Ajankohtaista

Onkiporukka kokoontuu torstaisin sitten kun tulee kantavat jäät pilkkien merkeissä. Jos on kiinnostusta niin ota yhteyttä.

Pilkkiporukka kutsutaan kokoon tekstiviestillä säiden mukaan

0407298630










Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Tervetuloa Lehtosen Kallen kotisivuille

Tarkoitus on kerätä Torvenkylän historiasta aineistoa niin että joku joskus kokoaisi ne yhteen. Jos tulee mieleen joku perimätieto, voi minullekin lähettää sähköpostiin tai puhelimella. kaarlo.lehtonen@gmail.com tai 0407298630

TORVENKYLÄN KOULUN HISTORIAA

Torvenkylän koulu siirty kiertokoulusta Juusolan Sakrin talohon Juusolan mäelle 1930 luvun alakupuolella. Sakrin väki asu kartanon toisella puolella olevasa talosa, sillon oli liikkehellä sitä lentävää keuhkotautia, Sakrin väki kuoli ilimeisesti siihen. Haapalan Lauri kävi alakuhun kiertokoulua, Lauri oli syntyny 1925. Lauriki kävi kiertokoulua ensinnä Koskenrannan talosa Kurusa Ja Isontuvan talosa Torvenpääsä, siity sitte Juusolan mäelle kouluhun, Helvi Järvensivu oli Laurin opettajana.

Mää kävin ensimmäisen luokan Juusolanmäen koulusa, 1949, opettajana oli Maila Martikainen. Ruvettihin rakentahan uutta koulua nykyselle paikalle. Urakan saivat Pöntiön kirvesmies porukka, Torvenkylältä oli mukana rakentamasa Siermalan Vilho poikansa Urhon kans. Hirsivärkit tuli Himangon kirkolta, Pahkalan Väinö ajo tukit Torvelle Kemsulla ja Haapalan Attella oli sirkkeli lähellä koulun rakennuspaikkaa, sirkkeliä pyöritti niin sanottu porilainen, jonka kallo piti kuumentaa ennen käyntihin lähtyä, oli tiisseli moottorin esiaste, saatto lähtiä pyörihin kumminkin päin.

Koulun korkiaosa siirrettihin vanahasta koulusta Juusolan talosta matalapuoli tehtihin uuvesta hirrestä.  Koulu siirty Kuruhun Kivelän Sakrin talohon, joka oli nurkittain Koskenrannan Seleman talon kans, talon omisti sillon  Ossi Hautala Urhon Isä. Sielä oltihin kaksvuotta, 1951 valamistu uusi koulu ja Himangon puoliset pääsivät alottahan1951 syyslukukauven uuvesa koulusa. Kalajoen puoliset olivat Kurikkalan koulusa. Kalakoki ja Himanko tekivät sopimuksen että kaikki Torvenkyläläiset siityivät samahan kouluhun syyslukukautena 1952.

JUHO SIERMALAN KLAFFIPIIRONKI

Juhon poika Antti kuoli, Johanna tummu jäi leskeksi hän nukku Nikolain ja Saimin talon porstukkamarisa. Kamarisa oli vanaha klaffipiironki, varmasti Juho isännän aikainen, josa oli ylöskäännettävä kiriotuspöytä, oli pieniä veettäviä laatikoita ylähällä ja alahalla isompia, okein viimesen päälle komia. Johanna tummu sano usiasti, saat sinä tämän piirongin ko mää kuolen. Niin siinä kävi niinkö usiasti käy, piironki mätäni meille menevän tanhuan varresa olleen elosuojan taka, ei kelavannu kellekkään.

Nyt siittä olis maksettu maltaita. Saimi oli sotaleski jäi 7 lasta, Johanna tummu istu jakkaralla risu kourasa oven pielesä piti järiestystä jos metakka meni ylellityyksiin, tietysti mukana olivat koko siermapuhon lapset, vähintään 20. Tummun syliin oli kaikki aina tervetulleita. En ollu ko muutaman vuojen jäi muistiin, minä makasin kätkyesä, Johanna tummu keheräs, aina välisä anto jalalla kätkyelle vauhtia ja laulo, kehrää kehrää tyttönen huomenna saat sulhasen. Äitini usein lausui runonpätkän, pakkanen se paukkuu valkoinen on maa monta lapsiraukkaa vilua nähdä saa.

 Lehtosen Kalle

MINKKI TARHAUKSEN ALKAMINEN TORVENKYLÄLLÄ

Reino Joensuu toi minkkitarhauksen Himangalle, Eino ja Aate Hietamäki toivat Torvekylälle muutman minkin ensimmäisenä. Varsinaisen tarhauksen aloittivat Eino Hietamäki ja Elias Siermala 1955, tarha oli Siermalan kohalla etelä puolella jokia olevan elosuojan ja riihen pääsä. Josta Siermalan taloihin ja mun kotia ja Mannisen talohon oli noin 100 metriä. Mutta ko eivät veljekset hallinnehet oikein häkkien lukitusta ja minkkejä pääsi karkuhun, alakuhun harakat ja kottaraiset jäivät minkkien hampaisihin jalavoista, menivät tepastelemaan häkkien päälle varastaessaan minkkien ruokaa, minkki nappasi jalasta kiinni. Seuraavana Minkki tarhan perustivat Lauri Siermala ja Aaro Ylitorvi. Tarhauksesta tuli Torvenkylälle lähes pääelinkeino,  nyt tarha on vain Tapio Siermalalla ja Antti Hietamäellä. Olin poikasena Laurin ja Jussin lahti huoneella ottamassa minkinruokaa teurasjätteistä mahat ja satakerrat olivat parhaita, kävimme joessa pesemässä, sehän oli meille poikasille Amerikan hommaa.

Rahapelit

1940 luvulla kokoonuttihin meijerin taka joenpuolelle pelaahan ”ristirahaa” oltihin vähä niinkö näkösuojasa, laitettihin tikku pystöhön maahan, heitettihin kolikolla kuka sai kolikkonsa lähimmäs tikkua sai heitetyt rahat, heittomatka 5-10 metriin.

 Toinen peli oli ”ventti” joku laitto ”lavahan maahan” läjän rahaa, lavan pania nippasi peukalonpäällä olevan rahan ilimahan, jos halusi osallista pelihin niin piti huutaa rahasumma ja kumpi puoli jäi maahan putuvasta rahasata päälimmäiseksi, kruunu tai laava, kruunu oli kolikon kuvapuoli laava arvoa ilimottama, jos arvas oikein niin sai lavasta huuttmansa rahasumman, jos arvasi väärin niin piti laittaa summa lavaan, jos oli oiken varoisahan niin voi huuutaa lava tukkohon, tarkotti lavan koko rahasummaa, joka saatto olla palio tai vähä.

Toinen ristirahan ja ventin peluu paikka oli Siermalan Aaten ja Lempin talonpään ja joen välisä, oli ensimmäisenä keväällä sula, niinkö meijerin takustaki. Mattilan Kaarina os Siermala muisteli, hän oli lämmittäny vettä puutakan kannella, meni kahtohon onko vesi kuumaa ei ollu lämmenny vaikka takasa oli hyvä valakia, sitte huomas, veli Alpo kanto kuuman veen ristirahan heitto paikalle että saivat tikun pystöhön maahan, oli vielä maa jääsä.

