Merenpinta oli korkiammalla ko kalijaasit ajo jokisuuta ylös siihen sillankorvahan. Me ruukattihin sotien jäläkehen pistää pyörät aina ko mentihin karihin niin siihen latohon ko siinoli lukko. Muuten ne tahto Himankakyläset päästää ilimat kumeista.   Rakennusten paikat muisteli Elias Siermala. Poika Antti Siermala kirias muistihin

POLIITTINEN RILLERI TORVENKYLÄLLÄ

Tapahtui Torvenkylällä 30 luvulla, Himankolaiset suojeluskuntalaiset lähtivät kahella linia-autolla hävittähän Pohojolan Voiman kirjapainua Kemisä, lehti oli jo lakkautettu tuhannen yheksänsattaa kolomekymmetä (1930) kommunistilakien nojala, lait lievenivät kolomeymmentä viis, vasemmistolaiset alakovat painaa luultavasti Työmies nimistä lehtiä Pohojolan Voiman painosa, oli yleistä Suomesa että maakunnisa otettihin käyttöhön omankäjen oikeus, näitä vasemmiston julukasemia lehtiä vainottihin.  

Vasemmistolaiset saivat vihiä asiasta, ilimeisesti Kemihin lähön jäläkehen, kokosivat porukan, mun tietoni mukahan lähi kyläläisiäki oli föliysä, sittekö autot olivat tulosa Kemin reisusta niin menivät mehtästyskivääreinehen nykyisen kasitien vartehen lähelle Torvenkylän tienhaaraa, kahta puolta, sopivat kuka ampuu ensin, ko paukaus kuuluu niin kaikki ampuvat, ensimmäistä paukausta ei kuulunu, linia-auto meni. Näin lähellä oli tapahtua maakunnallinen murhenäytelmä, sen selevittäminen olisi maksanu monen hengen, olisi jakanut Himankoliset kahtehen leirihin kymmeniksi vuosiksi. Nyt päästihin vaikenemalla tapahtunehesta, sain tiejon tästä tapahtumasta vasta sittekö tapauksehen osallitujat olivat kuollehet hyvältä ystävältäni.

Äläkää hyvät nuoret alkako historian toistamista, silloinki perusteltihin samoilla asioilla suojeluskuntien perustamista, ammuttiin ryssän kuvia, sitten jouvuttihin ampuhun oikiasti. Minäki menetin Isän, Suur-Suomen teko vaihehesa kuuestoista päivä syyskuuta tuhannen yheksän sattaa neliäkymmentä yks (16.9.1941) minä synnyin toinen päivä lokakuuta neliä kymmentä yks (2.10.1941) selevisimme hyvällä tuurilla. Nyt ei kannata vaivata päätä minkäänlaisilla uhkakuvilla, Venäjä kuin muutkaan naapurimaat eivät tarvitse meitä mihinkään tarkoitukseen. Meille riittää Suomalain kansanarmeija. Lehtosen Kalle

AKOLAHEN JUSSIN KULTAKELLO.

 Tämän tarinan on kertonut Orellin Matti, joka oli varmasti tuttu monille Torvenkyläläisille. Matti oli vannoutunu Maakallalainen, lapsesta asti viettäny aikaa sielä ja varmasti kuullut vanahojen kslastajien monenlaiset tarinat. Näin hän kertoi kultakellon tarinaa: Kallasa vietti vanahuutensa vaatimaton kalastaja Jussi Akolahti nimeltään, hilianen rauhallinen mies. Ei olis sivullinen uskonu, että Jussin housuntaskusa on joskus ollu koko suuri ommaisuus.

Nuorenamiehenä oli Jussi lähteny tienaahan rahhaa Ameriikahan, mainaahan ja mehtätöihin. Hiliasena ja visuna miehenä oli sitte pistäny taltehen kaikki rahat, tarkotuksena ostaa vaikka maapaikka sittekö pallaa Suomehen. No se tuli sitte aika ko piti lähtiä takasi Pohojollaan, niin New Yorkisa, laivaa ootellesa oli Jussi kulukenu kauppaliikkehien ohi ja huomannu akkunasa kaks kellua, jokka oli ollu niikö kaksoset. Miehellä oli ollu tarkotukset jo selevillä asettua kalahommiin Kallahan, ko ei se maavvilielys nynniin ollu ommaa allaa.

Niinpä mies meni sisälle ja pyysi nähäjä kellua ja tiejusteli palioko se mahtais maksaa. Myyjä oli kieltäytyny myymästä ensin, epäillen ahavoituneen hieman juron miehen maksukykyä, mutta känsäisen kouran ojennettua paksun vihkon tollareita, alako kauppaa syntyhyn. Jussi arveli hinnan kuultuahan, että taitaa olla tarkka-aikanen kello. Kultaset kellot jota oli valamistettu vain nämä kaks kappaletta, Walthami, Elgiini tai Illinois, merkkiä en muista varmasti, klömppisaranoilla ja takakannesa oikiat timanttiupotukset. Myyjä oli sanonu että toinen on myymättä, ja Jussi olis ny sitte kellon uusi omistaja. Ihimetteli Jussi että mitähän se toinen kellonostaja teki työksehen ko tienestit oli kuitenki melekosen niukkoja täälä rapakon takana, oliko sattunu saamahan paremmat hakkuupalstat, vai oliko vielä visumpi ja paikkaili vaattehensa vielä tarkemmasti.

Myyjä oli kumminki muistanu sen toisen nimen tarkasti,John D. Rockefeller. No, mistäsen tietää minkälainen hampuusi lienee, täälä näkyy olevan monellaista kengänkuluttajaa. Laivamatkan ajan piti tarkastaa, että varmasti on kello taskusa. Usiamman vuojen kello oli ollu uskollinen palavelija, kunnes sitte yhtenä syksynä silahanpyynnin aikana Jussin venekunta oli ollu verkonlaskusa, niin epähuomiosa oli tarttunut kello peristänsä verkonliinahan ja hukkunu Kallantaka merehen. Siinä oli menny Akolahen Jussin kultakello. Tuli mielehen tämmönen mukava juttu, saattaa olla jopa tottaki. Antti Siermala

ÄITINI MUISTELUA

Ei oo ihime vaikka ison Siermalan aikana tarvittihin lahturia, Ätini kertoi miten syyslahin aikana tapettihin 40 kymmentä lammasta, siat ja vasikat päälle. Oli väkiäki, Juho isännän lisäksi viis veliestä sakkinehen, neliäsä talosa jokka oli neliösä, kaikki yhtä taloutta. Juho isäntä aamulla keitti kaffit miehille porstukamarisa ja jako työt. Isosa-Siermalasa oli yheksän miestä ja kolokymmentä muuta väkiä. Talon sokerit ja rahat oli klaffipiirongin laatikosa, josta se anto tarpehen mukahan, jonka olisi Johanna tummun lupauksn mukahan saanu periä, lahoi elosuojan taka, ei sopinu tupahan. Juho oli kauppamies kuluki markkinoilla, vei Siermalasa tehyt rukit ja teki hevoskauppaa.Juho oli kuulemma vähä leuhkaki oli sanonu, ennen koiralta loppuu kusi ko Siermalasta raha.  Lehtosen Kalle

SIERMALASA OLI TÄMMÖNEN TARVEKALU

Tuli tässä syksyllä mielehen,ko soli aina lahtauksen aikaa niin juttu lahturista. Soli semmonen seittemisenkymmentä senttiä leviä ja puolisen metriä toisimpäin,haavasta veistetty ruuhi, joka oli sitte kymmenisen senttiä syvä siittä keskeltä. Siinä suolattihin lihat sitte aittahan.  Toinen tärkiä astia oli viilihulikka, jokoli meilläki kans haavasta veistetty. Soli vain leinimpi ko lahturi. Siihen sitte pantihin fiili tulehen ja nostettihin se sitte katorrajahan, sielä oli laipionniskojen välisä semmonen lauta josase sai sitte valamistua se fiili. Niin siittä lahturista jäi kesken ko Kurun nuoriamiehiä oli ollu Mutkalampilla iltamisa ja noli sitte jäänehet yökortteerihin johonki talohon.  Olivat tieten ollehet mieluhisia yövierahia ko aamulla emäntä oli tuonnu kukkurallisen lahturillisen suolasilahia, niin Humalamaan Ottu joka oli oiken hyvä suustahan oli sanonu että monasti on Hullusta tultu pienemmällä silahkalastilla. Hullu ja Siikahullu on Himangon etustalla matalat johon ruukatahan  laskia verkot.   Eliahan poika Antti siermala muisteli Isänsä kertomaa

ANTTITUORAN JA JA JAAKOSEJÄN TARINOITA

Soli tuo Anttituora(Antti Juhonpoika Siermala s1872) ja Jaakosetä(Jaakko Jaakonpoika Kuru/Koskenranta),joka oli Johannatummun (Johanna Jaakontytär Kuru s1869) veli ollehet hakemasa Korkiasta silahansuolaustynnyreitä näin syksyllä ko pääsi jo jäitäpitkin. Net piti hakia talaviavasten hevosella sieltä ko ne annettihin se suola mitoli jääny sinne tynnyreihin niin sitte lehemille talavella.

