MMALLISTA KUMMALLISEMPAAKU

Perjantai 23.11.2018 klo 7:20 - Lehtosen Kalle Ylivieska

MMALLISTA KUMMALLISEMPAAKU

  Laura Huhtasaari (ps) kiivastui kun lapset huomasivat muukalaisvastaisuuden joka on ollut johtava vaali teema perussuomalaisilla. Me luulemme ettei lapsi leikeissään huomioi aikuisten puheita, televisio on auki, ei perussuomalaisten puheista voi tulla muuhun tulokseen, he eivät tykkää maahanmuuttajista eikä muistakaan muukalaisista.

Totuus tulee usein lastensuusta, lapset eivät osaa ottaa vaali näkökulmaa huomioon, jos alkaisimme tukkia lasten suita niin eläisimme todella syvällä diktatuurissa. Tyttäremme oli pieni, hän näki ensimmäisen kerran romaani naisen, Äiti katso Prinsessa, kauniiseen romaani asuun pukeutunut nuori nainen on todella upea näky, meillä aikuisilla on monenlaisia käsityksiä prinsessoista kuin romaaneistakin.

Huhtasaari kysyi Eduskunnan kysely tunnilla 8.11, GCM kansainvälisestä siirtolais-sopimuksesta, Perussuomalaisen puolueen perustaja ulkoministeri Soini vastasi kysymykseen ja kävi selväksi ettei Huhtasaari ymmärtänyt sopimuksesta hölökäsenpöläystä, kävi selväksi että omat edustajat olivat ymmärtäneet ja päästäneet asian eteenpäin yksimielisesti.

Eduskuntavaaliehdokas Tarmo Hirvelä (ps) lankesi samaan ymärtämättömyyden ansaan, kirjoittaessaan GCM sopimuksesta 9.11 Kalajokilaaksossa, vinkiksi Tarmolle, Suomessa on kovin vähän äänestäjiä joihin puree Trumppimainen vaali retoriikka.                         

   Miten on mahdollista että Formula kisoja arvostetaan huippu-urheiluna, jos jossain muussa lajissa ulkopuolinen määräisi voittajan, alkaisi todella laaja rikostutkinta. Muistetaan jalkapallon sopupeli epäilyt. Onko autourheilussa kunnollisia doupigtesti järjestelmiäkään.

   Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola menetti oikeustajunsa, ajeli taxsilla surutta valtion laskuun, oikeustajun menettäminen päättäjien huipulla on vaarallisin menetys. Jos on valvomassa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumista, ensin on lähdettävä itsestään. ”Valta turmelee, älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon”.

 Lehtosen Kalle Ylivieska

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomessa on kovin vähän äänestäjiä joihin puree Trumppimainen vaali retoriikka.