Monesti pelattihin yhtä aikaa jos oli porukkaa tarpeeksi palio

Vanhemmat miehet kokoontuva johonki salaisehen paikkahan pelaahan sökyä (pokeria), kesällä ulukona oli oli paikkoja jokka pysy paremmin salasena, kylän naisväki tahto hakia puolisonsa pois jos paikka paliastu, oli tapana vaihtaa paikkaa jo paikka paliastu. Kylällä oli kokomekki lahtihuonetta, oli huhuja että niisä teurastettihin myös sököllä hävettyjä elukoita.

Peleistä palattihin usiasti perse auki tai tasku pullollaan rahaa.

Kortinpeluu luettiin suureksi synniksi, Siemalan Kyllikki (Jaakola) kerto miten Lempi Äiti oli löytänyt hänen korttinsa joilla hän oli pelannut vain pasianssia, oli kantanut takkaan kinttahat käsisä, niin olivat syntisiä.

 

 Muut pelit

Ajokiekkua lyötihin jo !950 vaihtehesa, jokahisella oli ihtetehty maila, puupölökystä sahattu nuin 15/3 sentin pätkä kiekkona, oli kaks joukkuetta, pelattihin soratiellä, pantihin tien laitahan merkki josta toinen joukkue alotti heittämällä niin  että kiekko lähti pyörihin tietä pitkin, laakana ei kiekkua saanu pikälle, oli kiviä ja hevosenpaskoja tiellä, toinen joukkue yritti lyöjä vastaan pyörivänä kiekko mahollisimman pitkälle ja alotti siittä kiekon heittämisen. Pelillä ei ollu vakituista peliaikaa, peli päätty sittekö alako siltä tuntua, kellään ei ollu kellua, voittaja oli joukkue joka sai työnnettyä vastapuolen kauimmas lähtömerkistä. En muista peliä pelatun talavella, vaikka olis sopinu talavi peliksikki.

Lentopallon toi kylälle KPO:n myymälän hoitaja Pentti Lumppio noin 1950 luvun puolivälisä, ensimmäinen verkko oli kanaverkosta, Haapalan Atte kuto ensimmäisen kunnon verkon paksusta langasta, usiampi kuuen hengen pelaajan porukkaa löyty kylältä, aina hävenny porukkaa siirty yleisöhön. Pelaahan oli tervetulleita kaikki vanhat nuoret, Kekolahen Aukko oli oikein innostunu, Hietamäen Aate osallitui pelihin ylesönäki. eläytyminen oli täyvellistä. Myöhemmin pelipaikkana oli talavellaki Fyyryn tienvarresa oleva kenttä 

KALLE TUORAN KYLÄKAUPPA

Karl Gustaf Lehtonen syntynyt Saarijärvellä 1875, muutti Himangalle (Kalle Kustaa) 1891, meni naimisiin Selma Sofia Karhumaan kanssa, Potinojan Väinön sisarpuoli, asuivat Potinojalla. Väinön sukuhaara ottanu sukunimekseen Potinoja. Kalle tuora hariotti kulukukauppaa kuluki hevosella maakunnassa. hän perusti ilimeisesti 1920 luvulla kyläkaupan Torvenkylälle, Pajalan kohale toiselle puolelle jokia, siinä oli silta, Kallen kauppa oli siinä mökin yhteyesä, ei oo  tietua kuin kauvon kauppa toimi. Tuora ajo tavaraa hevosella Kokkolasta, huhu kertoo niin kauvonko sai velaksi tavaraa ja teki konkurssin, oli aikaansa eellä.

Kalle anto mulle niitä kaupan aikaisia tikirioja, minä onneton hukkasian ne, olis ollu mukava nähä ne nyt, kirjoitus ja laskutaitonsa sillä oli kuulemma rajallinen, saatto konkurssi johtua tästäki syystä. Kalle poltti maissin tähkä piippua ja kaivo puukolla perskat huulen alle, se puri mälliä käytti mällinä jymy piippu tupakkia, laitto välillä mällin pieneen tuohirasiaan. Vein Kalle tuoralle usiasti joululahajaksi jymytokan, aina ko minä kävin tuoran mökillä, sain siltä markan kolikon. Kalle ei unohtanu Saarjärven murretta, sillä oli tapana sanoa, lueppas potu paljon kirjoja niistä saa oppia elämään. Se käytti paljon talkkuna jauhoja, ihmettelin ko se keitti kuivista leivistä leipäpaistia niin se pani palio hienua sokeri sekahan.

Lehtosen Kalle

TARINAA ISOSTA SIERMALASTA

Äitini ja Elias Siermalan muistelua. Parhahana aikana oli neliä talua nurkittain Siermalassa, viis veliestä. Juho asu talosa joka palo, Aapo ja Mikko asu samasa talosa, Aapo asu Aaten puolipääsä ja Mikko Sofiatätin puolella. Käynti oli yhteisen kartanon puolelta, samasta porstuasta oli ovet tupiin. Tuomas asu vastapäätä, Tuomaan talo siirrettihin myöhemmin Yliparkahan Enstin taloksi, Matin talo oli Juhon talua vastapäätä, siirrettihin myöhemmin Kurikkalahan 1900 luvun alusa, Aukusti Siermalan taloksi. Juhon poika Antti oli mun tuora Johanna tummu oli Kurusta.

Kaikki oli samaataloutta, Juho oli Isäntä, se keitti miehille aamukaffit ja jako työt, rahat ja sokerit olivat Juhon hallusa, talouteen kuulu 40-50 henkiä. Mikon puolella sorvattihin rukin osia ja Aapon puolella kootihin rukit, laitettihin rukit heinien sekahan kuormahan, nuin viiskymmentä rukkia hevoskuormahan, Juho oli kauppamies, se kävi myymäsä rukkeja Iisalamia ja Kuopiua myöten, teki hevoskauppaa, oli kuulemma sanonu, ennen loppuu koirita kusi ko meiltä raha. Ruokailu oli samasa pöyväsä.

Äiti muisteli, syys lahisa tapettihin 40 lamasta, vasikat ja siat päälle, päistä tehtihin sylttyä, mahoista maha sylttyä, suolista ja verestä verimakkaroita, nahat parkittihin, suutari tuli talohon ja oli niin kauvonko oli kenkien tarvetta, yleensä monta viikkua ja taleista keiteettihin saipuaa. Juho isäntä istu pöyvän pääsä ja sille kaajettihin täysmaitua muille kuorittua. Joku Himankolainen oli puhellut toiselle, isosa Siermalasa meneen puurojauhoja säkki päiväsä. Vaikka Juho oli jämerä isäntä niin vain iso Siermala hajos riitoihin, oliko miniät tai pojat syypäitä.