Kone oli sitte tullehet Himankakylähän niin kärrymäesä oli kasakat sitte pysähyttäny ja vaatinu nähäjä tynnyreihin ja viisannu että "maslaa"ko ne luulivat että salakuliettivat voita kose voi oli niinkö kultaa siihen aikahan 1900 luvun vaihtehen tienoilla. Jaakosetä oli kränänny vastahan kose oli semmonen kovalluontonen ja sanonu tuoralle nettä tapetahan nuo ryssät mutta tuora oli sanonu, että ei herrantähen semmosta mennä tekehen että siittähän se vasta kahakka alakaa. Soli setä teheny seleväks nettei niitä rueta aukohon, mutta sotilahat oli toimittanu että se on nyssitte lähtö Roukalahan, kose niitten komentaja kortteeras Kevarin talosa.

 Soli siinä välillä koittanu ryssä tulla reenjalaksille mutta Jaakosetä oli lyöny suihtiperillä kynsille, ja sanonu että kävele vain siinä,eikä ollu päästäny kyytille. Kevarisa niitä oli sitte kuulusteltu ja noli pitäny niitä ahtahalla mutta Anttituoran noli päästäny lähtehen, ko silloli ollu se Ameriikan passi föliysä, mutta Jaakosejän oli pitäny jääjä kevarihin yöks. Noli kumpiki ollu Ameriikasa. Mennehet sinne sillon sortovuosia pakohon ja silloli Jaakosejälläki sakki sielä mutta se jätti net sinne ja tuli Suomehen takasi.

 Net menivät ens sahamyllylle (sawmill) töihin Retslaakihin ( Red lake) sielä Minnesootasa. Sitte vähä myöhemmin mainaahan rautaksivoksille. Anttituora jäi sinne ja Jaakosetä piti kapakkaa sielä Minnesotan osavaltion Virkiinian kaupungisa. Nettulivat pois ennen vuotta1899 ko se meni Tuora naimisihin sitte Johannatummun kans. Tuora oli tuonu sitte semmosen hopiosen Elgiini merkkisen taskunaurihin josoli pitkät perät ja semmosen kaulahan laitettavan nauhan joson soloki niinkö nuisa lännenvilimeisä on miesten kaulasa niinkö ravatin tilalla.

Kerran poikasena Martti pisti tuoran kaulanyörit kaulahan ko ne oli niin komiat ja mentihin Aatelle niin Aate vasiten härnäs nettä jaa mistä te säkinsitehiä ootta löytäny,  kyllä se pisti niin vihaks, ja me tuumattihin ettei se tuo Aatekaan tiejä mistään.
Jaakosetä se olisitte sielä omasa kapakasa oikeen kehunu että kuinka mää oon sielä Suomesa pistäny maan kasuahan ja pellot kuntohon niin joku oli seliän takaa sanonu että joo, siltä se Järvelä näyttää. Niin kyllä se setä sano netteisitä pitäs mennä toisellapuolella maapalluakaan puhuhun mitäsattuu.

Tuora ei menny enään Ameriikahan ko se kuoli 1928 mutta Jaakosetä meni takasi  vielä käymähän  1910 ja taas1926 mutta se tuli sitte kumminki suomehen takasi.Kyllä sommonesti harmittanu koi niitä osannu säilyttää mitään vanahoja, ko soli Anttituoran Ameriikanarkkuki jokoli niin komia, niin mettehtihin siittä hevosille apessankko tallihin.

 Nämät kertomukset olen kuullut poikasena omalta isältäni Elias Siermalalta s1933, kiriottelin ne vain nyt ylös T:Antti Siermala

SUJENPYYNTI

Tämä kertomus Torvenkylän miesten sudenpyynnistä sijoittuu 1800, ja 1900-luvun vaihteeseen, aikaan. jolloin ei tarvinnut hakea lupaa suurpetoeläinten kaatamiseen. Kertomus alakaa yhtenä talavena Potinojalta, josa susi oli käyny Potinojan Erkki-tuoran koiran kimppuhun ja syöny sen. Sitä oli sitte lähteny jälestähän Paakin Erkki (Erkki Spak) ja Pienentuaan Kalle (Kalle Kekolahti), joka oli Aukusti Kekolahden isä. Paakin Erkin mökki oli tuosa kohti misä Mannisen talo on nykyähän, ja se oli Mannisen Liinun (Elina Erkitytär Spak myöh. Manninen) isä.

Kallella oli ollu suustalatattava hylykikivääri, joka saatto olla Torvenseppien teko, jokka asu ennen siinä Pienentuaanmäellä. Pienesätuaasa oli ollu sitte sianporsas ja noli ottanu sen foliyhyn ja säkkihin heiniä, jota oli sitte vejetty peräsä ettei jää hajujäläkiä. Noli tuumannehet että susi ois menny hietakankahalle Kurikkalaa kohti, ja niin noli saanehet jäliet kiinni Kurikkalan ja Siipon välille hietatielle. Oli sitte yöllä ollu kirkas kuutamo ja noli nähäny ko Pleunan kohilla susi oli hypänny tielle. Kalle oli sanonu että huuata sitä porsasta, ja Erkki oli huuattanu niinkauon että Kalle oli saanu ammuttua. Soli osuttava kertalaakilla tai susi ois ottanu jalat allehen.

Kallen tussari oli ollu vain niin kulunu, että se kuula oli ollu hyvästikki löysä sinne piippuhun, mutta soli lähteisä teheny hienosta nahasta terävällä puukkolla ohuen toplingin siihen kuulan ympärille, että soli sitte tiukka rihiloihin. Kalle oli suutari, niin se osas leikata sievästi sen nahan. Susi oli kaatunu ja noli sitte fänännehet sen raajon PaakinErkin kartanolle ja nostanehet sahapukin päälle ja laittanehet kapulan suuhun että suu oli jääny auki. Soli jäätyny siihen asentohon ja Erkki oli sitte nostanu sen vesikelekan päälle ja tuuvannu sen jotenki siihen että soli pysyny pystösä ja nakannu jonku kankahan siihen päälle.

Se Erkki oli sitte kiertäny kylillä ja näyttäny sutta, ja saanu jonku kopeekan maksuks. Soli talaven elänny sillä. Sittekö kevät tuli ja susi rupes sulaahan niin soli pitäny hauata. Meiän Johannatummu sano aina että se on hauattu Potinojan polun vartehen, siihen kohti mistä Manniselta tuleva poloku yhisty Potinojan polokuhun ja siittä haarautu oikialle Kiimakorpehen poloku . Siinoli semmonen rämepaikka,jota sanottihin sujenmutkaks.   Elias Siermalan kertoman perusteella Antti Siermala kiriottanu ylös 27.02.2018

TORVENKYLÄN KOULUN HISTORIAA

Torvenkylän koulu siirty kiertokoulusta Juusolan Sakrin talohon Juusolan mäelle 1930 luvun alakupuolella. Sakrin väki asu kartanon toisella puolella olevasa talosa, sillon oli liikkehellä sitä lentävää keuhkotautia, Sakrin väki kuoli ilimeisesti siihen. Haapalan Lauri kävi alakuhun kiertokoulua, Lauri oli syntyny 1925. Lauriki kävi kiertokoulua ensinnä Koskenrannan talosa Kurusa Ja Isontuvan talosa Torvenpääsä, siity sitte Juusolan mäelle kouluhun, Helvi Järvensivu oli Laurin opettajana.

Mää kävin ensimmäisen luokan Juusolanmäen koulusa, 1949, opettajana oli Maila Martikainen. Ruvettihin rakentahan uutta koulua nykyselle paikalle. Urakan saivat Pöntiön kirvesmies porukka, Torvenkylältä oli mukana rakentamasa Siermalan Vilho poikansa Urhon kans. Hirsivärkit tuli Himangon kirkolta, Pahkalan Väinö ajo tukit Torvelle Kemsulla ja Haapalan Attella oli sirkkeli lähellä koulun rakennuspaikkaa, sirkkeliä pyöritti niin sanottu porilainen, jonka kallo piti kuumentaa ennen käyntihin lähtyä, oli tiisseli moottorin esiaste, saatto lähtiä pyörihin kumminkin päin.