Lehtosen Kalle

Tähän sopii Antti Eliaan poika Siermalan samasta aiheesta kirjottama juttu

 SIERMALAN UVUN ALKUTAIPALEHELTA

Määstä nykerron tuon rukkisorvaustouhun kose kohta jää unohuksihin jossei sitä pistetä kirijoihin ja kansihin. Mää oon kuullu tätä tietua omalta isältä Eliakselta s.1933,Jouko Siermalalta s1932, Uuno ja Vilho Siermalalta ja Hilja Siermalalta. Isohon Siermalahan tuli Iisak Iisakinpojan vävyks ja samalla isännäks Ylivieskasta Mikko Matinpoika Nikula/Salmela s1820 ja niille synty Eeva Iisakintyttären (s1825) kans kaheksan lasta, Matti, Juho, Mikko, Maria, Aabrami, Kaisa ,kaksoset  Tuomas ja Isak  josta sitte seittemän jäi elohon. Aikanahan sitte yks tytöistä, Maria nimeltähän meni Pystöhön naimisihin Juho Aaponpoika Pystön kans, joka oli käläviän Vuoltehelta kotosi ja oli hyvä käsistähän. Se oli sitte opettanu Juhotuoraaki (Juho Mikonpoika Siermala s1845) sorvaahan.

 Uunon ja Vilhon isä Aapo Siermala s1873 oli ollu sitte Oulaisisa ruotuväesä ko ne ryssän kasarmit oli sielä, niin soli laittanu tulehen tietua että sielon rukkisorvi huutokaupalla myytävänä. Soli sitte Mikko menny sinne ja ostanu sen sorvin viijelläkymmenellä markalla. Sorvi oli sitte ollu alakuhun Mikkon tuaasa elikkä siinä Sofiatätin puolipääsä ja sitte jäläkehenpäin yhteisten kärryliitereitten ylisillä. Noli siinä Sofiatätin päätyseinästä tänne Tuomahantalolle päin (nyk.Yliparkahalle) niin lähellä ettei tahtonu sopia hartiot leviällähän kulukia.

Siinoli sitte seinäsä vain lyöty semmosia puutappeja jotapitkin piti kiivetä sinne ylisille ja mennä sieltä pääjystä josoli sitte luuku niin soli se sorvi sitte sielä. Noli kerran jokku vanahatmiehet syksypimiällä kuullehet koli jotaki kulukumiehiä menny säkkipimiäsä tietäpitkin ja raatannehet nettä pitäs kortteeria löytää niin soli toinen sanonu, että mennähän tuohon pitkähäntalohon ja tarkottanu Siermalaa niin soli toinen kauhtunu heti ettei tuohon veivitalohon mee ikäpäivänä enään kö saa veivata sorvia aamupuolelleyötä. Ko ne oli rukit sitte valamihia niinne purettihin ja pistettihin heinähäkkihin ja rekehen ja heinillä vuorattihin nettä pysyvät ehejänä.

Yhtehen kuormahan saatto saaja  50 rukkia ja ne sitte vietihin Iisalamehen ja Kuopiohon markkinoille myyntihin. Siittä sai yhestä rukista 5 markkaa kappalehesta. Juhotuoraki saatto tuoja tullesahan sitte hevosia jokkoli ollu savotoilla ja kurijasa kunnosa ja se sitte laitto ne kuntohon ja myi etehenpäin. Soli Annatummu sanonu että se Juho kävi yölläki tallisa tunnin eli kahen välein antamasa kourallisen heiniä, ko noli niin lopusa ne hevoset ettei ne syöny ko puhalsi vain heinihin jos laitto palio etehen. Täsä tuli ny tämmöstä vanahaa tietua joka on jääny poikasen korvihin joskus

Antti Eliaan poika Siermalan suvun historian tutkimusta.

 

TAPAHTUMIA TORVENKYLÄLLÄ

Hugsvarna moottori pyöriä oli monella Torvenkyläläisellä, tarina on totta. Jokelan Eetin kertoma, Mäkelän Olli kuluki karisa, vene oli Eetin puolella jokia pohojapuolella Himankatyläsä, Olli ajo Eetin mökin ohi, Eetillä oli Suomen pystykorva koira, nehän saatteli ohikulkijat haukkuen housun lahetta hipoen, Olli sai potkastua koiraa nokkaan, siittä lähtien koira tunsi Ollin Hugsvarnan äänen, alako haukkua niskakarvat pystösä heti ko Olli oli tulosa.

 

 Vielä 40-50 ja 60 luvuilla oltiin innokkaasti kokokylä toistensa kansa tekemisissä, Tapanin Jussin tuvassa kokoonuttiin harvase illta oli ympäri kylää miehiä ja poikasia kuuntelemassa sota ja kummitusjuttuja. Naiset ja tytöt kokoontuivat opeluseuroihinviikottain .Oli KPO:n ja Karhumaankauppa jossa miehet praateja praatasivat, oli tuppiporukka Karhumaan Ahtin kamarisa. Kesällä sököporuka kokoontui jossakin syrjäiseessä paikassa, meijerin pihalla pelatiin lentopalloa, ristirahaa heitettiin meijerin joenpulella, Matin kioskilla istttiin iltakuvet. Ongelmaksi eristäytyminen tuli ehkä 80 luvusta lähtien..

SODAN SEURAUKSIA

Me joiden Isät kuolivat sodassa, Isät palautettiin vainajina omaiset voivat surra aikansa, pikkuhiljaa unohtaa ja palata normaaliin elämään. Esimerkiksi Siermalan Jaakko palasi osittain halvautuneena Ellin luokse, eli lopun elämänsä pyörätuolissa ja Salmelan Viljo joka hävisi jäljettömiin, hänen kohtalosta ei löytynyt mitään todisteita, vasta Ainon kuoleman jälkeen Venäjän sota-arkiston avautumisen jälkeen löytyi vahvistus että Viljo oli vangittu ja myöhemmin teloitettu. Voidaan vain kuvitella Ellin tuntoja joka päivä sotaa kohtaan kun hän tunnollisesti hoiti Jaakkoa kuolemaan saakka. Tai Ainon loputonta toivoa Viljon palaamisesta elävänä, näinhän moni sotavangiksi  joutunut oli tehnyt. Tuskin yhtään hengissä sodasta palanneesta pysyi henkisesti terveenä. Ei suurempaa onnettomuutta kansakuntaa voi kohdata kuin sota, tämä pitää muistaa aina sodista puhuttaessa. 

KANNATTAA MENNÄ KATSOMAAN

Heippa Torvenkylän historiasta kiinnostuneet!

Olemme nyt Vuoden verran kasanneet dokumentaarista elokuvaa perustuen Aukusti ja Lempi Siermalan suvun sotakirjeenvaihtoon.

Elokuvan ensi-ilta on joulun jälkeen 28.12.2017 klo 19 Kalajoen Merenojan salissa, tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa.

Dokumentaarinen elokuva on 1.5h - 2h tarinaa erilaisista perhettä, Siermalaa, Torvenkylää, naapurikyliä ja Kalajokea lähipaikkakuntia sekä itärajaa koskettavaa historiatietoa. Ennen kaikkea teos kurkistaa ihmisten ajatuksiin sekä erityisiin hetkiin noina vuosina.

Mukana on Kokkolan Iltatähtiteatterin näyttelijöitä roolitettuna perheen henkilöiksi. Visuaalinen ulkoasu koostuu animaatioista, kuvista ja kirjeistä

HÄTÄ VILPIT

Elias Siermalan kertomaa, hän oli lehemän nahkaa putsaamasa karvasta, joka on parkihtemisen jäläkehen ensimmäinen toimenpie. Nahan jalostus omahan käyttöhön oli kielletty, olisi pitäny luovuttaa nahka kansan

huollon käyttöhön. Oli kova tarve saaja omalle perheelle kenkiä, hätä ei lue lakia. Sillon oli joku tullu sanohon, Sofiatätille oli menny suuri tumma mies, epäili kansanhullon tarkastajaksi, osotautu Poliisiksi, oli voin ostosa, voi kauppaki oli kielletty suoraan maatiloilta.

Muistan ko joku tuli sanohon Siermapuhtohon, kansanhullon tarkastaja on kylällä, nahan parkki tynnyri oli Saimintuvan tallin eteisesä, sillon veliekset kiireesi kantovat heiniä tynnyrin päälle. Tämä pieni vilippi koettiin pakon sanelemaksi, oma tarve oli huutava.

VALTION YLEISOSTOKORTIN AIKA

Yleiostokortti.jpg

Heti sojan jäläkehen ruvettihin rakentahan Ykspihilajahan rikkihappotehasta, työvoimaa tarvitihin, maakunnasta kulietettihin linaja-autolla päivittäin. Äitiniki oli sielä töisä, ilimeisesti hän vei terveisiä mustanpörssin kauppiahille, että kylällä on kova puute lamppuolijystä, kyläläiset koittivat päriätä pärevalakialla ja joku kaivoi narihisehen kolon valo siihen lampahan talia johon laitto langata syjämmen, karpiitiki oli ilimeisesi kortlla. Nämä kauppiahat tulivat Siermalahanki antoivat lamppuölijyä voita vastahan, tämähän oli ankarasti kiellettyä, kaikki elintarvikkeet oli myytävä kansanhuollon valavonnasa, olivat kortilla. Kuvasa VALTION YLEISOSTOKORTTI jolla sai voita, sokeria, kaffeja jos oli ja kaikkia muitaki elintarvikkehia. Kauppia leikkas aina tavaraa tarkottavan palan kortista. Ei tarvinnu mainostaa. Kortti tätini Kuoppalan Annin jäämistöstä, muistelua autto Siermalan Elias ja Ala-Pöntiön Leena kyselkää heiltä tavattesa vahoista tapahtumista. Leena oli hoitamasa mua Äitin ollesä töisä.

 

Korkian juttu

Vanhoilla äijillä oli tapana höynähyttää nuoria jokka ei vielä tuntenu asiaa, ensi puhuttihin kummitus juttuja, miten siinä Korkianlahen perukasa nähty jotaki kamalaa. Sitte kö ilta hähmärty niin äijät huomas että joku työkalu oli jääny kotia, sanovat, meeppä sinä nuoremmuutas hakehen Fantelta ko näyttää olevan kämpällä jos sillä olis, Fanten kämppä oli lahen toisella puolella. Arvaa oliko hakijalla tukka pystösä.

Pellonraivausta

Kävimme hirvisoppa reisulla isoa serkkuani Siermalan Eliasta jututtamasa, hänellä on muistisa vanahoja asioita. Hän muisteli aikaa jolloin piti lastenki ottaa osaa työhön, sillon maksettihin raivauspalakkiua ja piti saaja pelto raivattua. Isä Nikolai kaatui sojasa Äiti Saimille jäi 7 lasta, Elias oli vähä toisella kymmenellä Elias oli mukana ravauksella kahen vanahemman veljiensä Anteron ja Martin kans. Oli vuosi 1946 tai 47, Elias oli koulusta pois pariviikkua, opettaja tietysti torui ja kyseli misä oot lorvistellu, Elias tietysti selitti, olin pellon ojia kaivamasa, opettaja ihmetteli, mikä ojankaivaja sinä vielä oot. Sillon oli oikiasti leivästä kysymys. Raivauspaikannimi oli lautakuru johon ei johtanu kunnon tietä, meilläki oli sielä pellon raivaus, sen raivasivat kylillä kulkenut raivaus porukka, joka raivasi raivaus palakkiolla, josta jäi vielä Äitillekki vähä. Minä olin sillo 5-6 vuotias, muistan sinne kylvettihin ainaki naurista.

Hariulauvan veto

Tarkoitus on kerätä tietua miten ennen kalastettihin merestä, harijuja oli paljo. Niitä kalastettihin vain vellikaloiksi verkonlaskun jäläkehen, ei huviksehen, näin harijukanta säily hyvänä sukupolovien ajan. Hiliaa souvettihin, laskettihin hariulauta venehen vierehen, lauvasa oli selekäsiima johon oli siottu 30-40 sentin tapseihin puolikymmentä perhua, päätettihin selekäsimaa 10-20 metriä venehestä ulos. Jos haluttihin kääntää lauvan kulukusuuntaa niin nykästihin siimasta ja löysättihin niin peltiläppä muutti lauvan kulukusuuntaa. Aina ko hariu otti kiinni niin veettihin se kohta siimasta veneheseen josa kala oli, oli tosi tehokas pyynti keino, siksi monet kalastukunnat kielsivät hajuauvan käytön. Ei tarvinnu kiertää monta kertaa Äijän kalliua ko oli vellikalat, nyt ei saa ko seipejä. Jos joku löytää vanahan lauvan niin kuva ainaki olis hyvä nähä.

Kahumaan Valman ja Jussin kauppa

Kahumaan Valman ja Jussin kauppa oli tehty Erkki ja Lusiina Kahumaan talosta joka siirrettiin Potinojalta, oli vastapäätä Väinö Potinojan taloa. noin 40 luvun puolivälissä, muistaako joku tarkan ajan. Sitä ennen kauppa oli Yliparkaan Enstin vanhassa talossa.

Karhumaan lusiina ja Erkki

Potinojan Eerun ja sisarensa Lusiina, vanhapoika ja vanhapiika, välit olivat joskus kireät. Kerrotaan Eerun sanoneen Lusiinalle "vien sinut tunkionrannalle, paan leivänpalan suuhun ja ammun, ei ainakaan sanua että oot näläkähän kuollu" oli niin sanottua mustaa huumoria.

MAURIN KANS MARIASA

Marjiaretki tienhaarahan. Sillon oli tosi vähä puolukoita, mentihin paremmille marijastuspaikoille siirtynehen Yliparkahan Maurin kans kasitien merepuolelle mariahan, eikä sieläkään ollu puolukoita, meille tuli mielen pieni jekku, en muista kumpi oli esittäjä. Meillä oli pienet jyväsäkit mukana, täytettihin säkit sammalilla, pantihin säkit polokupyörien tarakallle, niinkö ne olis marioja täynnä. Ajettihin kylän läpi, kysyttäesä, vastattihin, tienhaarasa ja oli sielä marioja. En muista oliko meijän jekulla seurauksia, kävikö joku tienhaarasa, ei ainakaan kertonu..