Koulun korkiaosa siirrettihin vanahasta koulusta Juusolan talosta matalapuoli tehtihin uuvesta hirrestä.  Koulu siirty Kuruhun Kivelän Sakrin talohon, joka oli nurkittain Koskenrannan Seleman talon kans, talon omisti sillon  Ossi Hautala Urhon Isä. Sielä oltihin kaksvuotta, 1951 valamistu uusi koulu ja Himangon puoliset pääsivät alottahan1951 syyslukukauven uuvesa koulusa. Kalajoen puoliset olivat Kurikkalan koulusa. Kalakoki ja Himanko tekivät sopimuksen että kaikki Torvenkyläläiset siityivät samahan kouluhun syyslukukautena1952.  Lehtosen Kalle

JUHO SIERMALAN KLAFFIPIIRONKI

Juhon poika Antti kuoli, Johanna tummu jäi leskeksi hän nukku Nikolain ja Saimin talon porstukkamarisa. Kamarisa oli vanaha klaffipiironki, varmasti Juho isännän aikainen, josa oli ylöskäännettävä kiriotuspöytä, oli pieniä veettäviä laatikoita ylähällä ja alahalla isompia, okein viimesen päälle komia. Johanna tummu sano usiasti, saat sinä tämän piirongin ko mää kuolen. Niin siinä kävi niinkö usiasti käy, piironki mätäni meille menevän tanhuan varresa olleen elosuojan taka, ei kelavannu kellekkään.

Nyt siittä olis maksettu maltaita. Saimi oli sotaleski jäi 7 lasta, Johanna tummu istu jakkaralla risu kourasa oven pielesä piti järiestystä jos metakka meni ylellityyksiin, tietysti mukana olivat koko siermapuhon lapset, vähintään 20. Tummun syliin oli kaikki aina tervetulleita. En ollu ko muutaman vuojen jäi muistiin, minä makasin kätkyesä, Johanna tummu keheräs, aina välisä anto jalalla kätkyelle vauhtia ja laulo, kehrää kehrää tyttönen huomenna saat sulhasen. Äitini usein lausui runonpätkän, pakkanen se paukkuu valkoinen on maa monta lapsiraukkaa vilua nähdä saa.   Lehtosen Kalle

MINKKI TARHAUKSEN ALKAMINEN TORVENKYLÄLLÄ

Reino Joensuu toi minkkitarhauksen Himangalle, Eino ja Aate Hietamäki toivat Torvekylälle muutman minkin ensimmäisenä. Varsinaisen tarhauksen aloittivat Eino Hietamäki ja Elias Siermala 1955, tarha oli Siermalan kohalla etelä puolella jokia olevan elosuojan ja riihen pääsä. Josta Siermalan taloihin ja mun kotia ja Mannisen talohon oli noin 100 metriä. Mutta ko eivät veljekset hallinnehet oikein häkkien lukitusta ja minkkejä pääsi karkuhun, alakuhun harakat ja kottaraiset jäivät minkkien hampaisihin jalavoista, menivät tepastelemaan häkkien päälle varastaessaan minkkien ruokaa, minkki nappasi jalasta kiinni. Seuraavana Minkki tarhan perustivat Lauri Siermala ja Aaro Ylitorvi. Tarhauksesta tuli Torvenkylälle lähes pääelinkeino,  nyt tarha on vain Tapio Siermalalla ja Antti Hietamäellä. Olin poikasena Laurin ja Jussin lahti huoneella ottamassa minkinruokaa teurasjätteistä mahat ja satakerrat olivat parhaita, kävimme joessa pesemässä, sehän oli meille poikasille Amerikan hommaa.

Rahapelit

1940 luvulla kokoonuttihin meijerin taka joenpuolelle pelaahan ”ristirahaa” oltihin vähä niinkö näkösuojasa, laitettihin tikku pystöhön maahan, heitettihin kolikolla kuka sai kolikkonsa lähimmäs tikkua sai heitetyt rahat, heittomatka 5-10 metriin.  Toinen peli oli ”ventti” joku laitto ”lavahan maahan” läjän rahaa, lavan pania nippasi peukalonpäällä olevan rahan ilimahan, jos halusi osallista pelihin niin piti huutaa rahasumma ja kumpi puoli jäi maahan putuvasta rahasata päälimmäiseksi, kruunu tai laava, kruunu oli kolikon kuvapuoli laava arvoa ilimottama, jos arvas oikein niin sai lavasta huuttmansa rahasumman, jos arvasi väärin niin piti laittaa summa lavaan, jos oli oiken varoisahan niin voi huuutaa lava tukkohon, tarkotti lavan koko rahasummaa, joka saatto olla palio tai vähä.

Toinen ristirahan ja ventin peluu paikka oli Siermalan Aaten ja Lempin talonpään ja joen välisä, oli ensimmäisenä keväällä sula, niinkö meijerin takustaki. Mattilan Kaarina os Siermala muisteli, hän oli lämmittäny vettä puutakan kannella, meni kahtohon onko vesi kuumaa ei ollu lämmenny vaikka takasa oli hyvä valakia, sitte huomas, veli Alpo kanto kuuman veen ristirahan heitto paikalle että saivat tikun pystöhön maahan, oli vielä maa jääsä.  Monesti pelattihin yhtä aikaa jos oli porukkaa tarpeeksi palio

Vanhemmat miehet kokoontuva johonki salaisehen paikkahan pelaahan sökyä (pokeria), kesällä ulukona oli oli paikkoja jokka pysy paremmin salasena, kylän naisväki tahto hakia puolisonsa pois jos paikka paliastu, oli tapana vaihtaa paikkaa jo paikka paliastu. Kylällä oli kokomekki lahtihuonetta, oli huhuja että niisä teurastettihin myös sököllä hävettyjä elukoita. Peleistä palattihin usiasti perse auki tai tasku pullollaan rahaa.  Kortinpeluu luettiin suureksi synniksi, Siemalan Kyllikki (Jaakola) kerto miten Lempi Äiti oli löytänyt hänen korttinsa joilla hän oli pelannut vain pasianssia, oli kantanut takkaan kinttahat käsisä, niin olivat syntisiä.

 Muut pelit

Ajokiekkua lyötihin jo !950 vaihtehesa, jokahisella oli ihtetehty maila, puupölökystä sahattu nuin 15/3 sentin pätkä kiekkona, oli kaks joukkuetta, pelattihin soratiellä, pantihin tien laitahan merkki josta toinen joukkue alotti heittämällä niin  että kiekko lähti pyörihin tietä pitkin, laakana ei kiekkua saanu pikälle, oli kiviä ja hevosenpaskoja tiellä, toinen joukkue yritti lyöjä vastaan pyörivänä kiekko mahollisimman pitkälle ja alotti siittä kiekon heittämisen. Pelillä ei ollu vakituista peliaikaa, peli päätty sittekö alako siltä tuntua, kellään ei ollu kellua, voittaja oli joukkue joka sai työnnettyä vastapuolen kauimmas lähtömerkistä. En muista peliä pelatun talavella, vaikka olis sopinu talavi peliksikki.

Lentopallon toi kylälle KPO:n myymälän hoitaja Pentti Lumppio noin 1950 luvun puolivälisä, ensimmäinen verkko oli kanaverkosta, Haapalan Atte kuto ensimmäisen kunnon verkon paksusta langasta, usiampi kuuen hengen pelaajan porukkaa löyty kylältä, aina hävenny porukkaa siirty yleisöhön. Pelaahan oli tervetulleita kaikki vanhat nuoret, Kekolahen Aukko oli oikein innostunu, Hietamäen Aate osallitui pelihin ylesönäki. eläytyminen oli täyvellistä. Myöhemmin pelipaikkana oli talavellaki Fyyryn tienvarresa oleva kenttä. Lehtosen Kalle 

KALLE TUORAN KYLÄKAUPPA

Karl Gustaf Lehtonen syntynyt Saarijärvellä 1875, muutti Himangalle (Kalle Kustaa) 1891, meni naimisiin Selma Sofia Karhumaan kanssa, Potinojan Väinön sisarpuoli, asuivat Potinojalla. Väinön sukuhaara ottanu sukunimekseen Potinoja. Kalle tuora hariotti kulukukauppaa kuluki hevosella maakunnassa. hän perusti ilimeisesti 1920 luvulla kyläkaupan Torvenkylälle, Uuventuvan kohale toiselle puolelle jokia, siinä oli silta, Kallen kauppa oli Ylitalon talosa, ei oo  tietua kuin kauvon kauppa toimi. Tuora ajo tavaraa hevosella Kokkolasta, huhu kertoo niin kauvonko sai velaksi tavaraa ja teki konkurssin, oli aikaansa eellä. Lopetuksen aiheutti KPO:n tulo kylälle.

Kalle anto mulle niitä kaupan aikaisia tikirioja, minä onneton hukkasian ne, olis ollu mukava nähä ne nyt, kirjoitus ja laskutaitonsa sillä oli kuulemma rajallinen, saatto konkurssi johtua tästäki syystä. Kalle poltti maissin tähkä piippua ja kaivo puukolla perskat huulen alle, se puri mälliä käytti mällinä jymy piippu tupakkia, laitto välillä mällin pieneen tuohirasiaan. Vein Kalle tuoralle usiasti joululahajaksi jymytokan, aina ko minä kävin tuoran mökillä, sain siltä markan kolikon. Kalle ei unohtanu Saarjärven murretta, sillä oli tapana sanoa, lueppas potu paljon kirjoja niistä saa oppia elämään. Se käytti paljon talkkuna jauhoja, ihmettelin ko se keitti kuivista leivistä leipäpaistia niin se pani palio hienua sokeri sekahan.