 

ATTEN KALERVON KANS POTUN NOSTOSA

Näin potun-noston aikana muistuu mielehen vanaha tapahtuma, oltihin Suvannon Jaakon pottumaalla, Jaako oli mun Isäpuoli. Oltihin Atten Kalervon kans siinä kymmen vuotiaita, oli tapana meijän poikasten heitellä pajun oksalla pikkuperunoita, terotettihin oksanpää ja siihen peruna, kyllä lensi kauvas. Väki kuokki pottua, en muista kumman oksasta lähti pottu väärähän suuntahan ja osu Kainon takapuolehen, ja varmasti kävi kipiää, Kaino karias, nyt pojat selekä koukkuhun, eikä sinä päivänä potut enää lentäny, kuokkiminen maistu. Kaino oli siivo ihiminen, eikä siittä olllu seurauksia enempää

 

KUUVALON MIKKO JA ALANGON VILHO

Kuuvalon Mikolla ja Alangon Vilholla oli yhteinen pottumaa Mikko istutti toisen puolen pellosta ja Vilho toisen puolen, tuli syksy ja ensimmäinen hallayö, Vilhon puoli oli mustana ja Mikon puoli oli rehevän viheriä, Vilho epäili Mikolla olevan eri Jumala ko hänellä. Jos nyt ei aivan Jumlasta ollu kiinni hallan vaikutus niin saatto mikolla olla eri lajike tai voimakkaammat höystöt. Vilholla oli sana hallusa, Vilho tuli lääkäristä, kysyivät mitä lääkari sano, syjän on niin honosa kunnosa ettei kestä enempää voittaa ko 1500 markkaa veikkauksesta, vastasi Vilho.

Kuuvalonmäki oli asuinpaikan nimi samoin Alanko oli alempana, Mikko ja Vilho olivat veljeksiä sukunimeltään Torvi. Mikko oli vääräleukanen niinkö Vilhoki, tähän listään vielä Kotkan Jussi niin oli vakka kansi ja kläpsäys, Jussi oli teheny uuvet portahat Katkunperän tupahansa, Mikko meni Kotkalle, moitti portahia, johon Jussi, joka ei pääse niitä tupahan ei tartte tullakkaan. Eivät ollehet vihamehia, mitä parhainmpia ystaviä.

TUOMIPAKOILLA KÄYNNIT

Torvenkylältä Tuomipakoille mentihin 50 luvulla kuorma-auton lavalla, johon oli laitetu lankuista istumet. Muistaaksei Siermalan Anteron tai Torven Niilon autolla, varsinainen juhulapäivä oli Juhannuspäivä. Sitte ko kasottihin ja alako vastakkainen sukupuoli kiinnostaa niin mentihin aattona polokupyörällä Siiponjokivartta, oltihin nukkumata parivuorokauta, kyllä siinä uni ja ruoka maisto ko päästihin takasin kotia. Ei ollu telttoja. Oli kuitenki hupasta, saatto olla joskus liikaki hupasta, joijenki mielestä.

 

Kahumaan Jussi ja Uuventuvan Lassi (Siermalan Lauri) ostivat kariaa, lahtihuone oli Kurikkalaan menvän tiensuun vasemmalla puolella. Olin usasti niin sanottuna häläppärinä mukana, pijin mullin päätä rauhasa ko teurastaja Hietamäen Aulis löi lelkalla pääluun rikki, otettihin minkin ruaksi teurastus jätettä, oli poikaselle hyvää tienestiä. Aulis oli vähä viinaan menevä, teurastus tapahtu monasti yöllä, akkunanlauvalla oli illotiini pullo ja pistooli isompia elukoita varten, kyllä vähä pelotti, Aulis ei ollu erityisen hyväntahtonen päisähän. Sitte seuraavana päivänä lastattihin ruhot autonlavalle Kokkolaan vientiä varten, eipä tahtonu niin isua ruhua löytyä ettei Lassi uskaltanu asettua hajareisin alle ja ottaa olokapäälle ruho ja kantaa autohon. Niin että tähäntapahan treenit hoitu siihen aikahan.

 

Tuli mielehen tapaus, sillonko tehtihin Uuventuvan navettaa, näkyy kuvan oikiasa reunasa. Navetta muurattihin simenttitiilistä, oli lauvantai iltapäivä, miesporukka löi tiiliä, laasti pantihin tiili muotteihin ja lyötihin leveillä kartuilla päälle. Joku esitti Uuventuvan Lassille, lyömmä ilimaseksi tänä iltana kaikki tiilet mikkä tulee siittä simentistä jokka jaksat kantaa tuolta Karhumaan kaupasta tähän navetta työmaalle levähtämättä välillä, jos pujotat välillä niin päivä päättyy tähän, saivat tällättyä seittemän 50 kilon säkkiä Lassin olokapäille, kainaloihin, narulla etehen ja taka, niin Lassi kanto säkit työmäälle 350 kilua, pankaapa kohannellenne. Sillon oli miehet rautaa.

 

Eläintenkoko on muuttunu sitte
50 luvun, muistan ko KPO:n teurastamolla teurastettihin yhen talon lypsykaria 60 luvulla, kymmenkunta Suomenkarian lehemää, lihojen keskipaino oli 85 kg, mittasin pituuksia, toinen käsi häntäkuopassa ja toinen ohtanupisa, eli syllän mittanen. Tänäpäivänä keskipainot voi jopa kertua kolomella. Pitää aina muistaa ko kerrotahan entistä ajoista, mikään ei oo nyt niinkö ennen ?

 

Kerrattain Hautalan Urho sano, saat ne heinät mitä sielä Kolotuksesa lajosa on ko hakkaat niistä pellonojista pajut pois, meiltä alako loppua heinät. Lainasin Siermalan Lasselta hevosen, sinne oli matkaa riskit kaks kilometriä, ajon hevosen lajon etehen, menin latohon talikon kans sillon lajon takaa lähi mehto kovalla ryminällä lentohon, hevonen säikähti ja lähti hyppyhyn ja minä perähän, oli kärryt peräsä ja niisä korkiat laijat, niitä laitoja alako löytyä, kuusen oksalla oli yks, tie oli tosi huonua maantielle asti. Ei auttanu muukaan ko mennä jalan takasi, tiesin kyllä mihin hevonen oli menny, Lasse oli ihimetelly ko hevonen tuli yksin hypyn kans ja pysähty tallin etehen. Ei muuta ko uusi yritys, se onnistu, onneksi sillon sattu harvon auto yhtäaikaa tielle. Hakkasin ennen kylyvyä pajut pois.

  Meillä Anteron ja Mäkipellon Erkin kans oli tapana käyvä Potinojalla mehtästys reisulla, kerran mentihin syksyllä iltapäivällä Potinojallle, sielähän kulu aika praatatesa, pimiä yllätti meijät, Väinö sano ottakaa lyhty, ei sielä muuten näe, Mejän mielestä ei niin pimiä tuukkaan ettei näe sitä polokua mennä, mtta ko mentihin pelloltä mehtähän niin piti pysähtyä, eikä silimä tottunu, koira tassutteli hyvin, mutta me heti rähämällehen kivikkohon. Piti nöyrtyä ja käyvä hakemasa Väinöltä lyhty. Potinojan väki kyllä tunsi joka kiven polulla, välistä ko Väinöki lähti meiltä niin oli tosi pimiä eikä se kyselly lyhtyä.

 

Soitimella Anteron ja Väinön kans

Vielä viiskymmentäluvun alakupuolella oli vielä tapana käyvä mehtonsoitimella. Siermalan Antero otti minut mukahan siittä mehtäpotinojan polunpäästä, hyvisäajon ennen iltaa mentihin Potinojalle. Väinö lähti luusiksi, oli asiantuntiana, tunsi soijinpaikat. Iltahärisä lähettihin Pöntiönjokia kohti, Väinö nousi kiven tai mättähän päälle, laitto kämmenet korvien taka ja aukasi suun, kääntyili, tuolapäin mehto nappailee. Sitte vain nappailua kohti, lähempänä nappailun aikana piti seisua hiliaa sitte hivonta vaiheen aikana piti ottaa muutama askel lähemmäksi, sillä konstin pääsi aivan mehton vierehen. Ennen pimiää mehtikana päkätti, tuli aivan hiliasta linnut lakas laulamasta, luonto hilieni, niikö olis ratio pantu kiinni. Tehtihin nuotio ja kuusen havoista laavu, kaffipannu ja evähät esille, oli mukava kuuneella ko Väinö ja Antero muistelivat vanahoja soijin juttuja ja muita mehtästykseen liittyviä juttuja. Väinö matki ilimeisesti naaras mehtikanan ääntä,kahtaväliä etteikö uros mehtikanat polttaneen nuotiosa höyheniään. Ei siinä oikein saanut unta, aaamuhämäräsä mehtikkana päkätti, niinkö olis ratio avattu, linnut alottivat konsertin, me jatkettiin mehton nappailun kuuntelemista. Luulen että tämän päivän nuoret ovat jäänehet paliosta vaille, en kyllä vaihtasi näitä kokemuksia kännykän näppäilyyn.

Torvenkylän muistoja

Jo viiskymmentä luvulla Torvenkylällä pelattihin erillaisia pelejä. Lentopallua pelattihin hei ko lumet sulas, meijerin ja kylätien välisä, yleisyäki riitti, erkoisesti jäi mielehen Hietamäen Aate, Aate oli pelisä mukana anaumuksella kentän laijalla, hän teki samat liikkehet pelaajien kans. Rahapelejä pelattihin meijerin joenpuolella, heti aurinko sulatti seinustan, tätä aikaa jo silimäiltihin joka alotettas ristirahan heitto tai ventin peluu. Rahapelejä piettihin yleisesti suurena syntinä, oltihin meijerin takana vähä piilosa. Sökö kööri kokoontu josaki heinälajosa kylän laijasa. Korttipelit ne vasta oli suuri synti, tuppia ja muita korttipelejä pelattihin talojen vintti- tai porstukamareisa ovet lukosa, muistan ko Siermalan Lempi löysi kortit, löysikö Kyllikin, Tellervon tai Valton kätköstä, Lempi kanto kahen tikun varasa pesähän, niin suurta syntiä oli kortin peluu.

 

Tapahtui Verrosen Einolla

 Täytin 16 vuonna 1956, ostin kaks piippusen haulikon Haapalan Attelta. Tapaus haulikon historiasta, haulikko oli lainasa Verrosen Einolla kauppaa ennen. Siihen aikahan käytetthiin messinki hylsyjä, yleensä patruuna pesät olivat laajentunehet, ko painettihin panos pesähän niin hylsyn pois ottaminen oli hankalaa, siksi monet pitivät aina haulikon latattuna. No Einon tuvalla oli koolla kortti kööri, saatto olla sahtiaki tariolla, Karhumaan Ahti otti haulikon Einon tuvan nurkasta ja alako lipsurella sitä, haukikkohan laukes onneksi kattohon, sehän on selevä että porukka säikähti, Eino totes, on sielä toisesa piipusaki.

Poliittinen trilleri 

Tapahtui Torvenkylällä 30 luvulla, Himakalaiset suojeluskuntalaiset olivat lähdössä hävittämään Pohjolan Voiman kirjapainon Kemissä, lehti oli jo lakkautettu 1930. Vasemmistolaiset saivat vihiä asiasta, kokosivat porukan, menivät metsästyskivääreineen nykyisen kasitien varteen, kahta puolta tietä, sopivat kun ensimmäinen laukaus kuuluu niin kaikki ampuvat, ensimmäistä laukausta ei kuulunut, linja-auto meni. Näin lähellä oli tapahtua katastrofi, sen selvittäminen olisi maksanut monen Torvenkyläläisen hengen, olisi jakanut kylän kahteen leiriin kymmeniksi vuosiksi. Nyt päästiin vaikenemalla tapahtuneesta. Älkää hyvät nuoret alkako historian toistamista, silloinkin perusteltiin samoilla asioilla suojeluskuntien perustamista, ammuttiin ryssän kuvia, sitten jouduttiin ampumaan oikeasti. Minäkin menetin Isän, selvisimme hyvällä tuurilla. Nyt ei kannata vaivata päätä minkäänlaisilla uhkakuvilla, Venäjä kuin muutkaan naapurimaat eivät tarvitse meitä mihinkään tarkoitukseen. Meille riittää Suomalainen kansan armeija.

Kokome lahtihuonetta 

Torvenkylällä oli kolome lahtihuonetta parahillaan Siermalan Laurin ja Karhumaan Jussin, Hietamäen Aaten ja Hietamäen Einon. Joku ajatteli varmasti, kyllä Kalle laukasi emävalehen, että Lassi kanto elukan ruhot autohon. Silloin viisikymmenluvulla oli eläimet yleensä Suomen karjaa, Olin 60 luvun alakupuolella KPO:n teuastamolla, teurastettihin erään tilan lehemät, kymmenkunta, keskipaino 85 kilua, Pituus, toinenkäsi häntäkuoppaan toinen päänuppiin. Tänä päivänä saa kertua kokomella keskipainot.

 

Jussin ja Lassin lahtihuone 

Kahumaan Jussi ja Uuventuvan Lassi (Siermalan Lauri) ostivat kariaa, lahtihuone oli Kurikkalaan menvän tiensuun vasemmalla puolella. Olin usasti niin sanottuna häläppärinä mukana, pijin mullin päätä rauhasa ko teurastaja Hietamäen Aulis löi lelkalla pääluun rikki, otettihin minkin ruaksi teurastus jätettä, oli poikaselle hyvää tienestiä. Aulis oli vähä viinaan menevä, teurastus tapahtu monasti yöllä, akkunanlauvalla oli illotiini pullo ja pistooli isompia elukoita varten, kyllä vähä pelotti, Aulis ei ollu erityisen hyväntahtonen päisähän. Sitte seuraavana päivänä lastattihin ruhot autonlavalle Kokkolaan vientiä varten, eipä tahtonu niin isua ruhua löytyä ettei Lassi uskaltanu asettua hajareisin alle ja ottaa olokapäälle ruho ja kantaa autohon. Niin että tähäntapahan treenit hoitu siihen aikahan.