Lehtosen Kalle

TARINAA ISOSTA SIERMALASTA

Äitini ja Elias Siermalan muistelua. Parhahana aikana oli neliä talua nurkittain Siermalassa, viis veliestä. Juho asu talosa joka palo, Aapo ja Mikko asu samasa talosa, Aapo asu Aaten puolipääsä ja Mikko Sofiatätin puolella. Käynti oli yhteisen kartanon puolelta, samasta porstuasta oli ovet tupiin. Tuomas asu vastapäätä, Tuomaan talo siirrettihin myöhemmin Yliparkahan Enstin taloksi, Matin talo oli Juhon talua vastapäätä, siirrettihin myöhemmin Kurikkalahan 1900 luvun alusa, Aukusti Siermalan taloksi. Juhon poika Antti oli mun tuora Johanna tummu oli Kurusta.

Kaikki oli samaataloutta, Juho oli Isäntä, se keitti miehille aamukaffit ja jako työt, rahat ja sokerit olivat Juhon hallusa, talouteen kuulu 40-50 henkiä. Mikon puolella sorvattihin rukin osia ja Aapon puolella kootihin rukit, laitettihin rukit heinien sekahan kuormahan, nuin viiskymmentä rukkia hevoskuormahan, Juho oli kauppamies, se kävi myymäsä rukkeja Iisalamia ja Kuopiua myöten, teki hevoskauppaa, oli kuulemma sanonu, ennen loppuu koirita kusi ko meiltä raha. Ruokailu oli samasa pöyväsä.

Äiti muisteli, syys lahisa tapettihin 40 lamasta, vasikat ja siat päälle, päistä tehtihin sylttyä, mahoista maha sylttyä, suolista ja verestä verimakkaroita, nahat parkittihin, suutari tuli talohon ja oli niin kauvonko oli kenkien tarvetta, yleensä monta viikkua ja taleista keiteettihin saipuaa. Juho isäntä istu pöyvän pääsä ja sille kaajettihin täysmaitua muille kuorittua. Joku Himankolainen oli puhellut toiselle, isosa Siermalasa meneen puurojauhoja säkki päiväsä. Vaikka Juho oli jämerä isäntä niin vain iso Siermala hajos riitoihin, oliko miniät tai pojat syypäitä. Lehtosen Kalle

Tähän sopii Antti Eliaan poika Siermalan samasta aiheesta kirjottama juttu

 SIERMALAN UVUN ALKUTAIPALEHELTA

Määstä nykerron tuon rukkisorvaustouhun kose kohta jää unohuksihin jossei sitä pistetä kirijoihin ja kansihin. Mää oon kuullu tätä tietua omalta isältä Eliakselta s.1933,Jouko Siermalalta s1932, Uuno ja Vilho Siermalalta ja Hilja Siermalalta. Isohon Siermalahan tuli Iisak Iisakinpojan vävyks ja samalla isännäks Ylivieskasta Mikko Matinpoika Nikula/Salmela s1820 ja niille synty Eeva Iisakintyttären (s1825) kans kaheksan lasta, Matti, Juho, Mikko, Maria, Aabrami, Kaisa ,kaksoset  Tuomas ja Isak  josta sitte seittemän jäi elohon. Aikanahan sitte yks tytöistä, Maria nimeltähän meni Pystöhön naimisihin Juho Aaponpoika Pystön kans, joka oli käläviän Vuoltehelta kotosi ja oli hyvä käsistähän. Se oli sitte opettanu Juhotuoraaki (Juho Mikonpoika Siermala s1845) sorvaahan.

 Uunon ja Vilhon isä Aapo Siermala s1873 oli ollu sitte Oulaisisa ruotuväesä ko ne ryssän kasarmit oli sielä, niin soli laittanu tulehen tietua että sielon rukkisorvi huutokaupalla myytävänä. Soli sitte Mikko menny sinne ja ostanu sen sorvin viijelläkymmenellä markalla. Sorvi oli sitte ollu alakuhun Mikkon tuaasa elikkä siinä Sofiatätin puolipääsä ja sitte jäläkehenpäin yhteisten kärryliitereitten ylisillä. Noli siinä Sofiatätin päätyseinästä tänne Tuomahantalolle päin (nyk.Yliparkahalle) niin lähellä ettei tahtonu sopia hartiot leviällähän kulukia.

Siinoli sitte seinäsä vain lyöty semmosia puutappeja jotapitkin piti kiivetä sinne ylisille ja mennä sieltä pääjystä josoli sitte luuku niin soli se sorvi sitte sielä. Noli kerran jokku vanahatmiehet syksypimiällä kuullehet koli jotaki kulukumiehiä menny säkkipimiäsä tietäpitkin ja raatannehet nettä pitäs kortteeria löytää niin soli toinen sanonu, että mennähän tuohon pitkähäntalohon ja tarkottanu Siermalaa niin soli toinen kauhtunu heti ettei tuohon veivitalohon mee ikäpäivänä enään kö saa veivata sorvia aamupuolelleyötä. Ko ne oli rukit sitte valamihia niinne purettihin ja pistettihin heinähäkkihin ja rekehen ja heinillä vuorattihin nettä pysyvät ehejänä.

Yhtehen kuormahan saatto saaja  50 rukkia ja ne sitte vietihin Iisalamehen ja Kuopiohon markkinoille myyntihin. Siittä sai yhestä rukista 5 markkaa kappalehesta. Juhotuoraki saatto tuoja tullesahan sitte hevosia jokkoli ollu savotoilla ja kurijasa kunnosa ja se sitte laitto ne kuntohon ja myi etehenpäin. Soli Annatummu sanonu että se Juho kävi yölläki tallisa tunnin eli kahen välein antamasa kourallisen heiniä, ko noli niin lopusa ne hevoset ettei ne syöny ko puhalsi vain heinihin jos laitto palio etehen. Täsä tuli ny tämmöstä vanahaa tietua joka on jääny poikasen korvihin joskus

Antti Eliaan poika Siermalan suvun historian tutkimusta.

TAPAHTUMIA TORVENKYLÄLLÄ

Hugsvarna moottori pyöriä oli monella Torvenkyläläisellä, tarina on totta. Jokelan Eetin kertoma, Mäkelän Olli kuluki karisa, vene oli Eetin puolella jokia pohojapuolella Himankatyläsä, Olli ajo Eetin mökin ohi, Eetillä oli Suomen pystykorva koira, nehän saatteli ohikulkijat haukkuen housun lahetta hipoen, Olli sai potkastua koiraa nokkaan, siittä lähtien koira tunsi Ollin Hugsvarnan äänen, alako haukkua niskakarvat pystösä heti ko Olli oli tulosa. Vielä 40-50 ja 60 luvuilla oltiin innokkaasti kokokylä toistensa kansa tekemisissä, Tapanin Jussin tuvassa kokoonuttiin harvase illta oli ympäri kylää miehiä ja poikasia kuuntelemassa sota ja kummitusjuttuja. Naiset ja tytöt kokoontuivat opeluseuroihinviikottain .Oli KPO:n ja Karhumaankauppa jossa miehet praateja praatasivat, oli tuppiporukka Karhumaan Ahtin kamarisa. Kesällä sököporuka kokoontui jossakin syrjäiseessä paikassa, meijerin pihalla pelatiin lentopalloa, ristirahaa heitettiin meijerin joenpulella, Matin kioskilla istttiin iltakuvet. Ongelmaksi eristäytyminen tuli ehkä 80 luvusta lähtien.   Lehtosen Kalle

SODAN SEURAUKSIA

Me joiden Isät kuolivat sodassa, Isät palautettiin vainajina omaiset voivat surra aikansa, pikkuhiljaa unohtaa ja palata normaaliin elämään. Esimerkiksi Siermalan Jaakko palasi osittain halvautuneena Ellin luokse, eli lopun elämänsä pyörätuolissa ja Salmelan Viljo joka hävisi jäljettömiin, hänen kohtalosta ei löytynyt mitään todisteita, vasta Ainon kuoleman jälkeen Venäjän sota-arkiston avautumisen jälkeen löytyi vahvistus että Viljo oli vangittu ja myöhemmin teloitettu. Voidaan vain kuvitella Ellin tuntoja joka päivä sotaa kohtaan kun hän tunnollisesti hoiti Jaakkoa kuolemaan saakka. Tai Ainon loputonta toivoa Viljon palaamisesta elävänä, näinhän moni sotavangiksi  joutunut oli tehnyt. Tuskin yhtään hengissä sodasta palanneesta pysyi henkisesti terveenä. Ei suurempaa onnettomuutta kansakuntaa voi kohdata kuin sota, tämä pitää muistaa aina sodista puhuttaessa.   Lehtosen Kalle

KANNATTAA MENNÄ KATSOMAAN

Heippa Torvenkylän historiasta kiinnostuneet!  Olemme nyt Vuoden verran kasanneet dokumentaarista elokuvaa perustuen Aukusti ja Lempi Siermalan suvun sotakirjeenvaihtoon.  Elokuvan ensi-ilta on joulun jälkeen 28.12.2017 klo 19 Kalajoen Merenojan salissa, tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa.

Dokumentaarinen elokuva on 1.5 h - 2 h tarinaa erilaisista perhettä, Siermalaa, Torvenkylää, naapurikyliä ja Kalajokea lähipaikkakuntia sekä itärajaa koskettavaa historiatietoa. Ennen kaikkea teos kurkistaa ihmisten ajatuksiin sekä erityisiin hetkiin noina vuosina. Mukana on Kokkolan Iltatähtiteatterin näyttelijöitä roolitettuna perheen henkilöiksi. Visuaalinen ulkoasu koostuu animaatioista, kuvista ja kirjeistä.  Markku Siermala

HÄTÄ VILPIT

Elias Siermalan kertomaa, hän oli lehemän nahkaa putsaamasa karvasta, joka on parkihtemisen jäläkehen ensimmäinen toimenpie. Nahan jalostus omahan käyttöhön oli kielletty, olisi pitäny luovuttaa nahka kansan huollon käyttöhön. Oli kova tarve saaja omalle perheelle kenkiä, hätä ei lue lakia. Sillon oli joku tullu sanohon, Sofiatätille oli menny suuri tumma mies, epäili kansanhullon tarkastajaksi, osotautu Poliisiksi, oli voin ostosa, voi kauppaki oli kielletty suoraan maatiloilta.  Muistan ko joku tuli sanohon Siermapuhtohon, kansanhullon tarkastaja on kylällä, nahan parkki tynnyri oli Saimintuvan tallin eteisesä, sillon veliekset kiireesi kantovat heiniä tynnyrin päälle. Tämä pieni vilippi koettiin pakon sanelemaksi, oma tarve oli huutava.  Lehtosen Kalle.

VALTION YLEISOSTOKORTIN AIKA

Heti sojan jäläkehen ruvettihin rakentahan Ykspihilajahan rikkihappotehasta, työvoimaa tarvitihin, maakunnasta kulietettihin linaja-autolla päivittäin. Äitiniki oli sielä töisä, ilimeisesti hän vei terveisiä mustanpörssin kauppiahille, että kylällä on kova puute lamppuolijystä, kyläläiset koittivat päriätä pärevalakialla ja joku kaivoi narihisehen kolon valo siihen lampahan talia johon laitto langata syjämmen, karpiitiki oli ilimeisesi kortlla. Nämä kauppiahat tulivat Siermalahanki antoivat lamppuölijyä voita vastahan, tämähän oli ankarasti kiellettyä, kaikki elintarvikkeet oli myytävä kansanhuollon valavonnasa, olivat kortilla. Kuvasa VALTION YLEISOSTOKORTTI jolla sai voita, sokeria, kaffeja jos oli ja kaikkia muitaki elintarvikkehia. Kauppia leikkas aina tavaraa tarkottavan palan kortista. Ei tarvinnu mainostaa. Kortti tätini Kuoppalan Annin jäämistöstä, muistelua autto Siermalan Elias ja Ala-Pöntiön Leena kyselkää heiltä tavattesa vahoista tapahtumista. Leena oli hoitamasa mua Äitin ollesä töisä.  Lehtosen Kalle

Korkian juttu

Vanhoilla äijillä oli tapana höynähyttää nuoria jokka ei vielä tuntenu asiaa, ensi puhuttihin kummitus juttuja, miten siinä Korkianlahen perukasa nähty jotaki kamalaa. Sitte kö ilta hähmärty niin äijät huomas että joku työkalu oli jääny kotia, sanovat, meeppä sinä nuoremmuutas hakehen Fantelta ko näyttää olevan kämpällä jos sillä olis, Fanten kämppä oli lahen toisella puolella. Arvaa oliko hakijalla tukka pystösä.

Pellonraivausta

Kävimme hirvisoppa reisulla isoa serkkuani Siermalan Eliasta jututtamasa, hänellä on muistisa vanahoja asioita. Hän muisteli aikaa jolloin piti lastenki ottaa osaa työhön, sillon maksettihin raivauspalakkiua ja piti saaja pelto raivattua. Isä Nikolai kaatui sojasa Äiti Saimille jäi 7 lasta, Elias oli vähä toisella kymmenellä Elias oli mukana ravauksella kahen vanahemman veljiensä Anteron ja Martin kans. Oli vuosi 1946 tai 47, Elias oli koulusta pois pariviikkua, opettaja tietysti torui ja kyseli misä oot lorvistellu, Elias tietysti selitti, olin pellon ojia kaivamasa, opettaja ihmetteli, mikä ojankaivaja sinä vielä oot. Sillon oli oikiasti leivästä kysymys. Raivauspaikannimi oli lautakuru johon ei johtanu kunnon tietä, meilläki oli sielä pellon raivaus, sen raivasivat kylillä kulkenut raivaus porukka, joka raivasi raivaus palakkiolla, josta jäi vielä Äitillekki vähä. Minä olin sillo 5-6 vuotias, muistan sinne kylvettihin ainaki naurista.

Hariulauvan veto

Tarkoitus on kerätä tietua miten ennen kalastettihin merestä, harijuja oli paljo. Niitä kalastettihin vain vellikaloiksi verkonlaskun jäläkehen, ei huviksehen, näin harijukanta säily hyvänä sukupolovien ajan. Hiliaa souvettihin, laskettihin hariulauta venehen vierehen, lauvasa oli selekäsiima johon oli siottu 30-40 sentin tapseihin puolikymmentä perhua, päätettihin selekäsimaa 10-20 metriä venehestä ulos. Jos haluttihin kääntää lauvan kulukusuuntaa niin nykästihin siimasta ja löysättihin niin peltiläppä muutti lauvan kulukusuuntaa. Aina ko hariu otti kiinni niin veettihin se kohta siimasta veneheseen josa kala oli, oli tosi tehokas pyynti keino, siksi monet kalastukunnat kielsivät hajuauvan käytön. Ei tarvinnu kiertää monta kertaa Äijän kalliua ko oli vellikalat, nyt ei saa ko seipejä. Jos joku löytää vanahan lauvan niin kuva ainaki olis hyvä nähä.

Kahumaan Valman ja Jussin kauppa

Kahumaan Valman ja Jussin kauppa oli tehty Erkki ja Lusiina Kahumaan talosta joka siirrettiin Potinojalta, oli vastapäätä Väinö Potinojan taloa. noin 40 luvun puolivälissä, muistaako joku tarkan ajan. Sitä ennen kauppa oli Yliparkaan Enstin vanhassa talossa.

Karhumaan lusiina ja Erkki

Potinojan Eerun ja sisarensa Lusiina, vanhapoika ja vanhapiika, välit olivat joskus kireät. Kerrotaan Eerun sanoneen Lusiinalle "vien sinut tunkionrannalle, paan leivänpalan suuhun ja ammun, ei ainakaan sanua että oot näläkähän kuollu" oli niin sanottua mustaa huumoria.   Lehtosen Kalle

MAURIN KANS MARIASA

Marjiaretki tienhaarahan. Sillon oli tosi vähä puolukoita, mentihin paremmille marijastuspaikoille siirtynehen Yliparkahan Maurin kans kasitien merepuolelle mariahan, eikä sieläkään ollu puolukoita, meille tuli mielen pieni jekku, en muista kumpi oli esittäjä. Meillä oli pienet jyväsäkit mukana, täytettihin säkit sammalilla, pantihin säkit polokupyörien tarakallle, niinkö ne olis marioja täynnä. Ajettihin kylän läpi, kysyttäesä, vastattihin, tienhaarasa ja oli sielä marioja. En muista oliko meijän jekulla seurauksia, kävikö joku tienhaarasa, ei ainakaan kertonu..Lehtosen Kalle

ATTEN KALERVON KANS POTUN NOSTOSA

Näin potun-noston aikana muistuu mielehen vanaha tapahtuma, oltihin Suvannon Jaakon pottumaalla, Jaako oli mun Isäpuoli. Oltihin Atten Kalervon kans siinä kymmen vuotiaita, oli tapana meijän poikasten heitellä pajun oksalla pikkuperunoita, terotettihin oksanpää ja siihen peruna, kyllä lensi kauvas. Väki kuokki pottua, en muista kumman oksasta lähti pottu väärähän suuntahan ja osu Kainon takapuolehen, ja varmasti kävi kipiää, Kaino karias, nyt pojat selekä koukkuhun, eikä sinä päivänä potut enää lentäny, kuokkiminen maistu. Kaino oli siivo ihiminen, eikä siittä olllu seurauksia enempää.  Lehtosen Kalle