 

Lassin navetan teko

Tuli mielehen tapaus, sillonko tehtihin Uuventuvan navettaa, näkyy kuvan oikiasa reunasa. Navetta muurattihin simenttitiilistä, oli lauvantai iltapäivä, miesporukka löi tiiliä, laasti pantihin tiili muotteihin ja lyötihin leveillä kartuilla päälle. Joku esitti Uuventuvan Lassille, lyömmä ilimaseksi tänä iltana kaikki tiilet mikkä tulee siittä simentistä jokka jaksat kantaa tuolta Karhumaan kaupasta tähän navetta työmaalle levähtämättä välillä, jos pujotat välillä niin päivä päättyy tähän, saivat tällättyä seittemän 50 kilon säkkiä Lassin olokapäille, kainaloihin, narulla etehen ja taka, niin Lassi kanto säkit työmäälle 350 kilua, pankaapa kohannellenne. Sillon oli miehet rautaa

Vilhon ja Reijon sanailua 

Alangon Vilholla ja pojalla Reijolla oli rento suhde niin kuin Isällä ja pojalla pitää ollakki. Heillä oli sana hallusa, Rijo oli lähösä Joulupukiksi aattoiltana, jahkaili, oon kyllä niin pukin näkönen, ei taija naamaria tarvita, johon Vilho, paa vain naamari ettei lapset pelekää

Uunon Lassella hyvä muisti

Kävin eilen Uunon Lassella kyläsä Kalajoella pilikkireisun päätteeksi, totesin että Lassella on hallusa torvenkylän asukkaijen sukulaisuhteet, jos tulee epäselevyyksiä, niin Lasse muistaa. Minä lähin torvelta 17 ikäsenä, kiinnostuin Torvenkylän asioista vasta eläkkeellä. Siermalan Markku ja Torven Matti kävivät meillä, heillä on innostusta tallentaa Torvenkylän historiaa, että heihin kannattaa ottaa yhteyttä jos tarvetta tallentaa jotain.

MUISTOJA  SILAHANPYYNNISTÄ

 Siermalan Aate ja Jussi ottivat meijät isättömät Koskelan Heikin ja Iitan Kallen fölijyhyn Korkiahan silahan pyyntihin, oltihin Heikin kans alle kymmmen vuojen. Sehän oli meille elämys, Himakakylästä korkiahan kuliettihin keskimoottori venehellä Jussilla oli pikkuvikke moottorina, samalla venehellä lasettihin verkot  ja veettihin harijulautaa, soutamalla.  Äijät tarkkailivat taivahan merkkejä, jos kaakkuri lensi maillepäin ja kraakku tai näky taivahalla tuulenviiksiä ei lähetty verkonlaskuhun, ei ollu ratiua. Sittekö  lähettihin niin otettihin hajiulauta mukahan. Äijät ottivat venehaminasta pieniä kiviä, kiersivät valakosen paperin ympärille, pujottivat verkonlaskupaikalla venehenlaijalta vetehen, kahtovat virtausten suunnan, usiamman metrin korkuset pumpulilanka verkot olis painunu pohojaa pitkin poikki virtauksesa.

Ko verkot oli laskettu niin alako harijulauvan veto, kierrettihin soutamalla Äijän kalliua. Ei tarvinnu monta kierrosta niin venehen pohojalla potki usiampi hariju, Äijät sano, nyt riittää vellikaloiksi, tietenki me Heikin kans kinuttihin, kierretähän vielä, sanoivat, ei harijuja voi kotia viejä ne mätänee välillä. Nyt sen vasta ymmärtää kuinka oikiasa nämä vanahat kalastajat olivat. Kymmeniä vuosia Suomen, Ruohtin ja Norijan harjus vesiä kolunneena, harju on herkullinen kala tuorehena suolaveesä keitettynä, sama miten sen säilöö niin paras maku on pois. Jos me nuoret oltas nouvatettu samoja tapoja, otettu vain vellikalat, saattas Äijänlallion ympäriltä löytyä vellikalat vieläki.

Aamulla kolomen neliän aikahan lähettihin vetähänhän verkot, Aate ja Jussi puistivat kalat verkoista, suolasivat silahat, laittoivat verkot kuivaahan verkkoranoille, ottivat mojakka värkit, keittivät mojakan, silahan pätkiä vettä ja suolaa voita höysteheksi. Oli tosisahan hyvää, oli syöty niin Aate ja Jussi ottivat päiväunet, komensivat meijät selekänsätaka nukkuhun , elämöittä kuitenki ettei saaja nukuttua, jos ei saatu unta niin aika tuli pitkäksi oottaa Aaten ja Jussin heräämistä. Iltapäivällä lajottihin paripäivää suolasa ollehia silahia napeksihin, pyöriä puukansi silahien päälle ja kivi painoksi, en muista osallistummeko Heikin kans  latomisehen, Äijät olivat tarkkoja, silahat piti latua justihin eikä melekeen. Sitte alako valamistauminen illan verkon laskuhun, kuivatut verkot siirettihin venehese, kivitettihin, alapaulahan siottihin kivipainot narulla.

 Joskus oli verkkoihin tarttunu pässi sarvistahan päivälevon aikana. Himakkalaisten lampahat olivat kesälaitumella saaresa, kerrotahan jonkun Haapalan naisista halakoneen puita, no pässi luuli takapuolen liikettä härnäykseksi ja otti vauhtia ja iski sarvensa halakojan takapuolehen, oli siinä kuulemma pässiki astunu pitkähän ko oli paennu kirvehen kans jälestänyttä naista. Haapalan kämppä oli aivan Siermalan kämpän vieresä.

 Muistan ko Aate verkkoja vetäesä otti silahan haukkasi ja arvioi onko tämä jo pötikkää, en oikein vieläkään tiejä mikä pötikkä on, saatto olla rasvasempi syyssilahka. Varsinki siianpyynnin aikana oli äijillä tapana höynähyttää nuorempia, ensin puhuvat kummitusjuttuja, nuoret kuuntelivat tukka pystösä, sitte sanovat, voi raato ko jäi kotia joku ihimetyökalu, aina joukossa oli joka ei tuntenu konnuutta ja toiset jokka tunsivat eivät sanonehet, joku äijistä kehotti hakehen työkalun lainahan Verrosen Fanten kämpälta toiselta puolelta Korkian lahtia, piti kiertää pimiäsä lahenperukka, sitte se vasta oli tukka oikein pystösä, Fante tunsi konnuuen. Fantella oli tapana käyvä hakemasa verkot ennekö muut, ei koluuttanut venttä lähtiesä. Kalastajat olivat tunnetusti aikasia,

Verrosen Eino kerto: tiesin että Kivisen Aleksin porukka on aikusin liikkehellä, menin Kivisehen milestäni aikusin, kolomeksi, Saimi oli takan ääresä, keitteli puurua, kysyin, misä miehet on, lähtivät aamulla verkoille. Sillon oli tapana viejä ylimääräset kalat venehellä Himangon kirkolle myytäväksi. Sillon jäivät aamu-uniset iliman kalaa.