 KUUVALON MIKKO JA ALANGON VILHO

Kuuvalon Mikolla ja Alangon Vilholla oli yhteinen pottumaa Mikko istutti toisen puolen pellosta ja Vilho toisen puolen, tuli syksy ja ensimmäinen hallayö, Vilhon puoli oli mustana ja Mikon puoli oli rehevän viheriä, Vilho epäili Mikolla olevan eri Jumala ko hänellä. Jos nyt ei aivan Jumlasta ollu kiinni hallan vaikutus niin saatto mikolla olla eri lajike tai voimakkaammat höystöt. Vilholla oli sana hallusa, Vilho tuli lääkäristä, kysyivät mitä lääkari sano, syjän on niin honosa kunnosa ettei kestä enempää voittaa ko 1500 markkaa veikkauksesta, vastasi Vilho. Kuuvalonmäki oli asuinpaikan nimi samoin Alanko oli alempana, Mikko ja Vilho olivat veljeksiä sukunimeltään Torvi. Mikko oli vääräleukanen niinkö Vilhoki, tähän listään vielä Kotkan Jussi niin oli vakka kansi ja kläpsäys, Jussi oli teheny uuvet portahat Katkunperän tupahansa, Mikko meni Kotkalle, moitti portahia, johon Jussi, joka ei pääse niitä tupahan ei tartte tullakkaan. Eivät ollehet vihamehia, mitä parhainmpia ystaviä.

TUOMIPAKOILLA KÄYNNIT

Torvenkylältä Tuomipakoille mentihin 50 luvulla kuorma-auton lavalla, johon oli laitetu lankuista istumet. Muistaaksei Siermalan Anteron tai Torven Niilon autolla, varsinainen juhulapäivä oli Juhannuspäivä. Sitte ko kasottihin ja alako vastakkainen sukupuoli kiinnostaa niin mentihin aattona polokupyörällä Siiponjokivartta, oltihin nukkumata parivuorokauta, kyllä siinä uni ja ruoka maisto ko päästihin takasin kotia. Ei ollu telttoja. Oli kuitenki hupasta, saatto olla joskus liikaki hupasta, joijenki mielestä.

 Kahumaan Jussi ja Uuventuvan Lassi (Siermalan Lauri) ostivat kariaa, lahtihuone oli Kurikkalaan menvän tiensuun vasemmalla puolella. Olin usasti niin sanottuna häläppärinä mukana, pijin mullin päätä rauhasa ko teurastaja Hietamäen Aulis löi lelkalla pääluun rikki, otettihin minkin ruaksi teurastus jätettä, oli poikaselle hyvää tienestiä. Aulis oli vähä viinaan menevä, teurastus tapahtu monasti yöllä, akkunanlauvalla oli illotiini pullo ja pistooli isompia elukoita varten, kyllä vähä pelotti, Aulis ei ollu erityisen hyväntahtonen päisähän. Sitte seuraavana päivänä lastattihin ruhot autonlavalle Kokkolaan vientiä varten, eipä tahtonu niin isua ruhua löytyä ettei Lassi uskaltanu asettua hajareisin alle ja ottaa olokapäälle ruho ja kantaa autohon. Niin että tähäntapahan treenit hoitu siihen aikahan.

 Tuli mielehen tapaus, sillonko tehtihin Uuventuvan navettaa, näkyy kuvan oikiasa reunasa. Navetta muurattihin simenttitiilistä, oli lauvantai iltapäivä, miesporukka löi tiiliä, laasti pantihin tiili muotteihin ja lyötihin leveillä kartuilla päälle. Joku esitti Uuventuvan Lassille, lyömmä ilimaseksi tänä iltana kaikki tiilet mikkä tulee siittä simentistä jokka jaksat kantaa tuolta Karhumaan kaupasta tähän navetta työmaalle levähtämättä välillä, jos pujotat välillä niin päivä päättyy tähän, saivat tällättyä seittemän 50 kilon säkkiä Lassin olokapäille, kainaloihin, narulla etehen ja taka, niin Lassi kanto säkit työmäälle 350 kilua, pankaapa kohannellenne. Sillon oli miehet rautaa.

 Eläintenkoko on muuttunu sitte 50 luvun, muistan ko KPO:n teurastamolla teurastettihin yhen talon lypsykaria 60 luvulla, kymmenkunta Suomenkarian lehemää, lihojen keskipaino oli 85 kg, mittasin pituuksia, toinen käsi häntäkuopassa ja toinen ohtanupisa, eli syllän mittanen. Tänäpäivänä keskipainot voi jopa kertua kolomella. Pitää aina muistaa ko kerrotahan entistä ajoista, mikään ei oo nyt niinkö ennen ?

 Kerrattain Hautalan Urho sano, saat ne heinät mitä sielä Kolotuksesa lajosa on ko hakkaat niistä pellonojista pajut pois, meiltä alako loppua heinät. Lainasin Siermalan Lasselta hevosen, sinne oli matkaa riskit kaks kilometriä, ajon hevosen lajon etehen, menin latohon talikon kans sillon lajon takaa lähi mehto kovalla ryminällä lentohon, hevonen säikähti ja lähti hyppyhyn ja minä perähän, oli kärryt peräsä ja niisä korkiat laijat, niitä laitoja alako löytyä, kuusen oksalla oli yks, tie oli tosi huonua maantielle asti. Ei auttanu muukaan ko mennä jalan takasi, tiesin kyllä mihin hevonen oli menny, Lasse oli ihimetelly ko hevonen tuli yksin hypyn kans ja pysähty tallin etehen. Ei muuta ko uusi yritys, se onnistu, onneksi sillon sattu harvon auto yhtäaikaa tielle. Hakkasin ennen kylyvyä pajut pois.

  Meillä Anteron ja Mäkipellon Erkin kans oli tapana käyvä Potinojalla mehtästys reisulla, kerran mentihin syksyllä iltapäivällä Potinojallle, sielähän kulu aika praatatesa, pimiä yllätti meijät, Väinö sano ottakaa lyhty, ei sielä muuten näe, Mejän mielestä ei niin pimiä tuukkaan ettei näe sitä polokua mennä, mtta ko mentihin pelloltä mehtähän niin piti pysähtyä, eikä silimä tottunu, koira tassutteli hyvin, mutta me heti rähämällehen kivikkohon. Piti nöyrtyä ja käyvä hakemasa Väinöltä lyhty. Potinojan väki kyllä tunsi joka kiven polulla, välistä ko Väinöki lähti meiltä niin oli tosi pimiä eikä se kyselly lyhtyä. Lehtosen Kalle

 Soitimella Anteron ja Väinön kans

Vielä viiskymmentäluvun alakupuolella oli vielä tapana käyvä mehtonsoitimella. Siermalan Antero otti minut mukahan siittä mehtäpotinojan polunpäästä, hyvisäajon ennen iltaa mentihin Potinojalle. Väinö lähti luusiksi, oli asiantuntiana, tunsi soijinpaikat. Iltahärisä lähettihin Pöntiönjokia kohti, Väinö nousi kiven tai mättähän päälle, laitto kämmenet korvien taka ja aukasi suun, kääntyili, tuolapäin mehto nappailee. Sitte vain nappailua kohti, lähempänä nappailun aikana piti seisua hiliaa sitte hivonta vaiheen aikana piti ottaa muutama askel lähemmäksi, sillä konstin pääsi aivan mehton vierehen. Ennen pimiää mehtikana päkätti, tuli aivan hiliasta linnut lakas laulamasta, luonto hilieni, niikö olis ratio pantu kiinni. Tehtihin nuotio ja kuusen havoista laavu, kaffipannu ja evähät esille, oli mukava kuuneella ko Väinö ja Antero muistelivat vanahoja soijin juttuja ja muita mehtästykseen liittyviä juttuja. Väinö matki ilimeisesti naaras mehtikanan ääntä,kahtaväliä etteikö uros mehtikanat polttaneen nuotiosa höyheniään. Ei siinä oikein saanut unta, aaamuhämäräsä mehtikkana päkätti, niinkö olis ratio avattu, linnut alottivat konsertin, me jatkettiin mehton nappailun kuuntelemista. Luulen että tämän päivän nuoret ovat jäänehet paliosta vaille, en kyllä vaihtasi näitä kokemuksia kännykän näppäilyyn.  Lehtosen Kalle

Torvenkylän muistoja

Jo viiskymmentä luvulla Torvenkylällä pelattihin erillaisia pelejä. Lentopallua pelattihin hei ko lumet sulas, meijerin ja kylätien välisä, yleisyäki riitti, erkoisesti jäi mielehen Hietamäen Aate, Aate oli pelisä mukana anaumuksella kentän laijalla, hän teki samat liikkehet pelaajien kans. Rahapelejä pelattihin meijerin joenpuolella, heti aurinko sulatti seinustan, tätä aikaa jo silimäiltihin joka alotettas ristirahan heitto tai ventin peluu. Rahapelejä piettihin yleisesti suurena syntinä, oltihin meijerin takana vähä piilosa. Sökö kööri kokoontu josaki heinälajosa kylän laijasa. Korttipelit ne vasta oli suuri synti, tuppia ja muita korttipelejä pelattihin talojen vintti- tai porstukamareisa ovet lukosa, muistan ko Siermalan Lempi löysi kortit, löysikö Kyllikin, Tellervon tai Valton kätköstä, Lempi kanto kahen tikun varasa pesähän, niin suurta syntiä oli kortin peluu.

 Tapahtui Verrosen Einolla

 Täytin 16 vuonna 1956, ostin kaks piippusen haulikon Haapalan Attelta. Tapaus haulikon historiasta, haulikko oli lainasa Verrosen Einolla kauppaa ennen. Siihen aikahan käytetthiin messinki hylsyjä, yleensä patruuna pesät olivat laajentunehet, ko painettihin panos pesähän niin hylsyn pois ottaminen oli hankalaa, siksi monet pitivät aina haulikon latattuna. No Einon tuvalla oli koolla kortti kööri, saatto olla sahtiaki tariolla, Karhumaan Ahti otti haulikon Einon tuvan nurkasta ja alako lipsurella sitä, haukikkohan laukes onneksi kattohon, sehän on selevä että porukka säikähti, Eino totes, on sielä toisesa piipusaki.

Kolome lahtihuonetta 

Torvenkylällä oli kolome lahtihuonetta parahillaan Siermalan Laurin ja Karhumaan Jussin, Hietamäen Aaten ja Hietamäen Einon. Joku ajatteli varmasti, kyllä Kalle laukasi emävalehen, että Lassi kanto elukan ruhot autohon. Silloin viisikymmenluvulla oli eläimet yleensä Suomen karjaa, Olin 60 luvun alakupuolella KPO:n teuastamolla, teurastettihin erään tilan lehemät, kymmenkunta, keskipaino 85 kilua, Pituus, toinenkäsi häntäkuoppaan toinen päänuppiin. Tänä päivänä saa kertua kokomella keskipainot.

 Jussin ja Lassin lahtihuone 

Kahumaan Jussi ja Uuventuvan Lassi (Siermalan Lauri) ostivat kariaa, lahtihuone oli Kurikkalaan menvän tiensuun vasemmalla puolella. Olin usasti niin sanottuna häläppärinä mukana, pijin mullin päätä rauhasa ko teurastaja Hietamäen Aulis löi lelkalla pääluun rikki, otettihin minkin ruaksi teurastus jätettä, oli poikaselle hyvää tienestiä. Aulis oli vähä viinaan menevä, teurastus tapahtu monasti yöllä, akkunanlauvalla oli illotiini pullo ja pistooli isompia elukoita varten, kyllä vähä pelotti, Aulis ei ollu erityisen hyväntahtonen päisähän. Sitte seuraavana päivänä lastattihin ruhot autonlavalle Kokkolaan vientiä varten, eipä tahtonu niin isua ruhua löytyä ettei Lassi uskaltanu asettua hajareisin alle ja ottaa olokapäälle ruho ja kantaa autohon. Niin että tähäntapahan treenit hoitu siihen aikahan.

 Lassin navetan teko

Tuli mielehen tapaus, sillonko tehtihin Uuventuvan navettaa, muurattihin navetta sementtitiilistä, oli lauvantai iltapäivä, miesporukka löi tiiliä, laasti pantihin tiili muotteihin ja lyötihin leveillä kartuilla päälle. Joku esitti Uuventuvan Lassille, lyömmä ilimaseksi tänä iltana kaikki tiilet mikkä tulee siittä simentistä jokka jaksat kantaa tuolta Karhumaan kaupasta tähän navetta työmaalle levähtämättä välillä, jos pujotat välillä niin päivä päättyy tähän, saivat tällättyä seittemän 50 kilon säkkiä Lassin olokapäille, kainaloihin, narulla etehen ja taka, niin Lassi kanto säkit työmäälle 350 kilua, pankaapa kohannellenne. Sillon oli miehet rautaa

Vilhon ja Reijon sanailua 

Alangon Vilholla ja pojalla Reijolla oli rento suhde niin kuin Isällä ja pojalla pitää ollakki. Heillä oli sana hallusa, Rijo oli lähösä Joulupukiksi aattoiltana, jahkaili, oon kyllä niin pukin näkönen, ei taija naamaria tarvita, johon Vilho, paa vain naamari ettei lapset pelekää

Uunon Lassella hyvä muisti

Kävin eilen Uunon Lassella kyläsä Kalajoella pilikkireisun päätteeksi, totesin että Lassella on hallusa torvenkylän asukkaijen sukulaisuhteet, jos tulee epäselevyyksiä, niin Lasse muistaa. Minä lähin torvelta 17 ikäsenä, kiinnostuin Torvenkylän asioista vasta eläkkeellä. Siermalan Markku ja Torven Matti kävivät meillä, heillä on innostusta tallentaa Torvenkylän historiaa, että heihin kannattaa ottaa yhteyttä jos tarvetta tallentaa jotain. Lehtosen Kalle

MUISTOJA  SILAHANPYYNNISTÄ

 Siermalan Aate ja Jussi ottivat meijät isättömät Koskelan Heikin ja Iitan Kallen fölijyhyn Korkiahan silahan pyyntihin, oltihin Heikin kans alle kymmmen vuojen. Sehän oli meille elämys, Himakakylästä korkiahan kuliettihin keskimoottori venehellä Jussilla oli pikkuvikke moottorina, samalla venehellä lasettihin verkot  ja veettihin harijulautaa, soutamalla.  Äijät tarkkailivat taivahan merkkejä, jos kaakkuri lensi maillepäin ja kraakku tai näky taivahalla tuulenviiksiä ei lähetty verkonlaskuhun, ei ollu ratiua. Sittekö  lähettihin niin otettihin hajiulauta mukahan. Äijät ottivat venehaminasta pieniä kiviä, kiersivät valakosen paperin ympärille, pujottivat verkonlaskupaikalla venehenlaijalta vetehen, kahtovat virtausten suunnan, usiamman metrin korkuset pumpulilanka verkot olis painunu pohojaa pitkin poikki virtauksesa.

Ko verkot oli laskettu niin alako harijulauvan veto, kierrettihin soutamalla Äijän kalliua. Ei tarvinnu monta kierrosta niin venehen pohojalla potki usiampi hariju, Äijät sano, nyt riittää vellikaloiksi, tietenki me Heikin kans kinuttihin, kierretähän vielä, sanoivat, ei harijuja voi kotia viejä ne mätänee välillä. Nyt sen vasta ymmärtää kuinka oikiasa nämä vanahat kalastajat olivat. Kymmeniä vuosia Suomen, Ruohtin ja Norijan harjus vesiä kolunneena, harju on herkullinen kala tuorehena suolaveesä keitettynä, sama miten sen säilöö niin paras maku on pois. Jos me nuoret oltas nouvatettu samoja tapoja, otettu vain vellikalat, saattas Äijänlallion ympäriltä löytyä vellikalat vieläki.

Aamulla kolomen neliän aikahan lähettihin vetähänhän verkot, Aate ja Jussi puistivat kalat verkoista, suolasivat silahat, laittoivat verkot kuivaahan verkkoranoille, ottivat mojakka värkit, keittivät mojakan, silahan pätkiä vettä ja suolaa voita höysteheksi. Oli tosisahan hyvää, oli syöty niin Aate ja Jussi ottivat päiväunet, komensivat meijät selekänsätaka nukkuhun , elämöittä kuitenki ettei saaja nukuttua, jos ei saatu unta niin aika tuli pitkäksi oottaa Aaten ja Jussin heräämistä. Iltapäivällä lajottihin paripäivää suolasa ollehia silahia napeksihin, pyöriä puukansi silahien päälle ja kivi painoksi, en muista osallistummeko Heikin kans  latomisehen, Äijät olivat tarkkoja, silahat piti latua justihin eikä melekeen. Sitte alako valamistauminen illan verkon laskuhun, kuivatut verkot siirettihin venehese, kivitettihin, alapaulahan siottihin kivipainot narulla.

 Joskus oli verkkoihin tarttunu pässi sarvistahan päivälevon aikana. Himakkalaisten lampahat olivat kesälaitumella saaresa, kerrotahan jonkun Haapalan naisista halakoneen puita, no pässi luuli takapuolen liikettä härnäykseksi ja otti vauhtia ja iski sarvensa halakojan takapuolehen, oli siinä kuulemma pässiki astunu pitkähän ko oli paennu kirvehen kans jälestänyttä naista. Haapalan kämppä oli aivan Siermalan kämpän vieresä.