Lehtosen Kalle  Ylivieska

VESIJOHTOJEN JA SÄHKÖJEN TULO TORVENKYLÄLLE

En ole varma tapahtuiko kaikki näin, ainakin muistellaan näin tapahtuneen: Vesijohto saatiin kylälle 1947 Hautalan Ossi (Urhon Isä) oli alkuunpanija ajatukselle tietysti Karhumaan Jussi oli mukana kylän kauppiaana tarvikkeiden hankkijana . Toteutettiin kuusimetrisillä mäntytukeilla, kairattiin  kummastakin päästä 3 tuumainen reikä, reiät kairattiin puolimetriä päällekkäin, joskus kävi että kaira tuli kyljestä läpi tai reiät eivät kohdanneet. Kairaaja oli Aarne Junnikkala Kalajoelta.  Kairaaminen tapahtui Keskikurun navetan takana jokirannassa. Kaivuu työ tehtiin lapiolla osakkailla oli jokaisella kaivuosuus, joka saatiin jonkinlaisella matemaattisella kaavalla. Kaivo oli Siermalan Jussin (Sofian Jussin)  metsässä Fyyryllä, Pahkalan rajalla.  Kun paine putkissa perustui vapaaseen paineeseen, kylällä ei ollut suuria korkeuseroja, näin ei aina riittänyt vettä kaikille, se aiheutti pieniä riitoja, niistä selvittiin kohtuudella. Haapalan Lauri muisteli: miehet olivat kokoontuneet Siermalan Aaten ja Lempin tupaan lähteäkseen nevalle kaivamaan vesijohtoa maahan, näitä kuusimetrisiä mänty putkia. Talon pojat sanailivat leppoisaan tuttuun tapaan, Kalervo haki kinttaitaan , löysi, jolloin Alpo, vielkö löytäsit työhalut, Kalervolla oli vastaus valmiina, työhaluja kyllä riittää on vara antaa sullekkin.

Torvenkylälle tuli sähköt 1950. Hautalan Ossi ja Karhumaan Jussi tekivät tarjousten perusteella yhteiskaupan kokokylän valtuuttamana puutavarayhtiön kanssa. Haapalan Lauri muisti tapahtuman: tarjouskilpailun voitti Pohjanmaanpuu asiamiehenä Uunilan Martti, kukin hakkasi vähintään niin paljon kuin liittymä ja asennus tuli maksamaan.  Seitsemänjalkaiset mänty kaivospuut kuorittiin puolipuhtaaksi ja metriset paperipuut kuuset kuorittiin priimaksi. Lauri muisti mittaustilaisuudesta tapahtuman: Uunila Martti mittasi, pöllit olivat suuria, Martti sanoi, jos karvalakki menee lyömällä pinonraosta niin ei mitata, ei mennyt, pöllit mitattiin. Siermalan Elijas muisteli: kuution hinta oli 2 200 mk, hinta oli kova oli meneillään oli Koreansota.

 Lauri muisteli: Kurikkalan Aukusti ja Toivo hakkasivat 100 kuutiota ostivat sillä traktorin , Fortson Majurin, pitää olla tänä päivänä olla useampi 100 kuutiota jos aikoo traktorin ostaa, meillekin ostettiin sähköradio maksoi muistaakseni 25 000 mk. Fenno Sampo.  Muistan kun Tapanin Jussi (Siermalan Jussi) ja Karhumaan Jussi iskivät juttua sähkövaloista. Tapanin Jussi oli sitä mieltä ettei öljylamppua saa hävittää, eihän nuin ohuet langat kestä, jos mehto lentää lankahan niin heti poikki, pitää olla ölijylamppu ja tulitikut aina valamihina. Karhumaan Jussi oli sitä mieltä, että hän lyö halavolla heti ölijylamput tuhannen palasiksi ko sähkövalot syttyy. Sitä hyväntahtoista väittelyä jatkui niin kauanko söhkövalot syttyivät, tuskin kumpikaan teki mitä uhkasi, öljylamput siirtyvät historiaan.

 Me Äidin kanssa odoteltiin tuvassa, aika oli ilmoitettu milloin valojen pitäisi syttyä. Minä kävin tiheään napsauttamassa katkaisijaa, sitten viimein valot syttyivät, olivat olevinaan kirkkaat, yksi 25 watin lamppu katossa aina huoneessa. Kyllä aluksi metsälinnut lensivät lankoihin, eivät monta vuotta, evoluutio eteni ja linnut tunnistivat vaaran. Meillä oli silloin siskon tytär Kerttu, hän kiersi radiota ja ihmetteli, missä setä puhuu. Niin että mullakin on aikamoinen loikka öljylampun ajasta tähän dikiaikaan.

Lehtosen Kalle

TORVENKYLÄN NIMEN SYNNYIN JÄLJILLÄ

Erään perimätiedon mukaan, Himankakylästä lähti mies jokivartta ylös, pysähtyi ja heitti konttinsa kivenpäälle nykyisen Järvelän kohdalla. Laittoi laavun ja alkoi kuokkia viljelysmaata, muutaman päivän kuokittuaan hän palasi Himankakylälle kysyivät, löysitkö sopivaa paikkaa asumiseen, mies vastasi, löysin raivasin semmoisen torven muotoisen pläntin maata. Tieto peräisin Torven (isontuvan) Maunolta ja Torven Matilta

Toinen perimätieto kertoo: Himankakylälle merenrantaan oli tulleet veljekset olivat riitautuneet, toinen veljeksistä lähti Himankajokivartta ylöspäin  ja palasi, kysyivät onko se kaukana, kyllä sinne torvenääni kuuluu, vastasi asuinpaikkaa etsinyt.  Nämä perimä tiedot tukevat toisiaan. Peräisin Haapalan (suvannon) Jaakolta joka oli Isäpuoleni.

Joku kaskesi Siermalanpuhdon kohdalle maata, kysyivät miten onnistuit, no jäihän sinne niitä siermoja, tarkoitti hiiltyneitä puunlatvoja. Tästä on perimätiedon mukaan tullut talonnimi ja myöhemmin sukunimi Siermala. Peräisin Kalajoen papilta V.H Kiviojalta ja Siermalan Eliaalta, joka on minun tietopankkini. Haapalan Laurikin muistaa ikänsä puolesta paljon tapahtumia

Sillion kun piti ottaa sukunimet käyttöön niin otettiin yleensä talon nimet. Aikojen kuluessa muuneltiin sukunimiä esimerkiksi Torvi Ylitorvi.

Jos tulee joku asia mieleen kylan nimen synnystä niin ota yhteyttä ja kysykää sukunne patriarkoilta.

Lehtosen KALLE