 Muistan ko Aate verkkoja vetäesä otti silahan haukkasi ja arvioi onko tämä jo pötikkää, en oikein vieläkään tiejä mikä pötikkä on, saatto olla rasvasempi syyssilahka. Varsinki siianpyynnin aikana oli äijillä tapana höynähyttää nuorempia, ensin puhuvat kummitusjuttuja, nuoret kuuntelivat tukka pystösä, sitte sanovat, voi raato ko jäi kotia joku ihimetyökalu, aina joukossa oli joka ei tuntenu konnuutta ja toiset jokka tunsivat eivät sanonehet, joku äijistä kehotti hakehen työkalun lainahan Verrosen Fanten kämpälta toiselta puolelta Korkian lahtia, piti kiertää pimiäsä lahenperukka, sitte se vasta oli tukka oikein pystösä, Fante tunsi konnuuen. Fantella oli tapana käyvä hakemasa verkot ennekö muut, ei koluuttanut venttä lähtiesä. Kalastajat olivat tunnetusti aikasia,

Verrosen Eino kerto: tiesin että Kivisen Aleksin porukka on aikusin liikkehellä, menin Kivisehen milestäni aikusin, kolomeksi, Saimi oli takan ääresä, keitteli puurua, kysyin, misä miehet on, lähtivät aamulla verkoille. Sillon oli tapana viejä ylimääräset kalat venehellä Himangon kirkolle myytäväksi. Sillon jäivät aamu-uniset iliman kalaa. Lehtosen Kalle  

 VESIJOHTOJEN TULO TORVENKYLÄLLE

Vesijohto saatihin kylälle 1947 Hautalan Ossi (Urhon Isä) ja Karhumaan Jussi oli alakuunpanijoita hankkehelle. Jussi oli fölijysä kylän kauppiahana tarvikkehien hankkijana . Toteutettihin kuusmetrisillä mäntytukeilla, piti olla suoria. Kairittihin  kummastaki päästä kolomemetriä kaskymmetä viissentiä pitkä kolomen tuuman reikä, reiät kaireattihin puolimetriä päälikkäin, joskus kävi että kairi tuli kyliestä läpi tai reiät eivät kohannehet.

Aarne Junnikkala Kalajoelta toi kairikonehen, sillä oli jonkuaikaa kaverina joku Kalajokinen, ne oli korteeria Jokipellolla. Kairiaminen tapahtu Keskikurun navetan takana jokirannassa. Ensin kairia pyöritettihin Kahumaan rautapyöräsellä rattorilla Oliverilla, Jussi oli mukana kairihtemasa. Sittekö se meni rikki niin sitte Potinojan maamoottorilla. Koiras ja naaraspuoliset karvit tehtihin eri konehella, sitä pyöritettihin Kurun yhtehisellä maamoottorilla Koskenrannan Raine oli karvimestarina.

Naaraspuolen tukin päähän kierettihin ranssirauta, kuusmilliä paksua rautalakaa se kiristettihin putkenpäähän, rauta oli sillon lujasa, Jokipellon Jaako oli hyvä tuttu Himangon osuukaupan johtajan Pöyhtärin Fanssin kans sitäkautta saatihin ranssirautaa. Kaivuu työ tehtihin lapiolla osakkahilla oli jokahisella kaivuosuus, joka saatiin jonkulaisella räkningillä. Kaivo oli Siermalan Jussin (Sofian Jussin)  mehtäsä Fyyryllä, osa putkesta meni Pahkalaisten mehtäsä.  Ko paine putkisa perustu vapaasen pujotuksen painehesehen, kylällä ei ollu suuria korkeuseroja, näin ei aina riittäny vettä kaikille, se aiheutti pieniä riitoja, niistä selevittihin kohtuuella.

Suvannon Lauri muisteli: miehet olivat kokoontunehet aamulla Siermalan Aaten ja Lempin tupapan lähtiäksehen nevalle kaivahan vesijohtua maahan, näitä kuusmetrisiä mänty putkia. Talon pojat sanailivat leppoisahan tuttuhun tapahan, Kalervo haki kinttahiaan , löysi, Alpo sano, vieläkö löytäsit työhalukki, Kalervolla oli vastaus valamihina, työhaluja kyllä riittää, on vara antaa sullekki.

Lehtosen kalle

 SÄHKÖJEN  TULO  TORVENKYLÄLLE

Torvenkylälle tuli sähköt 1950. Hautalan Ossi ja Karhumaan Jussi tekivät tarjousten perusteella yhteiskaupan kokokylän valtuuttamana puutavarayhtiön kanssa. Haapalan Lauri muisti tapahtuman: tarjouskilpailun voitti Pohjanmaanpuu asiamiehenä Uunilan Martti, kukin hakkasi vähintään niin paljon kuin liittymä ja asennus tuli maksamaan.  Seitsemänjalkaiset mänty kaivospuut kuorittiin puolipuhtaaksi ja metriset paperipuut kuuset kuorittiin priimaksi. Lauri muisti mittaustilaisuudesta tapahtuman: Uunila Martti mittasi, pöllit olivat suuria, Martti sanoi, jos karvalakki menee lyömällä pinonraosta niin ei mitata, ei mennyt, pöllit mitattiin. Siermalan Elijas muisteli: kuution hinta oli 2 200 mk, hinta oli kova oli meneillään oli Koreansota.

 Lauri muisteli: Kurikkalan Aukusti ja Toivo hakkasivat 100 kuutiota ostivat sillä traktorin , Fortson Majurin, pitää olla tänä päivänä olla useampi 100 kuutiota jos aikoo traktorin ostaa, meillekin ostettiin sähköradio maksoi muistaakseni 25 000 mk. Fenno Sampo.  Muistan kun Tapanin Jussi (Siermalan Jussi) ja Karhumaan Jussi iskivät juttua sähkövaloista. Tapanin Jussi oli sitä mieltä ettei öljylamppua saa hävittää, eihän nuin ohuet langat kestä, jos mehto lentää lankahan niin heti poikki, pitää olla ölijylamppu ja tulitikut aina valamihina. Karhumaan Jussi oli sitä mieltä, että hän lyö halavolla heti ölijylamput tuhannen palasiksi ko sähkövalot syttyy. Sitä hyväntahtoista väittelyä jatkui niin kauanko söhkövalot syttyivät, tuskin kumpikaan teki mitä uhkasi, öljylamput siirtyvät historiaan.

 Me Äidin kanssa odoteltiin tuvassa, aika oli ilmoitettu milloin valojen pitäisi syttyä. Minä kävin tiheään napsauttamassa katkaisijaa, sitten viimein valot syttyivät, olivat olevinaan kirkkaat, yksi 25 watin lamppu katossa aina huoneessa. Kyllä aluksi metsälinnut lensivät lankoihin, eivät monta vuotta, evoluutio eteni ja linnut tunnistivat vaaran. Meillä oli silloin siskon tytär Kerttu, hän kiersi radiota ja ihmetteli, missä setä puhuu. Niin että mullakin on aikamoinen loikka öljylampun ajasta tähän dikiaikaan.  Lehtosen Kalle

TORVENKYLÄN NIMEN SYNNYIN JÄLJILLÄ

Erään perimätiedon mukaan, Himankakylästä lähti mies jokivartta ylös, pysähtyi ja heitti konttinsa kivenpäälle nykyisen Järvelän kohdalla. Laittoi laavun ja alkoi kuokkia viljelysmaata, muutaman päivän kuokittuaan hän palasi Himankakylälle kysyivät, löysitkö sopivaa paikkaa asumiseen, mies vastasi, löysin raivasin semmoisen torven muotoisen pläntin maata. Tieto peräisin Torven (isontuvan) Maunolta ja Torven Matilta

Toinen perimätieto kertoo: Himankakylälle merenrantaan oli tulleet veljekset olivat riitautuneet, toinen veljeksistä lähti Himankajokivartta ylöspäin  ja palasi, kysyivät onko se kaukana, kyllä sinne torvenääni kuuluu, vastasi asuinpaikkaa etsinyt.  Nämä perimä tiedot tukevat toisiaan. Peräisin Haapalan (suvannon) Jaakolta joka oli Isäpuoleni.

Joku kaskesi Siermalanpuhdon kohdalle maata, kysyivät miten onnistuit, no jäihän sinne niitä siermoja, tarkoitti hiiltyneitä puunlatvoja. Tästä on perimätiedon mukaan tullut talonnimi ja myöhemmin sukunimi Siermala. Peräisin Kalajoen papilta V.H Kiviojalta ja Siermalan Eliaalta, joka on minun tietopankkini. Haapalan Laurikin muistaa ikänsä puolesta paljon tapahtumia. Sillion kun piti ottaa sukunimet käyttöön niin otettiin yleensä talon nimet. Aikojen kuluessa muuneltiin sukunimiä esimerkiksi Torvi Ylitorvi.

Jos tulee joku asia mieleen kylan nimen synnystä niin ota yhteyttä ja kysykää sukunne patriarkoilta  Kalle Lehtonen